Zeitgeist (elokuva)

Zeitgeist on Peter Josephin vuonna 2007 julkaisema dokumentaarinen omakustanne-elokuva. Se kertoo elokuvantekijöiden näkökulman kristinuskon synnystä, WTC:n terrori-iskujen tapahtumista, kuinka yhdysvaltalaiset pankit vaikuttavat maailmaan 1900- ja 2000-luvuilla sekä kuinka nämä tekijät ovat vaikuttaneet maailmassa. Newyorkilainen Peter Joseph julkaisi elokuvan Google Video -palvelussa kesäkuussa 2007. Elokuva on ajalta ennen Zeitgeist-liikkeen perustamista ja Zeitgeist-liike perustettiin vasta Zeitgeist: Addendum elokuvan pohjalta[1].

Zeitgeist
Zeitgeist - The Movie
Ohjaaja Peter Joseph
Käsikirjoittaja Peter Joseph
Tuottaja Peter Joseph
Säveltäjä Peter Joseph
Leikkaaja Peter Joseph
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 18. kesäkuuta 2007
Kesto 122 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Dokumentti jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa ”The Greatest Story Ever Told” (suom. Suurin kaikista tarinoista) kristinuskon syntyä selitetään tähtitieteellisten ilmiöiden astrologisina tulkintoina. 25. joulukuuta, eli Jeesuksen syntymäpäivä sijoittuu talvipäivänseisauksen aikavälille, jolloin päivä on lyhimmillään. Tämän jälkeen päivät pidentyvät, eli aurinko näkyy pidempään, ja tämä viittaa ”valon jumalan” tai ”aurinkojumalan” syntymiseen. Kyseisenä ajankohtana myös kolme tähteä Orionin vyössä ovat linjassa Siriuksen (taivaan kirkkain tähti) kanssa. Tämä linja osoittaa auringon nousemiskohdan horisontissa. Kyseiset kolme tähteä tunnetaan vieläkin samalla nimellä, kuin muinaisina aikoina eli ”kolme kuningasta”, jotka Raamatussa myös mainitaan yleensä itämaan tietäjinä. 25. joulukuuta aurinko nousee Neitsyen tähtikuvion läheisyydestä, joka elokuvan mukaan viittaa Jeesuksen neitsytsyntymään. Joulukuun 22. päivän tienoilla aurinko ikään kuin pysähtyy kolmeksi päiväksi Etelän risti -tähtikuvion läheisyyteen, ja kolmantena päivänä nousee asteen verran pohjoiseen eli ylemmäs. Jeesuksen 12:n opetuslapsen kerrotaan kuvastavan vuoden kahtatoista kuukautta.

Jeesuksen kuolema ajoittuu Kalojen ajan alkuun ja oinaksen ajan loppuun. Yksi ”aika” kestää noin 2 150 vuotta. Raamatussa (Luuk 22:10) Jeesus sanoo: ”Katso, saapuessanne kaupunkiin tulee teitä vastaan mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä siihen taloon, johon hän menee.” Tällä viitataan vesimiehen aikaan, joka seuraa kalojen aikaa. Raamatussa myös kerrotaan Jeesuksen sanoneen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt 28:20) Sana ”maailma” on alun perin ollut sana ”aeon” eli suomeksi ”aika”. Zeitgeistin mukaan Raamattu siis kertoo Jeesuksen eli Jumalan eli auringon olevan kanssamme ajan loppuun asti, jolloin alkaa uusi aika, vesimiehen aika. Dokumentissa selitetään monia muitakin yhtäläisyyksiä.

Dokumentin toinen osa ”All the World's a Stage” (suom. Koko maailma näyttämönä) kertoo syyskuun 11. päivän iskuista ja väittää, että iskujen joko annettiin tapahtua tai ne olivat Yhdysvaltojen hallituksen johtama salainen operaatio, jonka avulla muun muassa luotiin paniikkia kansan keskuuteen, oikeutettiin terrorisminvastainen sota ja saavutettiin taloudellista hyötyä. Todistusaineistona väitteille on muun muassa lainattu materiaalia useista 9/11-salaliittoteorioihin erikoistuneista dokumenttielokuvista.

Dokumentin kolmannessa osassa ”Don't Mind the Men Behind the Curtain” (suom. Älä välitä verhon takana olevista miehistä) väitetään, että Yhdysvaltojen osallistumisen syynä kolmeen sotaan 1900-luvulla ovat olleet puhtaasti taloudelliset intressit, niin sanotut ”kansainväliset pankkiirit”. Elokuvan mukaan useita historiallisia tapahtumia, kuten RMS Lusitanian uppoaminen, hyökkäys Pearl Harboriin ja Tonkininlahden välikohtaus, järjestettiin tarkoituksellisesti, jotta sotaan osallistumiselle saatiin tekosyy.

Elokuva väittää, että Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve System (Fed) pakotti Yhdysvallat osallistumaan sotiin, mutta ei voittaakseen sodat, vaan ylläpitääkseen niitä, koska sodankäynti pakottaa Yhdysvaltain hallituksen lainaamaan rahaa pankilta ja sota näin ollen tuottaa voittoa ”kansainvälisille pankkiireille”. Elokuva päätyy väitteeseen, että tuloverotus Yhdysvalloissa on laitonta.

Elokuvan kolmannen osan aiheena on myös ”North American Union (NAU)” (suom. Pohjois-Amerikan Unioni), joka on teoreettinen taloudellinen (joskus myös poliittinen) Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon muodostama liitto. Tähän löyhästi EU:hun perustuvaan unioniin kuuluu myös euron tapainen yhteinen valuutta nimeltä amero, joka syrjäyttäisi sekä Yhdysvaltain ja Kanadan dollarin että Meksikon peson. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa muodostuneiden unioneiden jälkeen muut maanosat seuraisivat perässä, kunnes lopulta kaikkien maanosien unionit yhdistyvät ja päädytään maailmanhallitukseen (vrt. Uusi maailmanjärjestys (salaliittoteoria)).lähde?

Jatko-osat muokkaa

Elokuvan jatko-osa Zeitgeist: Addendum julkaistiin lokakuussa 2008. Elokuvan kolmas osa, Zeitgeist: Moving Forward julkaistiin tammikuussa 2011.

Vastaanotto muokkaa

Zeitgeistin väitteiden totuudenperäisyys on kyseenalaistettu laajasti. Elokuvan esittämä sanallinen yhteneväisyys Kristuksen ja auringon välillä on olemassa ainoastaan englannin kielessä - ei arameassa, hepreassa, kreikassa tai latinassa, jotka olivat Välimeren alueen valtakielet ajanlaskun alussa. Kokonaisvaltaisuudessaan suhtautuminen Zeitgeistiin oli kriittinen. Toisaalta elokuva on myös herättänyt ajatuksia valtavirtaa vastaan.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa