Wilhelm Küchelbecker
Wilhelm Ludwig von Küchelbecker (ven. Вильге́льм Ка́рлович Кюхельбе́кер), Vilgelm Karlovitš Kjuhelbeker; (21. kesäkuuta (J: 10. kesäkuuta) 1797 Pietari, Venäjän keisarikunta – 23. elokuuta (J: 11. elokuuta) 1846 Tobolsk, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija ja dekabristi.[1]
Suku ja koulutus muokkaa
Küchelbecker syntyi Pietarissa venäjänsaksalaiseen aatelisperheeseen. Hänen vanhempansa olivat valtioneuvoston jäsen Karl-Heinrich von Küchelbecker (Karl Ivanovitš) (28. joulukuuta 1748 (J: 8. tammikuuta 1749) - 1809), saksilainen aatelismies, agronomi, Pavlovskin kaupungin ensimmäinen päämies ja Justina Elisabeth von Lohmann (Justina Jakovlevna) Lomen (1757-1841).
Hänellä oli kaksi sotilasuran tehnyttä veljeä Fjodor (kaatui Ostrołękan taistelussa Puolassa vuonna 1807 Neljännen liittokunnan sodassa) ja dekabristi Mihail Küchelbecker (1798-1859) sekä kaksi sisarta, joista Justina (Ustinia) Küchelbecker (1784-1871), joka meni naimisiin kirjailija Grigori Andrejevitš Glinkan kanssa ja Julia (Uliana) Küchelbecker (1795-1869), joka joutui eroamaan klassdamen eli opettajattaren virastaan aatelisneitojen Pyhän Katariinan ritarikunnan instituutissa (ven. Екатерининский институт) veljensä poliittisen toiminnan takia.
Luterilaiseen uskoon kastetun Wilhelmin lapsuus kului Liivinmaalla, Avenormin kartanossa (nyk. Avinurme, Ida-Viru, Viro), kuusivuotiaaksi asti hän ei osannut sanaakaan saksaa. Vuonna 1808 hänet lähetettiin Brinkmanin yksityiseen sisäoppilaitokseen Verron kaupunkiin (nyk. Võru, Viro). Hän oli Aleksandr Puškinin opiskelutoveri 1811-1817 Keisarillisessa Aleksanterin lyseossa Tsarskoje Selossa.[2]
Hän meni naimisiin vuonna 1837 Barguzinin postipäällikön tyttären Drosida Ivanovna Artenovan (1817-1886) kanssa. Heillä oli kaksi aikuiseksi elänyttä lasta: everstiluutnantti Mihail Küchelbecker (1839 -1880) ja Justina (Ustinia) Küchelbecker Tšiž (1843 -?), joka meni naimisiin ja muutti Kosovoon.
Kirjallinen ura muokkaa
Küchelbeckerin ensimmäiset runot julkaistiin vuonna 1815 "Amphion" (ven. Амфион) ja "Isänmaan poika" (ven. Сын Отечества) aikakauslehdissä. Ystävien neuvosta poliittisesti aktiivinen ja siten viranomaisten epäilyt herättänyt nuorukainen matkusti vuonna 1820 ulkomaille ylikamariherra A. L. Naryškinin sihteerinä. Hän oli kuulunut mm. vapaamuurareiden Astrea suurloosiin, joka lopetettiin vuonna 1822. Italian ja Kreikan vapausliikkeet tekivät Küchelbeckeriin suuren vaikutuksen, ja matkansa aikana hän tapasi J. W. von Goethen. Vuonna 1821 Küchelbecker luennoi Pariisissa Venäjän kirjallisuudesta, mutta suurlähetystö käski häntä lopettamaan liian vapaamieliset luennot ja palaamaan heti Venäjälle.[2][3]
Küchelbecker oli saksalaisesta taustastaan huolimatta kansallismielinen venäläinen. Hän palveli erityisneuvontajana Kaukasian sodassa 1821-1822 kenraali Jermolovin armeijassa ja tutustui Aleksandr Gribojedoviin. Hän toimitti moskovolaista Mnemozima -aikakauskirjaa Vladimir Odojevskin kanssa vuosina 1824-1825. Hän osallistui joulukuussa 1825 dekabristikapinaan, jonka tavoitteena oli estää keisari Nikolai I:n valtaannousu. Hän aikoi ampua keisarin veljen, suuriruhtinas Mihailin, mutta kapina epäonnistui, ja Küchelbecker pakeni ulkomaille. Hänet vangittiin Varsovassa ja tuomittiin kuolemaan. Hän oli vankina muun muassa Suomenlinnan ja Käkisalmen linnoituksessa. Kymmenen vankeusvuoden jälkeen hänet karkotettiin vuonna 1835 Itä-Siperiaan ja siirrettiin vuonna 1844 Länsi-Siperiaan.[2][3]
Küchelbecker kirjoitti Puškinin muistoksi elegian, kun tämä oli saanut surmansa kaksintaistelussa. Küchelbecker kuoli tuberkuloosiin Siperiassa Tobolskissa 1846.[4]
Venäläinen säveltäjä Dmitri Šostakovitš käytti Küchelbeckerin runoa "O Delvig!" (ven. "О Дельвиг, Дельвиг!") neljännessätoista sinfoniassaan vuonna 1969.lähde? Juri Tynjanov kirjoitti hänestä romaanin Kjuhlja (1925).[5]
Teoksia muokkaa
- Разлука, 1817
- Поэты, 1820
- К Прометею, 1820 (julk. 1926)
- Пророчество, 1822 (julk. 1891)
- Греческая песнь, 1821 (julk. 1939)
- К Ахатесу, 1821 (julk. 1939)
- Тень Рылеева, 1827 (julk. 1862)
- Участь русских поэтов, 1845
- Аргивяне, tragedia, 1822–1824
- О направлении нашей поэзии, особенно лирической, в последнее десятилетие, 1824
- Смерть Байрона, 1824
- Сирота, runoelma, 1833 (julk. 1939)
- Ижорский I–II, 1829–33 (julk. 1836); III, 1840–41 (julk. 1939)
- Иван — купецкий сын, satunäytelmä 1832–1842 (julk. 1939)
- Прокофий Ляпунов, tragedia 1834 (julk. 1938)
- Последний Колонна, romaani 1832–1843 (julk. 1937)
Lähteet muokkaa
- ↑ Eesti Entsüklopeedia 5, s. 325. Tallinn 1990. ISBN 5-89900-009-0
- ↑ a b c Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Kultakauden runoilijoita”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 213. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ a b Вильгельм Кюхельбекер: Биография. Д. И. Бернштейн: Краткая литературная энциклопедия 3. Москва: Советская энциклопедия, 1966.
- ↑ Chandler, Robert – Mashinski, Irina – Dralyuk, Boris: The Penguin Book of Russian Poetry. Penguin, 2015. ISBN 978-0-14-197226-8. (englanniksi)
- ↑ Käännetty saksaksi nimellä Wilhelm Küchelbecker, Dichter und Rebell: Historischer Roman vuonna 1929 (Berlin: G. Kiepenheuer).