William "Reid" Priddy (s. 1. lokakuuta 1977 Richmond, Virginia) on yhdysvaltalainen lentopalloilija. Hän kuuluu Yhdysvaltojen A-maajoukkueeseen. Lisäksi hän on pelannut rantalentopalloa Amerikan ammattilaissarjassa.

William Priddy vuonna 2017.

Ura muokkaa

Nuoruusvuodet muokkaa

Priddy aloitti lentopallouransa vasta viisitoistavuotiaana asuessaan Floridassa. Hänen opettajansa suostutteli hänet mukaan harjoituksiin. Hän pelasi samaan aikaan jalkapalloa, mutta heti ensimmäisten lentopalloharjoitusten jälkeen rakkaus lajiin oli syntynyt niin kovaksi, että jalkapallo sai jäädä. Hänen perheensä muutettua Phoenixiin Arizonaan Priddy alkoi pelata high schoolinsa joukkueessa. Hän johdatti joukkueensa historian ensimmäiseen osavaltion mestaruuteen vuonna 1995. Hän valmistui high schoolista vuonna 1996. Tämän jälkeen hän siirtyi pelaamaan College-sarjassa, jossa hän nousi yhdeksi suurimmista tähtipelaajista. Hän sai useita tunnustuksia, muun muassa sarjan parhaan pelaajan tittelin sekä osan All-Stars -joukkueessa.

Kansainvälinen ura muokkaa

Priddy pelasi uransa ensimmäiset pelit Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa vuonna 1999 Etelä-Amerikan mestaruuskilpailuissa. Tämän jälkeen hän teki sopimuksen Italian A1-liigaan Forlin joukkueen kanssa, jossa hän pelasi vuoden verran. Tämän jälkeen hän on esiintynyt muun muassa Venäjän ja Korean liigoissa.

A-maajoukkue muokkaa

Ensimmäisen A-maaottelunsa Priddy pelasi Etelä-Amerikan mestaruuskilpailuissa. Tämän jälkeen hän on noussut yhdeksi joukkueen kantavista voimista ja nostanut A-maajoukkuetta kohti maailman huippua. Hän johti joukkueen muun muassa maailmanliigan voittoon vuonna 2008. Hän johdatti Yhdysvallat myös olympiakultaan kesäolympialaisissa 2008.