Wilkesinmaan kraatteri

Wilkesinmaan kraatteri on joitakin satoja miljoonia vuosia sitten maahan osuneen, noin 50 kilometrin läpimittaisen asteroidin törmäyksestä syntynyt kraatteri Wilkesinmaalla, Etelämantereen itäosassa. Jäänalaisen kraatterin halkaisija on noin 480 kilometriä. Kraatterin päällä on nykyisin lähes kahden kilometrin paksuinen jääkerros. Kraatterin koordinaatit ovat 70 eteläistä, 120 läntistä. Kerrostumista ja geologisista muodostumista päätellen kraatterin ikä on 100–500 miljoonaa vuotta. Kraatteri on noin kaksi ja puoli kertaa isompi kuin Jukatanin niemimaalla sijaitseva Chicxulub-kraatteri.[1]

Wilkesinmaan kraatteri kuvassa ympyröitynä

Wilkesinmaan kraatterin synnyttäneen asteroiditörmäyksen epäillään olevan syynä permi- ja triaskauden väliseen suureen lajien joukkotuhoon, joka oli valtavin ainakin 500 miljoonaan vuoteen. Joukkotuhossa kuoli 95 prosenttia merien ja 70 prosenttia maa-alueiden elämistöstä. Kraatterin tehneen meteorin arvioidaan olleen halkaisijaltaan jopa noin 50 kilometriä, jolloin se olisi aiheuttanut suunnatonta tuhoa törmätessään maahan.[1] Permikauden lopun katastrofi on puolestaan suurin tunnettu joukkotuho. Yhteys katastrofiin on kuitenkin vielä vain arvaus, koska kraatterin ikämääritys on toistaiseksi erittäin epätarkka.

Kraatteri havaittiin Nasan Grace-satelliitilla, kun sillä mitattiin painovoimakentän vaihteluja Etelämantereella. Paikalta paljastui maapallon vaipan aineen keskittymä, mikä viittasi johonkin suureen mullistukseen. Lopullinen varmuus kraatterista saatiin, kun painovoimakartan päälle sijoitettiin tutkakuva, josta erottuvat kallioperän kohoumat.[1]

Törmäyksen uskotaan myös vaikuttaneen Gondwanan mantereen hajoamiseen sata miljoonaa vuotta sitten. On myös mahdollista, että törmäys ja seurannut kraatteri heikensivät alueen maankuorta niin paljon, että se nopeutti myöhemmin Australian ja Antarktiksen irtoamista suurmantereesta.[1]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Big Bang In Antarctica -- Killer Crater Found Under Ice Big Bang In Antarctica -- Killer Crater Found Under Ice. Viitattu 11.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Englanniksi: