Wallander (elokuvasarja)

ruotsalainen elokuvasarja vuosina 2005–2013

Wallander on ruotsalainen 32-osainen elokuvasarja, joka kertoo Henning Mankellin luoman ystadilaisen poliisin Kurt Wallanderin elämästä. Wallanderia esittää Krister Henriksson, jonka Mankell itse valitsi Wallanderin rooliin.

Wallander
Ensimmäisen elokuvan DVD-julkaisu.
Ensimmäisen elokuvan DVD-julkaisu.
Tyyli rikos
Kestoaika 90 minuuttia
Pääosissa
Alkuperämaa Ruotsi
Alkuperäiskieli ruotsi
Esitetty 2005 – 2013
Tuotantokausia 3
Jaksoja 32
Tuotanto
Käsikirjoittaja(t) Henning Mankell
Aiheesta muualla
IMDb

Mystery Tribune -lehti listasi Wallanderin maailman kaikkien aikojen 15. parhaaksi rikossarjaksi.[1]

Ensimmäinen kausi 2005–2006 muokkaa

Ensimmäisissä kolmessatoista elokuvassa toinen päähenkilö on Kurtin tytär Linda (Johanna Sällström). Elokuvista ensimmäinen, Ennen routaa, on elokuvista ainoa, joka perustuu aiemmin ilmestyneeseen Wallander-kirjaan; muut osat ovat vain tätä tarkoitusta varten kirjoitettuja. Muissa filmeissä Mankell on ensin kirjoittanut tarinan novellin muodossa, jonka pohjalta muut ovat tehneet käsikirjoituksen. Novelleja ei ole julkaistu missään; ne on tehty vain elokuvien käsikirjoittajien käyttöön. Mankell on aina tarkastanut käsikirjoituksen ja joko hyväksynyt sen tai tehnyt siihen muutoksia. Krister Henriksson on myös jonkin verran osallistunut käsikirjoitusten muokkaamiseen Mankellin kanssa.lähde?

Ensimmäisellä kaudella kolmas keskeinen hahmo on poliisi Stefan Lindman, jota esittää Ola Rapace. Lindman tuli Ystadin poliisiasemalle kirjassa Ennen routaa. Mukana elokuvasarjassa on myös vanhemmista Wallander-kirjoista tuttuja hahmoja: miespoliisit Nyberg, Svartman ja Martinsson (joiden etunimiä ei juurikaan käytetä), naispoliisi Ann-Britt Höglund, poliisilaitoksen toimistotyöntekijä Ebba sekä kuolinsyytutkija Karin Linder.lähde?

Vuosina 2005–2006 kuvatut elokuvat muodostavat 13-osaisen sarjan. Ensimmäinen osa tuli Suomessa teatterilevitykseen tammikuussa 2005, ja elokuvat julkaistiin DVD:nä Suomessa vuosina 2005–2007.[2] Ruotsissa koko elokuvasarja on julkaistu myös blu-raylla 2010-luvulla. Televisiossa Wallander-elokuvasarja on esitetty MTV3:lla ainakin vuosina 2008, 2009, 2015, 2016, 2019 ja 2021.lähde?

Toinen kausi 2009–2010 muokkaa

Vuonna 2009 alettiin tehdä lisää Kurt Wallander -elokuvia, pääosassa yhä Krister Henriksson. Linda Wallander ei ole näissä tarinoissa mukana, sillä edesmenneen Johanna Sällströmin tilalle ei haluttu ottaa uutta näyttelijää. Myöskään Stefan Lindman ei ole enää mukana. Uusina henkilöinä elokuvissa on kaksi nuorta poliisiharjoittelijaa, Isabelle (Nina Zanjani) ja Pontus (Sverrir Gudnason) sekä syyttäjä Katarina Ahlsell (Lena Endre).

Uusien elokuvien oli tarkoitus olla aiempaa enemmän poliittisesti kantaa ottavia. Elokuvissa käsitellään esimerkiksi terrorismia. Mankell halusi välttää, että uudet filmit olisivat edellisiä toistavia. Toisen kauden elokuvissa juoni on yhä Mankellin suunnittelema, mutta hän ei ole puuttunut yhtä paljon filmien tekoon kuin aiemmin, vaan on antanut käsikirjoittajien ja Henrikssonin tehdä elokuvista mieleisiään.[3]

Toinen kausi on saanut huonompia arvosteluja kriitikoilta kuin ensimmäinen. Tosin joitakin osia on kehuttukin; kauden laatua on moitittu epätasaisuudesta. Ennen elokuvien filmaamisen aloittamista Linda Wallanderin poissaololle luvattiin antaa järkevä selitys.[4] Ensimmäisten elokuvien ilmestyttyä kriitikot kuitenkin totesivat, että näin ei ole tapahtunut.[5][6] Toisen kauden edetessä elokuvia alettiin arvostella tyhjäkäynnistä ja toistosta.[7][8]

Kolmas kausi 2013 muokkaa

Syyskuussa 2011 Mankell ja Henriksson kertoivat televisiohaastattelussa aikovansa tehdä vielä kuusi Wallander-elokuvaa. Ne ovat kauden viimeiset, ja ne keskittyvät Wallanderin muistisairauteen, johon hän sairastui kirjassa Rauhaton mies. Elokuvan Rauhaton mies kuvaukset alkoivat toukokuussa 2012, ja sen ensi-ilta elokuvateattereissa oli alkuvuodesta 2013. Loput elokuvat ilmestyivät DVD-levyinä vuoden 2013 aikana. Lindaa esittää uusissa elokuvissa Charlotta Jonsson.[9]

Elokuvat muokkaa

Ensimmäinen kausi muokkaa

  1. Ennen routaa
  2. Kylähullu
  3. Veljekset
  4. Pimeys
  5. Afrikkalainen
  6. Heikkous
  7. Mastermind
  8. Valokuvaaja
  9. Peitenimi
  10. Pilvilinna
  11. Veriside
  12. Jokeri
  13. Salaisuus

Toinen kausi muokkaa

  1. Kosto
  2. Syyllisyys
  3. Kuriiri
  4. Varas
  5. Sellisti
  6. Pappi
  7. Vuoto
  8. Ampuja
  9. Kuoleman enkeli
  10. Haamu
  11. Perintö
  12. Velkoja
  13. Todistaja

Kolmas kausi muokkaa

  1. Rauhaton mies
  2. Kadonnut
  3. Petos
  4. Kaipaus
  5. Tuhopolttaja
  6. Surulintu

Lähteet muokkaa

  1. Top 25 Crime Shows of All Time: The Essential Guide Mystery Tribune. 22.2.2017. Viitattu 14.8.2017. (englanniksi)
  2. Julkaisutietokanta DVD Plaza. Arkistoitu 21.3.2015. Viitattu 18.10.2015. [vanhentunut linkki] Ei löydy kunnollista arkistolinkkiä
  3. http://www.mtv3.fi/wallander/ mtv3.fi. Arkistoitu 29.7.2009.
  4. Bohman, Elin & Fredriksson, Johanna: Han gör fler Wallander. Aftonbladet. 20.3.2008. Arkistoitu 28.11.2011. (ruotsiksi)
  5. Janson, Malena: Wallander – Hämnden : Bästa Wallander hittills Svenska Dagbladet. 8.1.2009. (ruotsiksi)
  6. Recensioner - Wallander - Hämnden Dubbningshemsidan. (ruotsiksi)
  7. Adolvsson, Fredrik: Wallander - Läckan 2009 Moviezine. 16.11.2009. (ruotsiksi)
  8. Adolvsson, Fredrik: Wallander - Skytten 2009 Moviezine. 15.12.2009. (ruotsiksi)
  9. Inspelningsstart för sista Wallander Svenska Dagbladet. 28.5.2012. (ruotsiksi)