Dollari

rahayksikkö ja rahayksikön nimi
(Ohjattu sivulta $)

Dollari (symbolina usein $) on rahayksikkö ja rahayksikön nimi, jota käytetään useissa maissa käytössä olevista valuutoista.

  Maat, jotka käyttävät Yhdysvaltain dollaria
  Maat, jotka käyttävät dollaria
  Maat, jotka ovat ennen käyttäneet dollaria
Yhdysvaltain dollari

Näihin maihin kuuluvat esimerkiksi Yhdysvallat ja Ecuador.

Historia

muokkaa

Dollari-nimitys tulee taalerista, saksalaisesta rahasta, jota käytettiin keski- ja uudella ajalla nykyisen Saksan ja Itävallan alueella. Sanan taustalla on saksankielinen ”laaksoa” merkitsevä sana Thal, ja tässä yhteydessä se viittaa ilmeisesti Böömin Sankt Joachimsthalin (nykyisen Jáchymovin) hopeakaivoksiin, joiden tuottamasta hopeasta lyötiin rahaa. Samanjohteisia rahayksiköitä oli käytössä myös Hollannissa (daalder) ja Ruotsissa (daler).

Yhdysvallat otti dollarin valuuttansa nimeksi vuonna 1792. Nykyään nimeä dollari käytetään yleisesti, kun tarkoitetaan nimenomaan Yhdysvaltojen dollaria.

Valtiot, joissa dollari on käytössä

muokkaa
Valuutta ISO 4217-koodi Otettu käyttöön Valtio Edellinen valuutta
Australian dollari AUD 1966   Australia Australian punta 1910–1966
Englannin punta 1825–1910
  Nauru
Bahaman dollari BSD 1966   Bahama Bahaman punta
Barbadoksen dollari BBD 1972   Barbados Itä-Karibian dollari
Belizen dollari BZD/USD 1973   Belize Brittiläisen Hondurasin dollari
Bermudan dollari BMD 1970   Bermuda Englannin punta
Brunein dollari
(Singaporen dollarin rinnalla)
BND/SGD 1967   Brunei Malaijin ja Brittiläisen Borneon dollari
Caymansaarten dollari KYD 1972   Caymansaaret Jamaikan dollari
Fidžin dollari FJD 1969   Fidži Fidžin punta
Guyanan dollari GYD 1839   Guyana Itä-Karibian dollari
Hongkongin dollari HKD 1863   Hongkong rupia, Espanjan ja Meksikon real, kiinalainen käteinen
Itä-Karibian dollari XCD 1965   Antigua ja Barbuda Brittiläisen Länsi-Intian dollari
  Dominica
  Grenada
  Saint Kitts ja Nevis
  Saint Lucia
  Saint Vincent ja Grenadiinit
Jamaikan dollari JMD 1969   Jamaika Jamaikan punta
Kanadan dollari CAD 1858   Kanada Kanadan punta 1841-1858
Espanjan dollari ennen 1841
Newfoundlandin dollari, 1865–1949 Newfoundlandissa
Kiribatin dollari
(Australian dollarin rinnalla)
KID / AUD 1979   Kiribati Australian dollari
Liberian dollari LRD 1937   Liberia Yhdysvaltain dollari
Namibian dollari
(Etelä-Afrikan randin rinnalla)
NAD 1993   Namibia Etelä-Afrikan randi
Singaporen dollari SGD 1967   Singapore Malaijin ja Brittiläisen Borneon dollari
Salomonsaarten dollari SBD 1977   Salomonsaaret Australian punta
Surinamen dollari SRD 2004   Suriname Surinamen guilder
Trinidad ja Tobagon dollari TTD 1964   Trinidad ja Tobago Brittiläisen Länsi-Intian dollari
Tuvalun dollari
(Australian dollarin rinnalla)
TVD / AUD 1976   Tuvalu
Uuden-Seelannin dollari NZD 1967   Uusi-Seelanti Uuden-Seelannin punta
Uusi Taiwanin dollari TWD 1949   Taiwan Vanha Taiwanin dollari
Yhdysvaltain dollari USD 2002   Itä-Timor Indonesian rupia
2001   Ecuador Ecuadorin sucre
2001   El Salvador El Salvadorin colón
1792   Yhdysvallat Espanjan dollari
2014   Zimbabwe Zimbabwen dollari
  Marshallinsaaret
  Mikronesia
  Palau

Territoriot, joissa dollari on käytössä

muokkaa
Valtio Valuuutta
  Anguilla Itä-Karibian dollari
  Bonaire Yhdysvaltain dollari
  Brittiläinen Intian valtameren alue Yhdysvaltain dollari (Englannin punnan rinnalla)
  Brittiläiset Neitsytsaaret Yhdysvaltain dollari
  Grönlanti Kanadan dollari (Tanskan kruunun rinnalla)
  Montserrat Itä-Karibian dollari
  Saba Yhdysvaltain dollari
  Saint-Pierre ja Miquelon Kanadan dollari (euron rinnalla)
  Sint Eustatius Yhdysvaltain dollari
  Turks- ja Caicossaaret Yhdysvaltain dollari

Valtiot, joissa dollari on epävirallisesti käytössä

muokkaa
Valtio Valuuutta
  Afganistan Yhdysvaltain dollari
  Bolivia
  Kambodža
  Costa Rica
  Guatemala
  Libanon
  Macao Hongkongin dollari
  Myanmar Yhdysvaltain dollari
[1]  Panama
  Paraguay
  Peru
  Filippiinit
  Uruguay
  Pohjois-Korea

Lähteet

muokkaa
  1. Vaikka Panaman valuuttaa kutsutaan Panaman balboaksi, Yhdysvaltain dollari on maan virallisena valuuttana koska balboaa seteleinä ei ole, vain kolikoina.

Aiheesta muualla

muokkaa