Włocławek [vwɔt​͡sˈwavɛk] (saks. Leslau) on kaupunki Kujavia-Pommerin voivodikunnassa Puolassa. Se sijaitsee Veikseljoen varrella noin 140 kilometriä Varsovasta luoteeseen. Vuoden 2019 arvion mukaan siellä asui 109 883 asukasta.[1]

Włocławek
Ulica 3 Maja -katu.
Ulica 3 Maja -katu.
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Włocławek

Koordinaatit: 52°39.2′N, 19°03.4′E

Valtio Puola
Voivodikunta Kujavia-Pommeri
Piirikunta ei piirikuntaa
Kunta ei kuntaa
Hallinto
 – Pormestari Marek Wojtkowski
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 84,3 km²
Väkiluku (2019)  (arvio) 109 883
 – Väestötiheys 1 303,5 as./km²
Aikavyöhyke UTC+1
 – Kesäaika UTC+2









Historia muokkaa

Alueella on ollut asutusta yli kolmentuhannen vuoden ajan. Vanhin asutus kuului Luzatian kulttuurin piiriin. Pomeranialainen kulttuuri korvasi sen 500 vuotta myöhemmin. Keskiajalla, vuodesta 1123, samassa paikassa toimi piispanistuin. Paikkaa kutsuttiin tällöin nimellä Wlodzislaw, sittemmin nimellä Wloclaw (lat. Vladislaviensis). Kaupunkioikeudet se sai viimeistään vuonna 1265. 1300-luku oli alueella saksalaisen ritarikunnan mahtiaikaa, ja kaupunki kärsi tuhoja ritarien hyökkäyksissä. Rauha palautui 1460-luvun rauhansopimuksissa Puolan voimistuttua. Tästä alkoi kaupungin kukoistusaika, jota kesti parisataa vuotta. Kolmikymmenvuotinen sota aiheutti alueella suurta tuhoa, ja sen jälkeen vaihtui kaupungin nimi: Włocław muuttui muotoon Włocławek. Uusi kukoistuskausi alkoi 1700-luvun puolimaissa. Puolan jaot johtivat siihen, että alue liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tällä oli toisaalta piristävä vaikutus talouselämään. 1800-luvulla kaupunkiin perustettiin paperi- ja selluloosatehdas, ja erityisesti saksalaiset teollisuusmiehet kehittivät useita muitakin teollisuudenaloja.[2]

Kommunismin kaudella vuodesta 1945 teollisuus oli paikkakunnan keskeinen elinkeino. Vuonna 1969 valmistunut pato vähensi Veikselin tulvimisongelmaa. Kommunismin kauden päättyminen oli Puolassa kivulias prosessi, jossa 1980-luvulta alkaen oli mukana Solidaarisuus-ammattijärjestö. Kommunismin vastustajana tunnettu pappi Jerzy Popiełuszko murhattiin Włocławekin padolla vuonna 1984, ja se sai aikaan voimakkaan vastareaktion.[2]

Teollisuus muokkaa

Włocławek on perinteinen teollisuuskaupunki, jossa (vuodesta 2012 alkaen) toimii investointeja houkutteleva teollisuus- ja teknologiakeskus.

Puolalainen petrokemian yritys Orlen omistaa Włocławekissa toimivan Anwil S. A. -yrityksen, joka valmistaa typpeä, lannoitteita ja PVC-muovia. Sillä on yli 1 200 työntekijää.[3] Vuodesta 1969 Włocławekissa on ollut vesivoimalaitos ja pato, joka säätelee Veikselin korkeutta. Se on suunnitellun seitsemän padon järjestelmän ainoa toteutettu laitos.

Rakennukset muokkaa

 
Kerrostaloja
 
Włocławekin katedraali
 
Włocławek-halli

Kaupungin rakennuskanta on monenkirjava. Siinä sekoittuvat vanhasta teollisuuskaudesta kertovat tiilitalot ja kommunismin ajan suoraviivainen arkkitehtuuri uusiin, viime vuosikymmenten rakennuksiin. Pääkaduilla on eri-ikäisiä, usein kaksikerroksisia liikerakennuksia. 1970-luvulla poistettiin asuntopulaa rakentamalla kymmeniä 12-kerroksisia asuintaloja, joissa kussakin on parisataa asuntoa. Näitä on kaupungin eri puolilla pieninä ryhminä. Veikselin pohjoispuolen kukkula on arvostettu omakotitalojen alue.

Urheilu muokkaa

Kaupungin koripallojoukkue pelaa sponsorinsa mukaan nimellä Anwil Włocławek. Se on sijoittunut useina vuosina mitaleille Puolan mestaruusliigassa (Polska Liga Koszykówki).[4]

Ystävyyskaupungit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Włocławek citypopulation.de. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  2. a b About city Wlocklawek (PDF) lo2.wloclawek.q4.pl. Arkistoitu 4.10.2013.
  3. Annual Report 2012, s. 9, 15-19, 30. Anwil, Grupa Orlen, 2012. (englanniksi)
  4. Anwil Włocławek sukcesy Klub Koszykówki Włocławek. Viitattu 18.5.2021. (puolaksi)

Aiheesta muualla muokkaa