Yhdysvaltain taide on Yhdysvaltojen liittovaltion aikana syntynyttä taidetta, jonka perustana yleensä nähdään siirtolaisten kotimaiden taide alkuperäiskansojen kulttuurien sijaan.[1]

Alkuvaiheen historiamaalausta: John Trumbull, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoitus, 1795.
Gilbert Stuart, George Washington, tunnetaan myös nimellä The Athenaeum ja Keskeneräinen muotokuva, 1796. Stuart maalasi muotokuvan elävästä mallista, ja käytti sitä mallina lukuisille muille. Kuva on myös yhden dollarin setelissä ja monissa postimerkeissä.
Albert Bierstadt, The Rocky Mountains, Lander's Peak, 1863, Hudson River -koulukunta.
Thomas Eakins, Max Schmitt in a Single Scull, 1871.
James McNeill Whistler, Arrangement in Grey and Black: The Artist's Mother, tunnettu parhaiten nimellä Whistlerin äiti, 1871.
Edward Hopper, Nighthawks, 1942. Maalaus kuvaa yökahvilan yksinäisiä asiakkaita New Yorkin Manhattanilla.

Valtio sai alkunsa uusklassismin kaudella, ja nuoressa valtiossa historiamaalaus, muotokuvat ja kansalliset vapaussotaan ja valtion alkuvaiheisiin liittyvät kansalliset aiheet olivat vallalla, usein uusklassiseen tai romanttiseen tyyliin kuvattuina. Myöhemminkin kansallinen ja paikallinen aiheisto oli suosiossa maisemamaalauksen ohella, mutta 1900-luvulla taiteen kirjo monipuolistui, ja muun muassa natsien valtaantulon aikaansaama taiteilijoiden maahanmuutto toi uusia tyylisuuntia maan taiteeseen.

Taiteen oman amerikkalaisen luonteen löytymiseen vaikuttivat maaseudun raivaajahenki sekä nopea teollistuminen, vaurastuminen ja kaupungistuminen. Vaikutteiden suunta muuttui toisen maailmansodan aikoihin, jolloin New Yorkista tuli taiteen metropoli ja Yhdysvallat alkoi näyttää suuntaa taiteelle.[2]

Historiamaalausta, muotokuvia ja maisemia muokkaa

Yhdysvaltain taide alkoi muotoutua euroopasta tulleiden siirtolaisten keskuudessa 1600- ja 1700-luvulla. Alkuvaiheessa painottui muotokuvamaalaus. Mainittaviin maalareihin kuuluivat 1700-luvulla Benjamin West, John Singleton Copley ja Gilbert Stuart. Muotokuvien ohella myös amerikkalainen historiamaalaus vakiintui John Trumbullin johdolla.[1]

Hudson River -koulukunta nosti 1800-luvulla Düsseldorfin koulun tyyppisen maisemamaalauksen suosioon. Romanttis-realistinen koulukunta toimi vuosina 1820-1850. Aluksi aiheet olivat usein Hudson-joen laaksosta tai läheisiltä vuoristoalueilta. Ryhmän perustaja oli englantilaissyntyinen uskonnollispatrioottisia maalauksia tehnyt Thomas Cole. Toinen keskeinen maalari oli valoa ja sen heijastuksia maisemassa maalannut Frederic Edwin Church.[1][3]

Hudsonilaisten ohella merkittävimpiin taiteilijoihin vuosisadan lopulla kuuluivat muotokuvia ja hämyisiä impressionistishenkisiä maalauksia tehnyt James McNeill Whistler ja myös muotokuvia maalannut John Singer Sargent. Kuten ajan keskeiset taiteilijat muutenkin, he olivat työskennelleet pitkään Euroopassa, ja taiteella oli yhä vahvat siteet eurooppalaisiin perinteisiin. Muun muassa impressionisti Mary Cassatt opiskeli Pariisissa.[1][2]

Kansallisista aiheista kohti uusia suuntauksia muokkaa

Kansallishenkisiä taiteilijoita oli jo 1800-luvun lopulla, kuten realistiset ulkoilmamaalarit Thomas Eakins ja Winslow Homer. Kansallista henkeä oli myös romanttis-mystisellä Albert Pinkham Ryderillä.[1][2] Taiteesta tuli taloudellisen nousukauden myötä 1800-luvulla sijoituskohde, jolloin myös galleriat alkoivat yleistyä nopeasti, ja taide-elämä vilkastui.[2]

Yhteiskunnallisesti suuntautunutta taidetta teki Ashcan School (roskapönttökoulu) ja The Eight -nimiä käyttänyt taiteilijaryhmä, joka perustettiin 1908. He kuvasivat proletaarista ympäristöä ja pyrkivät ennakkoluulottomuuteen. Yhteiskuntakriittistä taidetta teki myös maalari Ben Shahn.[1][2]

Natsien tulo valtaan ja sen myötä eurooppalaisten taiteilijoiden muutto Yhdysvaltoihin sysäsi maan taidetta uuteen suuntaan. Ennen toista maailmansotaa avantgardesta vastasivat pääosin emigrantit. Monet Bauhausissa opettaneet taiteilijat muuttivat Yhdysvaltoihin, kuten Naum Gabo, Lyonel Feininger, Johannes Itten, Josef Albers ja László Moholy-Nagy.[2] Myös amerikkalaissyntyiset taiteilijat sovelsivat uusia suuntia, kuten Man Ray dadaismia. Naivismi kukoisti John Kanen ja myöhemmin myös Grandma Mosesin teoksissa.[1] Jo 1800-luvun puolella oli toiminut harrastajamaalari Edward Hicks. Varhaisia abstrakteja maalareitakin oli, kuten Georgia O'Keeffe.[2]

Paikalliset regionalistiset aiheet nousivat 1930-luvulla. Autioita ja yksinäisiä kaupunkinäkymiä maalannut Edward Hopper kuului tähän suuntaukseen, samoin realistisesti maalannut Grant Wood, ja Thomas Hart Benton. Woodin tunnetuin teos on Amerikkalaista gotiikkaa.[1][2] Tunnettu regionalisti oli myös maagiseksi realistiksi luonnehdittu Andrew Wyeth, jonka kuuluisin teos on Christina's World vuodelta 1948. Wyeth oli suosittu, mutta kriitikot suhtautuivat hänen teoksiinsa penseästi, koska ne eivät seurailleet taiteen uusimpia suuntauksia.[4][5][6]

Kuvanveistossa kansallishenkinen monumentalismi jatkoi suosiotaan. Tunnetuimpia monumentalisteja oli Gutzon Borglum. Kuitenkin myös veistossa oli jo merkkejä modernismin läpimurrosta. Alexander Calder teki kuuluisia mobileitaan 1930-luvulta alkaen ja David Smith kubistis-neoplastisia veistoksiaan 1940-luvulta alkaen.[1][2]

Valokuva oli jo varhain tärkeässä asemassa Yhdysvalloissa. Alfred Stieglitz oli paitsi dokumentaarisen valokuvauksen uranuurtaja, myös uusinta eurooppalaista taidetta esittelevä galleristi. Hän järjesti vuonna 1913 New Yorkissa Armory Show -näyttelyn, jossa esiteltiin modernia eurooppalaista taidetta. Amerikkalaisista taiteilijoista mukana oli The Eight -ryhmä.[2] Näyttely kiersi useammissa kaupungeissa ja innosti myös taiteilijoita, kuten Georgia O'Keeffeä.[7][8]

Taiteen painopiste siirtyy New Yorkiin muokkaa

Euroopasta tulleet emigrantit siirsivät mukanaan taiteen metropolin New Yorkiin, ja Yhdysvalloissa syntyikin modernin taiteen läpimurron ohella spontanismi ja abstrakti ekspressionismi. Action paintingin tärkein nimi Jackson Pollock teki 1947 alkaen maalauksia roiskimalla ja valuttamalla väriä vaistomaisesti. Alankomaista kotoisin olleen Willem de Kooningin ekspressionismi oli figuratiivisempaa. Ekspressionismin ohella pehmeämpi värikenttämaalaus sai monia taiteilijoita valtaansa. Mark Rothko maalasi suorakulmaisia pehmeärajaisia värikenttiä. Abstrakteja tasaisia värikenttiä maalasi myös Barnett Newman 1950- ja 1960-luvulla.[1][2]

Abstraktin ekspressionismin vastareaktiona syntyi useita suuntauksia, kuten Chuck Closen ja Malcolm Morleyn hyperrealismi ja poptaide. Poptaidetta tekivät Jasper Johns, Jim Dine, kuvasarjamaalauksia tehnyt Andy Warhol, Robert Rauschenberg ja muun muassa sarjakuvia hyödyntänyt Roy Lichtenstein.[1][2]

Kommenttia abstraktille ekspressionismille oli myös uusabstraktismi eli post-painterly abstraction. Ellsworth Kelly teki kovareunamaalaukseksi kutsuttuja maalauksia, joissa oli teräväkulmaisia geometrisia muotoja. Saman suunnan edustaja oli myös Frank Stella. Epäaineellista otetta haettiin monin keinoin. Yksi tapa oli minimalismi, jota tekivät Sol LeWitt ja Donald Judd. Gallerioista ja perinteisistä taideteoksista etsittiin ulospääsyä maataiteen, ympäristötaiteen ja käsitetaiteen avulla. Tunnetuimpia ympäristötaiteilijoita oli Robert Smithson, käsitetaiteessa taas Joseph Kosuth.[1][2][9] Epäaineellisuuden etsintää olivat myös valon käyttäminen, happeningit ja bodyart, toisaalta myös katujen graffitit, jotka Keith Haring toi gallerioihin.[9] Maalauksen ja piirustuksen välimailla liikkuu Cy Twombly, joka tekee vapaasti riimustellun graffitin oloisia kalligrafisia maalauksia, ikään kuin vasemmalla kädellä ja surrealistien tekniikkoja soveltaen.[10]

Kovareunainen ja värikenttäpitoinen abstraktismi sai sekin oman vastareaktionsa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Samoihin aikoihin myös Euroopassa kiinnostuttiin jälleen esittävästä taiteesta. Uusekressionismi toi jälleen spontaanimpaa otetta, kuten Susan Rothenbergillä. Julian Schnabel yhdisti maalauksiin erilaisia esineitä ja taidehistorian sekä joukkotiedotuksen kuvastoa. David Salle teki eräänlaisia esittäviä yhdistelmämaalauksia. Myös figuratiivista taidetta tehneelle Robert Longolle olivat ominaisia vääristyneet ihmisfiguurit, aggressio ja erikoiset asennot.[1][9]

Installaatiotaiteessa käytettiin vaihtelevaa, usein arkista esineistöä, kuten Jeff Koons pölynimuri-installaatiossaan.[9] Myös uusi aatteellinen ja taisteleva taide tuli esiin, kuten feministinen taide Guerrilla Girlsien esiintuomana. Cindy Shermanilla ja Barbara Krugerilla aiheet liittyivät muun muassa naiseuteen ja sen representaatioon, samoin Jenny Holzerilla, joka sijoitti neonvalotekstejä eri ympäristöihin.[1][9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n ”Yhdysvaltain taide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  2. a b c d e f g h i j k l m Kallio, Veikko: ”Yhdysvaltojen taide”, Taiteen pikkujättiläinen, s. 827-831. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  3. ”Hudson River -koulukunta”, Taiteen pikkujättiläinen, s. 221. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  4. Tan, Brent: Andrew Wyeth 1.10. 2011. Ezine Articles. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 29.3.2012. (englanniksi)
  5. Grove Art Online: Andrew Wyeth New York: Museum of Modern Art. Viitattu 29.3.2012. (englanniksi)
  6. Christinas world New York: Museum of Modern Art. Viitattu 29.3.2012. (englanniksi)
  7. International Exhibition of Modern Art, Copley Society of Boston, Copley Hall, Boston, Mass., 1913 Archives of American Art. (englanniksi)
  8. In Full Flower, Before the Desert NY Times.
  9. a b c d e Kallio, Veikko: ”Yhdysvaltojen taide”, Taiteen pikkujättiläinen, s. 832-833. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  10. Masters, Christopher: Cy Twombly obituary 6.7.2011. Lontoo: guardian.co.uk. Viitattu 29.3.2012. (englanniksi)

Yhdysvaltalaista taidetta muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain taide.