Yöpöytä on vuoteen vierelle sijoitettu pieni pöytä tai taso. Siinä voi säilyttää vuoteessa levätessä tarvittavia esineitä, kuten lääkkeitä, herätyskelloa, kirjoja ja lehtiä, valaisinta tai yön ajaksi pois otettavia henkilökohtaisia varusteita, kuten silmälaseja ja rannekelloa.[1] Yöpöytätason alla voi olla myös yksi tai useampia avolokeroita tai vetolaatikkoja, jolloin yöpöytä muistuttaa pientä lipastoa. Aiemmin yöpöydän alaosana oli usein pieni ovellinen kaappi yöastiaa varten.

Yöpöytä suunnitellaan usein osaksi yhtenäistä makuuhuonekalustoa, johon voivat kuulua lisäksi vuode, vaatekaappi, kirjoitus- tai peilipöytä sekä lipasto.[2] Yöpöydän pieni koko mahdollistaa myös sisustuksellisten ratkaisujen muuttamisen, sillä yöpöytä ei yleensä ole tiukasti kiinnitetty tai asennettu tiettyyn paikkaan.

Yöpöytänä voi toimia myös seinään tai vuoteeseen kiinnitetty hylly,[2] seinäkaappi tai muu säilytyslokero tai vuodetta lähellä oleva muu huonekalu tai ikkunalauta. Hyvin matalassa vuoteessa yöpöydän kaltaisena laskutasona voi käyttää lattiaa.

Yöpöytä kielikuvana muokkaa

Kirjallisuuden harrastajat käyttävät yöpöytää usein kielikuvana tarkoittamaan, mitä kirjoja he lukevat parhaillaan, ovat juuri lukeneet tai aikovat lukea seuraavaksi: ”Minulla on tuo kirja yöpöydälläni.”[3]

Lähteet muokkaa

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 1340. WSOY, 1958.
  2. a b Riitta-Liisa Toivanen: Makuuhuonekalusteiden suunnittelu Kiteen Huonekalutehtaalle, s. 15, 30. Joensuu: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, 2011. Opinnäyte verkossa (viitattu 16.10.2013).
  3. Esimerkki kielikuvasta kirjallisuusblogin nimessä: Yöpöydän kirjat, Kirjakissan luetut Nimimerkki Kirjakissa. Viitattu 26.12.2013.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.