Yksilö

yksittäinen eliö

Yksilö on sellainen entiteetti, jolla on ominaisuuksia ja relaatioita. Määritelmä ei vaadi, että yksilöt ovat elollisia. Yksilö voi olla esimerkiksi henkilö, biologinen yksilö, tai yleisemmin jonkin joukon yksittäinen jäsen.

Biologinen yksilö muokkaa

Biologiassa yksilö on eliön yksittäinen, muista erillinen esiintymä. Se voi koostua yhdestä tai useammasta solusta, mutta sillä on vain yksi perimä.

Joissain tapauksissa yksilön määrittäminen on vaikeaa. Esimerkiksi neliökilometrienkin laajuudelle levittäytynyt sienirihmasto voi olla periaatteessa samaa yksilöä, jos rihmasto on yhtenäinen. Näennäinen rihmaston katkaisu näennäisesti myös jakaa tällaisen yksilön kahdeksi, vaikka rihmaston elämä jatkuisi täysin samanlaisena, ja rihmasto kasvaisi taas pian yhteen.

Jotkut eliöt lisääntyvät jakaantumalla tai muulla tavoin siten, että jälkeläisillä on sama perimä kuin emolla. Mikäli jakaantumisen tuotteet toimivat erikseen, ne ovat ilman muuta yksilöitä. Joskus kuitenkin perimältään samat eliöt muodostavat yhteisön, jonka jäsenet ovat riippuvaisuussuhteessa toistensa kanssa. Jotkut tutkijat laskevat yhdeksi yksilöksi jopa muurahaisyhdyskunnan, jossa työläiset ovat lisääntymiskyvyttömiä, vaikka niillä onkin tarkalleen ottaen eri perimä kuningattaren kanssa.lähde?

Tilastotieteessä yksilö on yksittäinen tutkimuskohde, vastakohtana populaatio. Populaatiosta tehtyjä tutkimuksia ei voi yleistää yksilötasolle.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Ojanen, Markku: Yksilönä yhteisössä?. (Yksilönä yhteisössä : vertailun piinasta omien tavoitteiden asettamiseen) Liikunta ja tiede, 2009, 46. vsk, nro 2-3, s. 34-38.
  • Suhonen, Jukka: Yksilöstä populaatioon. Ornis Fennica, 1998, 78. vsk, nro 3, s. 151-152. Helsinki: Suomen lintutieteellinen yhdistys.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yksilö.
Tämä matematiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.