Werwolf

organisaatio
Tämä artikkeli käsittelee vastarintayksikköä. Werwolf oli myös yksi Adolf Hitlerin itärintaman päämajoista.

Werwolf (suom. ”Ihmissusi”) tunnetaan myös nimellä SS-Werwolf, oli Natsi-Saksan vastarintayksikkö, jonka tarkoitus oli tehdä vastarintaa Saksan miehittäjien selustassa[1] sekä jatkaa taistelua miehittäjiä vastaan mahdollisen tappion tullessa[2]. SS:n johtaja Heinrich Himmler perusti Werwolf-joukot maaliskuussa 1945. Werwolf-joukot suorittivat salamurhia, sabotaasitehtäviä ja kävivät sissisotaa Liittoutuneiden joukkoja vastaan Saksassa vuoteen 1946 saakka. Saksan poliittisen ja sotilaallisen johdon suurista kuvitelmista huolimatta Werwolfin toiminnalla ei ollut ratkaisevaa merkitystä sodan kulun kannalta.[2]

Werwolfin tunnus, heraldinen nimike Susikoukku.

Toimintaperiaatteet ja kokoonpano muokkaa

Werwolfin tarkoitus oli aiheuttaa pelkoa, epävarmuutta ja paniikkia miehittäjien selustassa, tilanteessa jossa Liittoutuneet etenevät Saksan maaperälle.[2]Osa Werwolfin toimintaperiaatteista lainattiin suoraan Saksan itärintamalla toimineilta partisaanijoukoilta. Werwolfin taistelukäsikirjan mukaan, Werwolfin tuli käydä miehittäjiä vastaan sissisotaa, joka jakautui kolmeen vaiheeseen:

  1. Välittömästi miehityksen jälkeen vihollista tuli häirintä jatkuvilla pienten sissiosastojen tekemillä iskuilla, välttäen omia tappiota.
  2. Vihollisen väsyessä jatkuviin iskuihin, tuli aloittaa sissien aloittaa laajemmat iskut vihollista vastaan suuremmilla sissijoukoilla.
  3. Viimeisessä vaiheessa sissien tuli aloittaa laajamittainen vastarinta miehittäjää vastaan paikallisväestön tukemana, tavoitteena vapauttaa miehitetty alue kokonaan.

Werwolf-sissien tuli tehdä häirintä- ja tuhoamisiskuja miehittäjän selustan joukkoja, huoltoreittejä, kuljetusvälineitä ja viestiyhteyksiä vastaan sekä tuhota miehittäjää auttavat oman maan kansalaiset. Werwolf-sissien toiminnan piti tukea Wehrmachtin taistelua sitomalla ja tuhoamalla vihollisen joukkoja sekä tuottamalla tiedustelutietoa.[1]

Werwolf-osastot tuli muodostaa vallitsevan tilanteen mukaisesti. Pienin Werwolf-yksikkö oli sissiryhmä, johon kuului ryhmänjohtaja ja neljä sissiä. Tarpeen mukaan tuli joukkojen toimia myös pienemmässä kokoonpanossa. Useista sissiryhmistä voitiin tarpeen mukaan muodostaa sissijoukkue, johon kuului myös komentoryhmä. Esimerkki Werwolf-sissijoukkueeseen kokoonpanosta: Joukkueen johtaja, joukkueen varajohtaja, poliittinen upseeri, viestiryhmän johtaja, taisteluvälinealiupseeri, lääkäri tai lääkintämies, kokki, huoltovääpeli sekä kirjuri.[1]

Werwolf-sissien tuli siirtyä vihollisen linjojen taakse joko piiloutumalla, soluttautumalla rintamalinjojen läpi tai taistelemalla tiensä rintamalinjan läpi joko yksin tai tavallisen armeijan tukemana. Sissijä voitiin pudottaa toiminta-alueilleen myös laskuvarjoilla.

Werwolf-sissien varustuksen oli kevyt. Henkilökohtaisen aseen lisäksi varustukseen kuului ainoastaan luonnossa selviytymiseen tarvittavat välttämättömät välineet. Omien joukkojen tekemistä kenttäkätköistä tuli hankkia sissi-iskuihin tarvittavat aseet, räjähdysaineet ja erikoisvälineet sekä muona-, lääkintä- ja taloustarvikkeet. Varusteita voitiin pudottaa sisseille laskuvarjoilla.[1] Todellisuudessa kenttäkätköt jäivät usein tekemättä eikä niissä ollut aseistus ja muu materiaali mahdollistanut tehokasta sissitoimintaa.[2]

Werwolfin toiminta muokkaa

Werwolfin perustamisen jälkeen yli 5 000 vapaaehtoista liittyi järjestöön ja sai sotilaskoulutusta Werwolf-koulutusleireillä eri puolilla Saksaa. Suuri osa värväytyneistä oli teini-ikäisiä poikia, jotka kuuluivat natsien nuorisojärjestö Hitlerjugendiin. Mukana oli myös tyttöjärjestö Bund Deutscher Mädelin kuuluneita teinityttöjä. Werwolf-osastojen johtajiksi pyrittiin valitsemaan sotakokemusta omaavia SS-miehiä ja veteraaneja.[2]

Ensimmäinen Werwolfin tekemä isku oli Aachenin kaupungin pormestarin Franz Oppenhoffin salamurha 25. maaliskuuta 1945. Oppenhoff oli nimitetty Liittoutuneiden toimesta Aachenin pormestariksi. Saksan valtakunnanjohtajan Adolf Hitlerin tulkitsi tämän maanpetturuudeksi ja käski murhata Oppenhoffin. Heinrich Himmler käytti vasta perustetun Werwolfin sissejä salamurhan suorittamisessa.[2]

Keväästä 1945 alkaen Werwolf suoritti Liittoutuneiden miehittämillä alueella, lukuisia Liittoutuneiden kanssa yhteistyötä tehneiden saksalaisten salamurhia. Werwolf-sissit iskivät myös rautateitä ja asevarastoja vastaan sekä pyrkivät laihoin tuloksin tuhoamaan tehtaita ja kaivoksia poltetun-maan-taktiikkaa noudattaen. Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsin käskystä Saksan radio aloitti Radio Werwolf-lähetykset huhtikuussa 1945. Radio Werwolf suurenteli Werwolfin iskujen ja organisaation laajuutta. Propaganda sai Liittoutuneet uskomaan, että miehitetyssä Saksassa kyti todellinen kansannousu.[2]

Sodan päätyttyä jotkin Werwolf-ryhmä jatkoivat toimintaansa jopa vuoteen 1949 saakka. Heti sodan päätyttyä suurijoukko Werwolf-sissejä piiloutui Segebergerin metsään Hampurin lähelle ja teki sieltä käsin iskuja Britannian miehitysjoukkoja vastaan. Hitlerin itsemurhan jälkeen antautuneen Saksan johtajaksi noussut suuramiraali Karl Döniz lähetti brittien luvalla saksalaisia laskuvarjojääkäreitä tuhoamaan Segebergerin Werwolf-sissit. Sissit tuhottiin, mutta myös laskuvarjojääkäreiden tappiot olivat suuret. Vuosina 1945-1946 Neuvostojoukot pidättivät Itä-Saksassa yli 10 000 nuorta, jotka myönsivät kuuluneensa Werwolfiin. Iso osa tunnustuksisata saatiin kiduttamalla. Neuvostoliiton pidättämistä saksalaisnuorista yli 5 000 kuoli vankileireillä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d SS-Werwolf Combat Instruction Manual. Sudentenland Verlag, 1945. Englanti
  2. a b c d e f g h Himmlerin ihmissudet taistelivat katkeraan loppuun asti Historianet.fi. 3.4.2020. Viitattu 24.11.2022.