Warwick Estevam Kerr

Warwick Estevam Kerr (9. syyskuuta 1922 Santana do Parnaíba, São Paulo15. syyskuuta 2018[1]) oli brasilialainen insinööri, genetiikan ja entomologian tutkija, professori, joka tunnetaan genetiikan ja mehiläisten sukupuolen määräytymiseen liittyvästä tutkimuksestaan. Hän on myös vastuussa ns. tappajamehiläisten leviämisestä.

Kerr syntyi vuonna 1922 Santana do Parnaíbassa, São Paulossa. Hänen isänsä oli Américo Caldas Kerr ja äitinsä Bárbara Chaves Kerr. Suku oli kotoisin Skotlannista. Perhe muutti Piraporaan vuonna 1925, jossa Warwick Kerr kävi koulua. Hän valmistui maatalousinsinööriksi São Paulon yliopistosta.

Hän aloitti tieteellisen uransa Piracicabassa, jossa hän myös suoritti tohtorin tutkinnon ja sai apulaisprofessorin viran. Vuonna 1951 hän suoritti jatko-opintoja vierailevana professorina Kalifornian yliopistossa ja vuonna 1952 Columbian yliopistossa, missä hän oli kuuluisan geneetikon Theodosius Dobzhanskyn oppilas. Vuonna 1958 professori Dias da Silveira kutsui Kerrin avustamaan São Paulon valtionyliopistoon perustettuvan biologian laitoksen toiminnan käynnistämisessä. Kerr johti mehiläisten genetiikkaa tutkinutta tutkimusryhmää. Vuosien 1962 ja 1964 välillä hän työskenteli vastaperustetun São Paulon valtion tutkimuskeskuksen tieteellisenä johtajana. Joulukuussa 1964 Kerr vastaanotti genetiikan professorin viran São Paulon yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänen ensisijaisena tehtävänään oli perustaa genetiikan laitos. Laitos toi genetiikan opetukseen uusina alueina matemaattisen biologian ja biotilastotieteen ja oli myös pioneeri tietokoneiden hyödyntämisessä biologiassa ja lääketieteessä.

Maaliskuusta 1976 huhtikuuhun 1979 Kerr asui Manausissa Amazonasilla tehtävänään perustaa Amazonin tutkimuksen kansallinen instituutti. Virallisesti Kerr jäi eläkkeelle São Paulon yliopistosta tammikuussa 1981, mutta hän ei kuitenkaan lopettanut tieteellistä uraansa. Vain 11 päivää eläkkeelle jäämisensä jälkeen hän vastaanotti professorin viran Universidade Federal do Maranhãossa, São Luíssa ja toimi hetken aikaa vuosina 1987–1988 yliopiston dekaanina. Helmikuussa 1988 Kerr siirtyi Universidade Federal de Uberlândiin genetiikan professoriksi.

Koko ajan Kerr jatkoi pistimettömien mehiläisten Meliponinien tutkimusta. Kerr tuli maailmankuuluisaksi afrikkalaisen mehiläisen ja italialaisen mehiläisen risteyttämisestä, joka alkuvaiheessa synnytti kansallista ja kansainvälistä huomiota, kun Kerrin laboratoriosta pääsi karkuun useita afrikkalaisia mehiläiskuningattaria. Tämän seurauksena useita afrikkalaismehiläisyhdyskuntia, jotka ovat eurooppalaisia mehiläisiä huomattavasti aggressiivisempia, levisi ympäri mannerta, mikä johti useisiin hyökkäyksiin ja jopa muutamiin kuolemantapauksiin. Sittemmin afrikkalaismehiläiset ovat täysin sekoittuneet paikallisiin mehiläisyhdyskuntiin ja ne tunnetaan tappajamehiläisinä.

Kerr on tehnyt 513 julkaisua eri aiheista. Hän oli naimisissa ja hänellä on 7 lasta ja 17 lastenlasta.

Lähteet muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Warwick Estevam Kerr