Wikipedia

Yves Montand

italialais-ranskalainen näyttelijä ja laulaja

Yves Montand (alk. Ivo Livi, 13. lokakuuta 1921 Monsummano Alto, Toscana, Italia – 9. marraskuuta 1991 Senlis, Ranska) oli italialais-ranskalainen näyttelijä ja laulaja.

Yves Montand vuonna 1965.

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Montandin lapsuutta leimasi elämä köyhässä maatyöläisperheessä Monsumano Alton kylässä Pohjois-Italiassa Toscanassa. Kun fasismi alkoi saada yhä laajempaa kannatusta 1920-luvun alun Italiassa, Montandin isä Giovanni Livi joutui poliittisista syistä muuttamaan perheineen kotikylästään ja emigroitumaan Ranskaan Marseilleen. Alun perin perheen oli tarkoitus muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta hanke kariutui siirtolaislainsäädännön muutoksen takia. Montand itse on todennut, että he kuuluivat tuolloin työväenluokan alimpaan kastiin.[1]

Montandin perhe eli Marseillessa hyvin vaatimattomissa oloissa, jopa sen ajan mittapuiden mukaan. Vuonna 1932 Montandin isä teki vararikon, ja jäljelle jäi suuret velat. Sen vuoksi Yves joutui jättämään koulunkäynnin jo 11-vuotiaana ja aloittamaan työt makaronia ja pastaa valmistavassa tehtaassa. Myöhemmin hän työskenteli siskonsa parturiliikkeessä kampaajana, metallitehtaassa sekä satamassa ruoka-annoksien myyjänä.[2]

Ura muokkaa

Toisen maailmansodan lopulla Montand muutti Pariisiin, jossa Édith Piaf "löysi" hänet vuonna 1944, ja hän sai osan Piafin show’sta tunnetussa Moulin Rougessa. Samalla hänestä tuli myös Piafin rakastaja. Piafin vaikutus oli merkittävä myös sikäli, että hänen neuvojensa pohjalta Montand muutti ohjelmistoaan. Suosion kasvuun vaikutti myös se, että yleisöä miellytti hänen vahva maskuliininen olemuksensa. 1940-luvun lopussa hän esiintyi myös joissakin elokuvissa ja radiossa.lähde?

1950-luku muodostui Montandille laulajana merkittäväksi vuosikymmeneksi, jolloin hänen suosionsa vakiintui myös kansainvälisesti. Kuuluisa on konserttisarja, jonka hän piti vuosina 1958–1959 Pariisin Étoiles-teatterissa.[3] Tunnetuimpiin hänen esittämiinsä kappaleisiin kuuluvat Kuolleet lehdet (Les Feuilles mortes), C'est si bon ja Barbara. Hän tuli tunnetuksi myös omasta yhden miehen show’staan (one-man-show).lähde?

Montandista tuli nopeasti myös kansainvälisesti tunnustettu näyttelijä, ja hän näytteli monissa elokuvissa päärooleissa. Ratkaiseva läpimurto tapahtui vuonna 1952, jolloin valmistui Henri Georges Clouzotin ohjaama trilleri Pelon palkka (Le salaire de la peur). Montandille oli näyttelijänä rooleissaan luonteenomaista huolellisuus ja perusteellisuus. Hän esimerkiksi opetteli ajamaan F1-autoa roolin sitä edellyttäessä (Grand Prix, 1966). Myöhemmin hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat olleet Costa-Gavrasin ohjaama poliittinen trilleri Z - hän elää (Z, 1968), Tunnustus (L'aveu, 1969) ja Jean-Pierre Melvillen ohjaama Punainen ympyrä (Le Cercle rouge, 1970).lähde?

Montand avioitui vuonna 1951 ranskalaisen näyttelijän Simone Signoret'n kanssa, ja he näyttelivät useita kertoja samoissa elokuvissa. Avioliitto oli, kaikkien tietojen mukaan, erittäin harmoninen ja kesti Signoret'n kuolemaan asti vuonna 1985, vaikka Montandilla oli kuuluisia rakkaussuhteita muiden kanssa. Niistä kuuluisin oli suhde Marilyn Monroen kanssa. Montand näytteli yhdessä Marilynin viimeisistä elokuvista Lemmenloukku (Let's Make Love, 1960).lähde?

Uransa aikana Montand näytteli eurooppalaisten elokuvien lisäksi myös lukuisissa amerikkalaisissa elokuvissa sekä Broadwayn teattereissa. Hän voitti uransa aikana kaksi César-palkintoa, jotka ovat ranskalaisen elokuvan vastine Oscareille. Vuonna 1986 hän näytteli arvostelumenestyksessä Rakkauden lähde, mikä nosti hänen suosiotaan mm. Yhdysvalloissa.lähde?

Koko uransa ajan Montand oli aivan erityisessä suosiossa ranskalaisen vasemmiston parissa. Hän kuului yhdessä vaimonsa Simone Signoret'n kanssa pitkään Ranskan Kommunistiseen puolueeseen. Lisäksi hän kävi aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua ranskalaisen älymystön kanssa. Vuonna 1983 hän kuitenkin otti etäisyyttä vasemmistolaisuuteen. Syyksi hän ilmoitti sen, ettei voinut hyväksyä suvaitsemattomuutta ja ihmisten alistamista.[4]

Montand ei pelkästään ottanut kantaa kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin vaan pyrki rohkeasti omalla toiminnallaan poistamaan niitä, mikä aiheutti hänelle myös runsaasti ongelmia. Hän joutui useaan otteeseen ranskalaisten oikeistolehtien kritiikin kohteeksi mm. konsertoimalla Neuvostoliitossa[5], kun maailmanpoliittinen tilanne oli kireä.

Yksityiselämä muokkaa

Montand sai ainoan lapsensa Valentinin toisen vaimonsa Carole Amielin kanssa vuonna 1988. Sen lisäksi eräs nainen väitti häntä lapsensa isäksi, mutta väite kumottiin Montandin kuoleman jälkeen DNA-testillä. Montand kuoli 70-vuotiaana sydänkohtaukseen.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. ↑ H. Quiqueré & R. Cannavo: Le Chant d'un homme, s. 7–13. Paris: Éditions Robert Laffont, 1981. ISBN 2-221-00756-5.
  2. ↑ H. Quiqueré & R. Cannavo: Le Chant d'un homme, s. 15–18. Paris: Éditions Robert Laffont, 1981. ISBN 2-221-00756-5.
  3. ↑ Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa. 4, s. 288. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 978-951-1-04763-6.
  4. ↑ Helsingin Sanomat, 9.11.1991. lähde tarkemmin?
  5. ↑ Mila Oiva, Hannu Salmi, Bruce Johnson: Yves Montand in the USSR: Cultural Diplomacy and Mixed Messages. Cham: Springer International Publishing, 2021. ISBN 978-3-030-69047-2, 978-3-030-69048-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.10.2021). (englanniksi) lähde tarkemmin?

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yves_Montand&oldid=21491488”