Wairaun verilöyly
Wairaun verilöyly on 17. kesäkuuta 1843 Uudessa-Seelannissa maorien ja New Zealand Companyn tuomien eurooppalaisten siirtolaisten välillä puhjennut yhteenotto. Siinä kuoli 22 eurooppalaista ja ainakin neljä maoria. Maorit surmasivat 11 eurooppalaista näiden antauduttua. Tapahtumien taustalla oli kiistat maan myynnistä, ja verilöyly oli ensimmäinen merkittävä yhteenotto maorien ja siirtolaisten välillä Waitangin sopimuksen jälkeen. Verilöyly tapahtui Wairaun laaksossa, noin 10 kilometrin päässä nykyisestä Blenheimistä.
| Wairaun verilöyly | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
Henry Thompson |
Te Rauparaha | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 50[1] |
noin 90 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
22 kuollutta ¹ |
4–9 kuollutta | ||||||
|
¹ Lukuun sisältyy 11 antautumisen jälkeen tapettua. | |||||||
Tausta muokkaa
Wairaun verilöylyyn johtaneiden maakiistojen taustalla oli Ngāti Toan heimojen ja niiden liittolaisten levittäytyminen Uuden-Seelannin Eteläsaarelle. Te Rauparahan johtamat musketeilla aseistautuneet maorit kukistivat ensin Pohjoissaaren Rangitānen, Ngāti Apan ja Muaūpokon maoriheimot. Kapitin saarella 1824 käydyn taistelun jälkeen ngati toat levittäytyivät myös Eteläsaarelle, jolloin he hallitsivat Cookinsalmen molempia puolia.[2]
Kapiti alkoi valloituksen jälkeen kukoistaa maorien ja eurooppalaisten valaanpyytäjien välisenä kauppapaikkana. New Zealand Company saapui alueelle vuonna 1839, ja sen edustaja William Wakefield kertoi ostaneensa kolmessa eri kaupassa Cookinsalmen molemmilta puolilta yhteensä 1,2 miljoonaa hehtaaria maata. Kaupat osoittautuivat myöhemmin kyseenalaisiksi, mutta New Zealand Company perusti silti sinne tammikuussa 1840 Port Nicholsonin siirtokunnan (nykyinen Wellington). Siirtokunnan asukkaat ajautuivat nopeasti ongelmiin, kun tulvat pakottivat siirtolaiset vaihtamaan sataman paikkaa nykyiseen Thorndoniin. Maorit eivät tunnustaneet New Zealand Companyn oikeuksia maahan. Toinen New Zealand Companyn siirtokunnista sijaitsi Cookinsalmen toisella puolella nykyisessä Nelsonissa. New Zealand Companyn mukaan maat oli ostettu vuonna 1839 Ngati Toa -heimolta, jonka oikeuksia maahan paikalliset maorit eivät kuitenkaan hyväksyneet. Asukkaiden kanssa neuvoteltiin kuitenkin erikseen, ja he jopa hyötyivät aluksi siirtokunnasta, jonne he myivät ruokaa.[2]
Nelsonin siirtokunta tarvitsi pian lisää maanviljelykseen soveltuvaa maata, ja New Zealand Company jatkoi 1843 maan kartoittamista. Ngati Toan päällikkö Te Rauparaha vastusti sitä eikä katsonut kartoitettavien alueiden kuuluvan vuonna 1839 tehtyihin kauppoihin. Te Rauparaha meni Nelsoniin neuvottelemaan liittääkseen asian William Spainin maakauppojen tutkintaan. Hän myös määräsi kartoituksen keskeytettäväksi. Maorien vastustuksesta huolimatta William Wakefield ohjeisti kuitenkin veljeään Arthuria jatkamaan kartoitusta.[3]
Yhteenotto muokkaa
Kartoitusryhmä saapui Wairaun laaksoon huhtikuussa 1843 tavoitteenaan saada maat Britannialle asettamalla maorit tapahtuneen tosiasian eteen. Kesäkuussa maorit häätivät ryhmän ja polttivat sen väliaikaiset asumukset. Te Rauparaha piti tekoa oikeutettuna, koska asumukset oli rakennettu hänen omanaan pitämältä maalta saaduista tarvikkeista. New Zealand Company piti tekoa puolestaan tuhopolttona, ja siirtolaisten mielestä Te Rauparaha tuli panna aisoihin.[3]
Siirtolaiset päättivät pidättää Te Rauparahan ja tämän veljenpojan Te Rangihaean tuhopoltosta. Pidätystä suorittamaan lähti Nelsonin poliisipäällikkö Henry Thompsonin ja Arthur Wakefieldin johtaman noin 50[1] miehen aseistettu partio.[3] Monet miehistä eivät olleet koskaan käsitelleet aseita, ja aseetkin olivat huonokuntoisia. Joukko saapui 17. kesäkuuta Tuamarinan purolle, jonka toiselle puolelle oli kerääntynyt noin 90 maoria, joukossa myös Te Rauparaha[4] ja Te Rangihaeata.[3]
Thompson yritti saada Te Rauparahan käsirautoihin, mutta Te Rauparaha totesi olevansa omilla maillaan ja sanoi, etteiväthän maoritkaan yrittäneet ottaa siirtolaisten maita. Silloin ilmeisesti joku siirtolaisista laukaisi vahingossa aseensa, jolloin maorien ja siirtolaisten välille syttyi tulitaistelu.[3] Tulitaistelussa sai surmansa 11 siirtolaista ja 4–9 maoria. Yksi kuolleista maoreista oli Te Rangihaeatan vaimo Te Rongo.[4] Noin 30 yhteenotosta selviytynyttä siirtolaista pakeni, mutta 11 heistä antautui maoreille jouduttuaan saarretuiksi[5]. Te Rauparaha oli aluksi valmis säästämään näiden hengen, mutta Te Rangihaeata vaati kostoa kuolleesta vaimostaan. Te Rauparaha myöntyi Te Rangihaeatan tahtoon, ja maorit surmasivat 11 antautunutta siirtolaista, mukaan lukien Arthur Wakefieldin ja Henry Thompsonin. Enimmät heistä surmasi Te Rangihaeata henkilökohtaisesti.[3]
Seuraukset muokkaa
Tieto Wairaun verilöylystä levisi siirtolaisten keskuuteen, ja antautuneiden miesten surmaamista pidettiin kylmäverisenä murhana. Tapauksen pelättiin johtavan laajaan maorikapinaan. Tapauksesta tuli juuri tehtäväänsä astuneen kuvernööri Robert FitzRoyn ensimmäisiä hoidettavia asioita. Hänen kantansa oli, ettei maoreille tulisi koitua seuraamuksia, koska New Zealand Company oli itse aiheuttanut välikohtauksen toiminnallaan. Lisäksi hän piti maakauppoja laittomina, ja siirtomaahallinto oli samaa mieltä. Näin haluttiin myös estää mahdollinen tuhoisa sota, joka olisi seurannut sotilaallisesta vastauksesta.[6]
FitzRoy kutsuttiin vuonna 1845 takaisin Britanniaan, kun hän oli Wairaun verilöylyn selvittelyn vuoksi joutunut huonoihin väleihin New Zealand Companyn edustajien kanssa. Nelsonin asukkaat osoittivat mieltään FitzRoytä vastaan polttamalla samana vuonna häntä esittävän nuken. Tapauksen hoito ei estänyt uusia yhteenottoja siirtolaisten ja maorien välillä samalla alueella vielä 1846 ja 1847. Vuonna 1869 Tuamarinan hautausmaalle pystytettiin surmattujen siirtolaisten muistomerkki.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Judith Sidney Hornabrook: Wairau Affray An Encyclopaedia of New Zealand. 1966. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Ngati Toa and the New Zealand Company Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Violence erupts Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Wairau Affray The Prow. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
- ↑ Danny Keenan: The Wairau Confrontation - 1843 The New Zealand Wars. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b The fallout from Wairau Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)