Avaa päävalikko
Étienne Maurice Gérard, Jacques-Louis Davidin maalaama muotokuva vuodelta 1816.

Étienne Maurice Gérard (4. huhtikuuta 1773 Damvilliers17. huhtikuuta 1852 Pariisi)[1] oli Ranskan marsalkka. Hän toimi myös lyhyesti Ranskan pääministerinä vuonna 1834.

Gérard liittyi vapaaehtoisena Ranskan armeijaan vuonna 1791 ja osallistui vallankumoussotiin. Vuodesta 1796 hän toimi kenraali Jean-Baptiste Bernadotten adjutanttina. Napoleonin sodissa Gérard osallistui muun muassa Jenan ja Austerlitzin taisteluihin, ja sai 1806 ylennyksen prikaatinkenraaliksi. Hän komensi saksilaista ratsuväkeä Wagramin taistelussa 1809, ja osallistui sen jälkeen sotaan Portugalissa, missä hän kunnostautui erityisesti Fuentes de Oñoron taistelussa. Vuoden 1812 Moskovan-sotaretken aikana hänet ylennettiin divisioonankenraaliksi ja seuraavana vuonna käydyn Bautzenin taistelun jälkeen hänet korotettiin kreiviksi. Gérard haavoittui vakavasti Leipzigin taistelussa lokakuussa 1813, mutta osallistui vielä vuoden 1814 taisteluihin Ranskassa, kunnostautuen erityisesti La Rothièressa ja Montereaussa. Vaikka valtaan palannut kuningas Ludvig XVIII nimitti hänet sotilastarkastajan tehtävään, hän siirtyi satapäiväisen keisarikunnan aikana Napoleonin puolelle. Napoleon nimitti hänet Mosellen armeijan johtoon ja korotti hänet pääriksi. Napoleonin joukkojen Lignyn taistelussa kesäkuussa 1815 saavuttama voitto oli pääosin Gérardin ansiota.[1] Napoleonin kukistuttua Gérard pakeni Brysseliin, ja palasi Ranskaan vasta 1817.[2]

Gérard kuului vuosina 1822–1830 Ranskan edustajainkamariin Pariisin edustajana, ja hän liittyi liberaaliin oppositioon. Heinäkuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1830 hän toimi hetken aikaa sotaministerinä ja sai Ranskan marsalkan arvon. Gérard johti 1831 ja 1832 Ranskan sotaretkiä Belgiassa. Ensimmäisellä kerralla hän karkotti Hollannin armeijan Belgiasta vain 13 päivässä ja toisella kerralla hän johti marras–joulukuussa 1832 Antwerpenin piiritystä. Gérard siirtyi 1833 parlamentin ylähuoneeseen ja heinäkuusta lokakuuhun 1834 hän toimi pää- ja sotaministerinä. Hän toimi vielä 1838–1842 Seinen departementin kansalliskaartien komentajana ja sai hieman ennen kuolemaansa Napoleon III:lta nimityksen senaattoriksi.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Nordisk familjebok (1908), s. 1021–1022 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.3.2014.
  2. Nordisk familjebok (1882), s. 1089 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.3.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa