Wikipedia

Walt Whitman

yhdysvaltalainen runoilija (1819-1892)

Walter ”Walt” Whitman (31. toukokuuta 1819 Long Island, New York, Yhdysvallat – 26. maaliskuuta 1892 Camden, New Jersey, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen runoilija, esseisti, toimittaja ja humanisti. Hänen tunnetuin teoksensa on runokokoelma Ruohoa (alkuteos Leaves of Grass).

Walt Whitman
Whitman noin vuonna 1869
Whitman noin vuonna 1869
Henkilötiedot
Syntynyt31. toukokuuta 1819
Long Island, New York, Yhdysvallat
Kuollut26. huhtikuuta 1892 (72 vuotta)
Camden, New Jersey, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti runoilija, esseisti, journalisti, humanisti, opettaja
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämäkerta muokkaa

Nuoruus muokkaa

Walt Whitman syntyi West Hillsissä Long Islandilla kahdeksanlapsisen perheen toisena lapsena. Perhe muutti Brooklyniin Waltin ollessa kolmevuotias. Walt lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana ja ryhtyi isänsä avuksi elättämään perhettä. Aluksi hän työskenteli asianajajatoimiston juoksupoikana ja sen jälkeen kirjapainoissa.[1] Whitman tuki Martin Van Burenia tämän presidentinvaalikampanjassa 1836.[2]

Toimittajana muokkaa

Whitman ryhtyi opettajaksi 17-vuotiaana ja opetti viiden vuoden ajan Long Islandilla, vaikka ei pitänytkään opettajan työstä. Opetustyönsä ohessa Whitman kokeili vuonna 1838 toimittaa viikkojulkaisua nimeltä Long Islander, mutta se ei ilmestynyt pitkään. Hän siirtyi toimittajan uralle vuonna 1841.[1] Whitman alkoi kirjoittaa vakituisesti artikkeleita newyorkilaiseen Democratic Review -lehteen, ja vuosina 1842–1843 hänen artikkeleitaan julkaistiin myös muissa lehdissä. Whitmanilta julkaistiin hänen ensimmäinen kirjansa Franklin Evans, The Inebriate, jossa hän kävi julkijuopottelua vastaan. Kirjasta tuli suosittu, ja se teki Whitmanin tunnetuksi, vaikka Whitman itse ei myöhemmin siitä ollutkaan ylpeä.[2]

Vuosina 1846–1848 Whitman työskenteli Brooklyn Daily Eaglen toimittajana. Hän oli teräväkynäinen kirjoittaja ja toi omat radikaalitkin mielipiteensä herkästi julki, mikä johti hänen uransa aikana monesti työsuhteiden purkamisiin.[1]

Whitman muutti New Yorkista New Orleansiin vuonna 1848 ja työskenteli Crescent-lehden toimituksessa kolmen kuukauden ajan. New Orleansissa Whitman sai ensi kertaa todistaa orjuutta. Palattuaan Brooklyniin samana vuonna hän perusti päivälehden nimeltä Brooklyn Freeman. Lehdessään Whitman otti voimakkaasti kantaa orjuutta vastaan.[1]

Runoilijana muokkaa

 
Walt Whitman 37-vuotiaana. Kuva runokokoelman Ruohoa nimiösivulta. Samuel Hollyerin etsaus Gabriel Harrisonin kadonneesta dagerrotypiasta.

Whitman kirjoitti työnsä lomassa runoja. Hän julkaisi 12 runon kokoelman Ruohoa (Leaves of Grass) vuonna 1855 ja painoi siitä 795 kopiota. Teos oli irtiotto aikansa runouden jäykistä normeista ja perinteistä.[1] Runot syntyivät osittain Whitmanin rajaseuduille suuntautuneiden matkojensa sekä runoilija Ralph Waldo Emersonin ihailun inspiroimina. Whitman muokkasi ja laajensi runoteostaan vuosien varrella useasti ja julkaisi siitä yhteensä kahdeksan painosta.[3] Kokoelma ei herättänyt aluksi paljon huomiota, mutta Ralph Waldo Emerson ylisti sitä. Seuraavana vuonna Whitman laajensi kokoelman 32 runon mittaiseksi. Julkaisuyhtiö kuitenkin meni konkurssiin sisällissodan alettua.[1]

Whitman muutti sisällissodan aikana Washingtoniin veljensä haavoituttua ja sai kaupungista töitä sisäministeriön intiaaniasioiden toimistosta.[2] Vapaa-aikanaan hän kävi sairaalassa hoitamassa haavoittuneita sotilaita, mikä antoi aiheita hänen kokoelmaansa Drum-Taps (1865).[3] Samana vuonna hän julkaisi sille jatko-osan Sequel.[1] Sodan jälkeen Whitman jatkoi veteraanien vierailujaan. Hän tapasi nuoren sotilaan nimeltä Peter Doyle, jonka kanssa hän aloitti suhteen.[1]

Whitman julkaisi vuonna 1870 kokoelmat Democratic Vistas ja Passage to India sekä jälleen uuden version Leaves of Grassista.[1]

Sairaus ja kuolema muokkaa

Whitman sai halvauksen 1873 ja muutti Camdeniin New Jerseyyn veljensä luokse.[3] Vuosina 1875–1876 hän julkaisi sisällissodasta kertovan kirjan Memoranda during the War, mutta halvaukset olivat jo hidastaneet hänen kirjoittamistaan.[2] Whitman julkaisi myös uusia versioita Leaves of Grassista, jonka myyntituloilla hän osti Camdenista itselleen oman talon. Teoksen viimeinen versio sisälsi kaikkiaan 300 runoa. Whitmanin viimeiseksi jäänyt teos Good-Bye, My Fancy julkaistiin vuonna 1891.[1]

Whitman kuoli Camdenissa 26. maaliskuuta 1892 sairastettuaan tuberkuloosia. Hänen arvostuksensa oli hänen viimeisinä vuosinaan kasvanut suureksi niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa.[2] Hänen hautajaisiinsa tuli yli tuhat surijaa.[3]

Runous ja vaikutus muokkaa

Whitmania pidetään yhtenä Yhdysvaltain merkittävimmistä 1800-luvun runoilijoista. Whitmanin runoudella katsotaan kunnianhimoisuutensa ja laaja-alaisuutensa vuoksi olleen suuri vaikutus Yhdysvaltain 1900-luvun runouteen.[3]

Whitman ei saanut elinaikanaan paljonkaan julkista tunnustusta runoistaan etenkään Yhdysvalloissa, vaikkakin häntä arvostettiin Euroopassa. Nuivuuden syynä olivat esimerkiksi hänen avoin kuvauksensa seksistä, hänen imagonsa hiomattomana työläisenä, sekä hänen tyylilliset innovaationsa. Whitmanin epätavanomaiseen tyyliin vaikutti raamatullisen runouden muoto.[3]

Useille lukijoille Walt Whitman ja Emily Dickinson ovat 1800-luvun amerikkalaisen runouden peruspilareita. Eritoten Whitmanin runous ilmentää perusamerikkalaisuutta. Runoilija tuo esiin tavallisen Amerikan hyvin perinteisellä jenkkityylillä (tätä on mm. vapaa tyyli). Hänen runoutensa voima tuottaa voimakkaita ja eläviä tunteita, ja hänet tunnistaa ilmaisun älyllisyydestä. Whitman turvautuu toistoon luodakseen tekstinsä hypnoottisen tunnelman, tämä toisto luo samalla myös hänen runoutensa voiman, sillä se inspiroi lukijaa enemmän kuin informoi. Yleensä hänen runojaan pitää lukea ääneen, jotta niiden sanoma avautuisi. Hänen runojensa taso tulee osittain niiden ylevästä diskurssista ja uskonnollisesta ja näennäisuskonnollisesta kielestä, kuten runoilija James Weldon Johnsonillakin.lähde?

Sekä 1800-luvun että nykyisten amerikkalaisten runoilijoiden on ollut mahdotonta sivuuttaa Walt Whitmania, sillä hän tavallaan loi perustan demokraattisen Amerikan runokielelle.lähde?

Whitman ja homoseksuaalisuus muokkaa

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
 
Walt Whitman ja Bill Duckett.

Eräitä keskeisiä tekijöitä Whitmanin elämässä ja runoudessa olivat homoseksuaalisuus ja homoerotiikka, jotka liittivät hänen ihailunsa 1800-luvun ideaalisesta miestenvälisestä kaveruudesta avoimeksi kuvaukseksi maskuliinisesta kehosta ja jopa masturbaatiosta, kuten käy ilmi hänen ”Song of Myself” -runostaan.lähde? Se oli ristiriidassa sen närkästymisen kanssa, jota Whitman osoitti kohdattuaan vastaavia tekstejä jolloin hän ylisti siveyttä ja paheksui masturbaatiota.

Whitman antoi ymmärtää, että hänellä oli vakava rakkaussuhde New Orleansissa asuvaan naiseen ja että hänellä olisi siellä kaikkiaan kuusi aviotonta lasta. Historioitsijat ovat todenneet, ettei väite naissuhteesta pidä paikkaansa. Tutkija Jean Luc Montaigne tarkentaa, että Whitmanin silloisen rakastajan nimi oli Jean Granouille, ei suinkaan Jeanine Granouille. Tämä nuorukainen, joka oli hugenottisaarnaajan ja orjan lapsi, oli vasta 26-vuotias, kun hän tutustui Whitmaniin. Jotkut halusivat puhdistaa Whitmanin maineen muuntamalla Jeanin Jeanineksi. Afrikkalaista alkuperää olevan rakastajattaren pitäminen oli huomattavasti hyväksytympää kuin mustan miesrakastajan. Nykyisin pidetään selvänä, että juuri se runo heijastaa Whitmanin todellista suhdetta omaan seksuaalisuuteensa, mutta hän yritti peittää kiinnostustaan homokulttuuriin. Runossa ”Once I Pass’d Through A Populous City” hän muuttaa rakastettunsa sukupuolen naiseksi ennen runon julkaisemista.

Yhdysvaltojen sisällissodan aikana rintamalla Virginiassa, missä Whitman kävi etsimässä veljeään, vallitsi tiivis toveruus, joka vaikutti hänen ajatuksiinsa homoseksuaalisuuden ja demokratian yhdistämisestä. Runossaan ”Democratic Vistas” hän ensimmäisen kerran erotti toisistaan heteroseksuaalisen (amative) ja homoseksuaalisen (adesive) rakkauden ja perusteli päätelmänsä näennäistieteellisesti frenologialla. Hän näki adessiivisen rakkauden eräänlaisena selkärankana parhaimmalle demokratialle, eräänlaisena vastapainona, jota ilman amerikkalainen materialistinen ja vulgaari demokratia olisi epätäydellinen.

Valikoidut teokset muokkaa

Lähde:[4]

Runokokoelmat muokkaa

  • Leaves of Grass (1855, useita uusia painoksia vuoteen 1891 asti)
  • Drum-Taps (1865)
  • Sequel to Drum-Taps (1865)
  • Passage to India (1870)
  • Good-Bye, My Fancy (1891)

Proosa muokkaa

  • Franklin Evans (1842)
  • Democratic Vistas (1871)
  • Memoranda During the War (1876)
  • November Boughs (1888)
  • Complete Prose Works (1892)

Artikkelit muokkaa

  • Manly Health and Training (artikkelisarja salanimellä, 1858)[5][6]

Suomennetut teokset muokkaa

  • Ruohoa: Runoja. (Leaves of grass, 1855–1892.). Suomentanut Arvo Turtiainen. Tammi, 1965.
  • Valitut runot. Suomentanut Markus Jääskeläinen. Sammakko, 2007. ISBN 978-952-483-049-2.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j Walt Whitman Biography Biography.com (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e Walter (Walt) Whitman: Arts and Letters New Netherland Institute (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Walt Whitman Poetry Foundation.
  4. ↑ Walt Whitman Academy of American Poets. 4.2.2014. Poets.org. Viitattu 16.12.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Schuessler, Jennifer: Found: Walt Whitman’s Guide to ‘Manly Health’ The New York Times. 29.4.2016. Viitattu 16.12.2018. (englanniksi)
  6. ↑ Walt Whitman Quarterly Review ir.uiowa.edu. Viitattu 16.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Walt_Whitman&oldid=22059739”