Wikipedia

Voimistelu

urheilulaji

Voimistelu on urheilulaji ja harjoittelumuoto, jonka tarkoituksena on parantaa ja kehittää fyysistä voimaa, kuntoa, notkeutta, ketteryyttä, koordinaatiota ja tasapainoa. Voimistelu jaetaan kilpa- ja näytösvoimisteluun, kuntovoimisteluun, kasvatusopilliseen eli pedagogiseen ja lääkintävoimisteluun. Voimisteluliikkeet ovat vapaa-, väline- ja telineliikkeitä, joita harjoitetaan yksilö- ja ryhmäsuorituksina.

Voimistelu
Ensimmäinen ottelu Antiikin kreikka
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö Fédération Internationale de Gymnastique
Levinneisyys Maailmanlaajuinen

Voimistelu on alkujaan kehittynyt kasvatukselliseen ja terveydenhoidollisiin tarkoituksiin suunnitelluista ruumiillisista liikkeistä. Nykyaikaisen voimistelun luoja on saksalainen Johann Christoph Friedrich GutsMuths, jota pidetään myös nykyaikaisen seiväshypyn kehittäjänä.

Kansainvälinen voimisteluliitto Fédération Internationale de Gymnastique (FIG) on yhteistyössä kansallisten liittojen kanssa. Suomen Voimisteluliittoon kuuluu 381 seuraa, joissa on yhteensä noin 122 000 jäsentä. [1]

Suomessa voimistelun kilpatoimintaa järjestetään seitsemässä Suomen Voimisteluliiton alaisessa lajissa. Kilpatoiminnan lisäksi Voimisteluliiton jäsenseurat järjestävät toimintaa myös aikuisten ryhmäliikunnassa, tanssillisessa voimistelussa, tanssissa ja Kilta-ryhmissä.[2]

Nimen alkuperä muokkaa

Voimistelu-sanan vastineet juontuvat monissa kielissä kreikan sanasta gymnos, joka tarkoittaa alastonta. Antiikin helleeneillä oli tapana harjoittaa ruumiinkulttuuria ilman vaatteita rakennuksissa, joita kutsuttiin nimellä gymnasion. Tähän toimintaan yhdistettiin ruumiin ja hengen vaalimisen yhdistävä kasvatusihanne. 1900-luvun alkupuolella voimistelu miellettiin usein vastakohdaksi urheilulle, jossa tähtään yksittäisiin mitattaviin suorituksiin ja niiden vertailuun. Toisen maailmansodan jälkeen voimistelun pohjalta on syntynyt useita eri kilpailumuotoja, mikä on syrjäyttänyt voimistelun ja urheilun vanhan rajanvedon.[3]

Historia muokkaa

Antiikin kreikkalaisille fyysinen kunto oli tärkeää, ja kaikissa Kreikan kaupunkivaltioissa harjoitettiin erilaisia liikuntamuotoja kuten juoksemista ja painia. Rooman valtakunnan vallattua Kreikan voimistelu poistui sotilaskoulutuksesta. Roomalaiset esittelivät uudeksi lajiksi puisen hevosen.[4] Vuonna 393 keisari Theodosius I lopetti Olympian kisat, jotka siihen mennessä olivat rappeutuneet, ja voimistelu, samoin kuin muukin urheilu oli vähentynyt. Vuosisatojen ajan voimistelu oli lähes unohdettu.

1500-luvulla italialainen Girolamo Mercuriale kirjoitti teoksen De Arte Gymnastica, joka toi yhteen hänen tutkimuksensa ruokavaliosta, liikunnasta, hygieniasta, luonnonmukaisista taudin parantamismenetelmistä. De Arte Gymnastica selitti myös periaatteita fysioterapiasta ja kirjoitti ensimmäisen kirjan urheilulääketieteestä.lähde?

Voimisteluliikkeen syntyminen muokkaa

 
”Voimistelun isä” Friedrich Ludwig Jahn.

Antiikin kreikan ruumiin ja hengen vaaliminen sai kannatusta 1700-luvun valistusajattelijoiden piirissä. Merkittävimpiä kouluvoimistelun kehittäjiä oli saksilainen Johann Friedrich GutsMuths (1759–1839), jonka oppikirja Gymnastik für die Jugend käännettiin useille kielille. GuthMuthsin oppilaista merkittävin oli preussilainen Friedrich Ludwig Jahn (1778–1852). Jahn ryhtyi kokoamaan 1810-luvun alussa kokoamaan saksalaiskansallista voimisteluliikettä, joka kohottaisi kansakunnan sotilaskuntoa. Tämä liike tunnetaan Turnen-liikkeenä.[3] GutsMuths ja Jahn olivat fyysisen kasvatuksen edelläkävijöitä, jotka suunnittelivat laitteita johtaen lopulta nykyiseen voimisteluun. Jahnin muotoilemia varhaisia malleja olivat muun muassa rekki, nojapuut ja arkku.lähde?

Saksalaisen esikuvan mukaisia kansallisia voimisteluliikkeitä syntyi 1800-luvulla monissa Euroopan maissa. Näistä merkittävin oli ruotsalainen voimistelu, jota kutsutaan myös Per Henrik Lingin mukaan lingiläiseksi voimisteluksi. Muita vahvan voimisteluliikkeen kehittäneitä maita olivat Ranska, Belgia, Sveitsi, Tanska, Suomi ja Tšekki, jonka kansallismielinen Sokol-liike haarautui myös Sloveniaan ja Kroatiaan.[3]

Naiset aloittivat voimisteluharrastuksen 1800-luvulla. Eri maissa kansalliset voimisteluliikkeet kantoivat huolta myös naisten fyysisestä ja moraalisesta kasvatuksesta. Kilpailemista pidettiin kuitenkin pitkään naisille vielä sopimattomampana kuin miesvoimistelijoille.[3]

Kansainvälisen liiton syntyminen muokkaa

Eurooppalaisten voimisteluliittojen toimisto (ransk. Bureau des Fédérations Européennes de Gymnastique, FEG) perustettiin Liègessä vuonna 1881 Nicolas Cupérusin johtamassa kokouksessa Belgian, Ranskan ja Hollannin toimesta. Cupérus halusi pitää voimistelun jyrkästi erossa kilpaurheilusta ja monet maat boikotoivatkin voimistelukilpailuja. Vastakkaista näkemystä edusti ranskalainen Charles Cazalet, joka syrjäytti Cupérusin FEG:n johdossa 1900-luvun vaihteessa. Ensimmäinen GEF:n kansainvälinen turnaus järjestettiin Antwerpenissa vuonna 1903. Vuodesta 1921 järjestö on tunnettu nimellä Fédération Internationale de Gymnastique (FIG).[3]

Voimistelu olympiakisoissa muokkaa

 
Voimistelua 1920-luvulla Ruotsissa.
Pääartikkeli: Voimistelu olympialaisissa

Voimistelu oli mukana ensimmäisissä nykyisissä olympialaisissa 1896 Atenassa urheiluvihamielisen Cupérusin vastustuksesta huolimatta. Kilpailutelineinä olivat hyppy, hevonen, renkaat, nojapuut ja rekki. Köysikiipeily kuului myös olympialaisten kisavalkoimaan vuoteen 1932 saakka.[3]

Naisvoimistelijat pitivät näytöksiä olympiakisoissa vuodesta 1908 lähtien. Ensimmäisen kerran naisvoimistelijat kilpailivat Amsterdamin kisoissa 1928. Ohjelmassa oli tuolloin joukkuekilpailu, joka sisälsi yhteisvoimistelua. Vuonna 1924 FIG sai yksinoikeuden olympiavoimistelujen järjestämiseen ja lajivalikoima muotoutui nykyiseen muotoon: henkilökohtaiseen moniotteluun, joukkuekilpailuun sekä kilpailuihin eri telineillä.[3]

Toisen maailmansodan jälkeen muokkaa

Toisen maailmansodan jälkeen voimisteluliikkeiden pohjalta on kehitetty lukuisia erilaisia kilpailumuotoja. Telinevoimistelu, rytminen voimistelu ja trampoliinivoimistelu ovat nykyisin vakiintuneita olympialajeja. Myös ei-kilpailullinen voimistelu on säilyttänyt paikkansa erityisesti naisten harrastamana lajina.[3]

Telinevoimistelun varhaisia menestysmaita olivat Sveitsi, Saksa, Italia, Tšekkoslovakia ja Jugoslavia. Suomi menestyi Lontoon olympialaisissa 1948. Vuodesta 1952 lähtien aina 1980-luvulle saakka voimistelun arvokilpailuja hallitsi Neuvostoliitto, jonka haastajia olivat miehissä Japani ja naisissa Unkari, Tšekkoslovakia ja Romania. 1980-luvulla tulivat mukaan Yhdysvallat ja Kiina, jotka nousivat vahvimmiksi Neuvostoliiton hajottua. Yhdysvalloissa telinevoimistelu on nykyisin yksi kesäolympialaisten suosituimmista televisiolajeista.[3]

Voimistelulajit muokkaa

Telinevoimistelu muokkaa

Pääartikkeli: Telinevoimistelu

Miesten telinevoimistelu on saanut alkunsa Kreikassa noin 2000 vuotta sitten. Telinevoimistelua käytettiin parantaviin ”lääketieteellisiin” tarkoituksiin Kiinassa ja Intiassa. Voimistelua käytettiin myös sotilaiden koulutukseen. Telinevoimistelu on yksi seuratuimmista olympialajeista vuodesta 1896 lähtien, ja vuodesta 1928 myös naisten telinevoimistelu on ollut mukana olympialaisissa.[5] Antiikin Olympian kisoissa kilpailijat kilpailivat suorituksilla, joita voidaan kuvata termillä voimistelu. Nimi ”gymnastics” tulee antiikin Kreikan sanasta gymnos (γυμνός),[6] joka kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa alastomuutta. Tämän takia naisilla ei ollut edes katsojina osallistumisoikeutta Olympian kisojen voimistelukilpailuihin. Alun perin telinevoimistelussa kilpailtiin pelkästään joukkueina. Henkilökohtainen moniottelu ja telinekohtaiset kilpailut lisättiin olympialaisten mitalilajeiksi Helsingin kilpailuissa vuonna 1952.[7]

Nykyään miesten telinevoimistelussa kilpaillaan kuudella telineellä (permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut, rekki) ja naisten telinevoimistelussa neljällä telineellä (hyppy, permanto, puomi, nojapuut).[5]

Vaikka liikkeet suoritetaan jokaisella telineellä ja suoritukset ovat lyhytkestoisia, ne ovat fyysisesti uuvuttavia ja koettelevat voimistelijan vahvuutta, joustavuutta sekä kestävyyttä. Vuonna 2006 FIG otti käyttöön uuden pistejärjestelmän telinevoimistelussa, jonka tulokset eivät ole enää vain 10 pistettä.

Telinevoimistelun kansainväliset kilpailusäännöt laatii vuonna 1881 perustettu Kansainvälinen Voimisteluliitto FIG (Federation Internationale de Gymnastique). Liikesarjojen vaikeusosat ja arvostelusäännöt on esitelty sääntökirjassa Code of Points, jota uusitaan neljän vuoden välein aina uuden olympiadin alussa. Kansalliset kilpailusäännöt ovat maakohtaisia ja ne tehdään kansainvälisiä kilpailusääntöjä silmällä pitäen eri tasoisille ja -ikäisille voimistelijoille. Suomessa käytössä oleviin kilpailusääntöihin voi tutustua Suomen Voimisteluliiton kotisivuilla.[5]

Maailman telinevoimistelun huippumaita ovat esimerkiksi Venäjä, Ukraina, Romania, Saksa, Kiina, Japani ja Yhdysvallat.[5]

Rytminen voimistelu muokkaa

Pääartikkeli: Rytminen voimistelu

Rytmistä voimistelua harrastavat etupäässä naiset. Välineinä ovat naru, pallo, vanne, keilat ja nauha. Myös joukkueina kilpaillaan.

Rytminen voimistelu on kehittynyt ensin naisvoimistelusta moderniksi voimisteluksi ja siitä rytmiseksi kilpavoimisteluksi. Uusin nimike rytminen voimistelu on ollut käytössä vuoden 1998 lopusta alkaen. Olympialajina rytminen voimistelu on ollut vuodesta 1984 (yksilöt), ja vuodesta 1992 (joukkueet). Kilpailusuoritus muodostuu musiikin mukaan tehdystä liikesarjasta, jossa käytetään välineenä joko narua, vannetta, palloa, keiloja tai nauhaa. Yksilösuorituksen kesto on 1.15-1.30 minuuttia ja joukkuesuorituksen 2.15-2.30 minuuttia. Rytmistä voimistelua on sanottu maailman kauneimmaksi urheilulajiksi.

Suomeen rytminen voimistelu tuli Neuvostoliitosta ja ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1971. Suomi on hallinnut rytmistä voimistelua Pohjoismaissa viime vuosikymmenen ajan. Olympialaisissa Suomella on ollut edustaja neljä kertaa: Hanna Laiho (Barcelona 1992), Katri Kalpala (Atlanta 1996), Heini Lautala (Sydney 2000) ja Katja Volkova (Rio 2016).

Rytmisessä voimistelussa hyppyihin, piruetteihin, tasapainoihin, tanssiaskelsarjoihin ja muihin vartalon liikkeisiin yhdistyy välineiden taiturimainen käsittely. Lajin monipuolisuudesta ja vaativuudesta johtuen myös harjoittelu on monimuotoista. Fyysisten ominaisuuksien, väline- ja ohjelmaharjoitusten lisäksi harjoitusohjelmaan kuuluu lajin tarpeita vastaamaan sovellettua klassista balettia. Suomalaisen huippuvoimistelijan harjoitusmäärä nousee usein 30 viikkotuntiin.

Suomessa rytmisen voimistelun kilpailujärjestelmä muodostuu ikäkausi- ja luokkakilpailuista nykyään a-, b- ja c-sarjoissa. Luokkajärjestelmän mukaisissa kilpailuissa kilpaillaan voimistelijan tason, ei iän perusteella. Luokkajärjestelmä alkaa voimisteluasemalta ja Mestariluokka on luokista korkein. Kaikkiaan luokkia on kahdeksan. Voimistelijan on mahdollista nousta luokasta toiseen puolivuosittain. Nostot luokasta seuraavaan tekee erillinen luokkanousuista vastaava työryhmä. Luokkajärjestelmässä kilpaillaan sekä yksilö- että joukkueohjelmilla. Kilpailusuorituksesta annetaan pisteitä kahdella eri osa-alueella: tekninen ja suoritus. Voimistelijan loppupisteet muodostuvat näiden osa-alueiden yhteenlasketusta pistemäärästä. Sääntöjä tarkennetaan olympiadeittain ja kaikki tuomarit joutuvat uusimaan tuomarikorttinsa olympiadin alussa.[8]

Joukkuevoimistelu muokkaa

Pääartikkeli: Joukkuevoimistelu

Joukkuevoimistelu on harrastajamäärältään suurin Suomen Voimisteluliiton lajeista. Rytmisen voimistelun tapaan se on kehittynyt suomalaisesta naisvoimistelusta ja on nykyään kansainvälinen kilpaurheilulaji. Joukkuevoimistelijalta vaaditaan liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota ja rytmitajua. Vartalon liikkeiden virtaavuutta, ilmaisullisuutta ja esteettisyyttä korostavat kilpailusuoritukset ovat liikkeiden ja musiikin muodostamia taiteellisia ja urheilullisia kokonaisuuksia, joille ominaista on yhtenäisyys ja yhdenaikaisuus. Kansainvälinen Joukkuevoimisteluliitto IFAGG perustettiin vuonna 2003.[9]

Kilpa-aerobic muokkaa

Pääartikkeli: Kilpa-aerobic

Aerobic on kehitetty 1970-luvun lopulla, ja kilpalajina se on toiminut 1980-luvulta lähtien. Kilpa-aerobic on vaativaa ja korkealla intensiivisyydellä musiikin tahtiin tapahtuvaa liikkumista. Urheilijan tulee samalla suorittaa vaaditut, vaikeusosaelementit. Kilpa-aerobicin kilpailusarjassa täytyy osoittaa luovuutta yhdistettynä kaikkiin vaadittaviin vaikeusosiin, musiikkiin ja ilmaisuun. Kilpa-aerobic kehittää fyysistä voimaa, notkeutta, koordinaatiota sekä äärirajoille ulottuvaa aerobista kestävyyttä yhdessä suorituksessa.

Kilpa-aerobicissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: miehet yksilö, naiset yksilö, parit, joukkueet (kolme henkilöä) ja ryhmät (5 henkilöä, vuodesta 2013). Aikuisten sarjan yksilöiden kilpailuohjelmat suoritetaan 10 × 10 m:n (juniorit 7 × 7 m) kokoisella joustoparketilla. Parit, joukkueet ja ryhmät suorittavat ohjelmansa 10 × 10 m:n alueella. Suoritusten kesto on 1 min 30 sek.

Kansainvälinen voimisteluliitto FIG määrittää lajin säännöt ja on ainoa kilpa-aerobic liitto jonka Kansainvälinen Olympiakomitea on hyväksynyt. FIGin järjestämät ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1995 Pariisissa, jolloin mukana oli 34 maata. Vuonna 1997 IWGA (International World Games Association) otti kilpa-aerobicin mukaan 5:nteen World Games -tapahtumaan Lahdessa.

Suomella on hyvää menestystä kilpa-aerobicissa viime vuosikymmeniltä ja uusi sukupolvi on nousemassa huipulle.[10]

TeamGym muokkaa

Pääartikkeli: TeamGym

TeamGym on joukkuelaji, jossa kilpaillaan monista muista voimistelulajeista poiketen naisten ja miesten sarjojen lisäksi myös sekajoukkueina. Laji koostuu vapaaohjelmasta sekä volttirata- ja trampettisuorituksista. TeamGym on monipuolinen laji, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Huippujoukkueiden keski-ikä on yli kahdenkymmenen, joten lajia voi harrastaa aikuisiälle asti. Suomessa kilpaili vuonna 2012 noin 35 TeamGym-joukkuetta. Suomalaiset joukkueet ovat menestyneet erinomaisesti kansainvälisissä arvokilpailuissa, joita TeamGymissa järjestetään PM- ja EM-tasolla. Suomalaisten joukkueiden kilpailumenestykseen voi tutustua Suomen Voimisteluliiton kotisivuilla.

TeamGym syntyi Ruotsissa ja Tanskassa 1980-luvun alussa, ja näissä maissa laji on nykyään voimistelulajeista suosituin. Laji levisi Suomeen 80-luvun puolessa välissä, ja ensimmäiset SM-kilpailut pidettiin vuonna 1987 Helsingissä. 1990-luvun alussa laji levisi myös muualle Eurooppaan ja ensimmäiset epäviralliset TeamGymin EM-kilpailut järjestettiin Portugalin Lissabonissa vuonna 1993. Ensimmäiset viralliset EM-kilpailut järjestettiin Jyväskylässä 1996, jolloin mukana oli 12 maata. Sen jälkeen mukaan on tullut vielä seitsemän maata lisää. Vuodesta 1996 lähtien kilpailut järjestettiin joka toinen vuosi seurajoukkuekilpailuna. Vuonna 2010 EM-kilpailuihin otettiin mukaan junioreiden sarjat ja kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa maajoukkueittain.

Vuonna 2007 TeamGymin nimi (ent. näytösvoimistelu) muutettiin Suomessa. Syynä vaihtoon oli näytösvoimistelun harhaanjohtavuus, sillä kyseessä on kilpalaji, eikä erityisesti näytöksiin keskittyvä laji. Vaihtoehtoisia nimityksiä pohdittiin mahdollisimman laajasti. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä nimitys truppgymnastik ja Norjassa troppsgymnastikk (joukkuevoimistelu). Joukkuevoimistelu on kuitenkin Suomessa varattu toiselle lajille. Pohdintojen jälkeen nimenvaihdossa päädyttiin kansainväliseen, Euroopan voimisteluliiton UEG:n hyväksymään muotoon TeamGym.[11]

Trampoliinivoimistelu muokkaa

Pääartikkeli: Trampoliinivoimistelu

Yhdysvaltalainen George Nissen alkoi kehittää trampoliinia 1920-luvulla, ja trampoliinivoimistelussa on kilpailtu 1940-luvulta lähtien. Suomeen laji rantautui pysyvästi vuonna 2000, samana vuonna kun laji oli ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa.

Trampoliinivoimistelussa tehdään trampoliinilta mahdollisimman korkealle ponnistaen erilaisia eteenpäin ja taaksepäin pyöriviä liikkeitä. Trampoliinille voi laskeutua jaloille, istualteen, vatsalleen ja selälleen, joten liikevariaatioita on monia. Maailman huippujen hypyt yltävät jopa kahdeksan metrin korkeudelle ja voimistelijat suorittavat kymmenen liikkeen sarjaan useita kolmoisvoltteja, jonka jälkeen jatkavat kierteisillä kaksoisvolteilla.

Kilpatrampoliini on suorakaiteen mallinen ja kooltaan noin 3x5 metriä. Yksilökilpailussa voimistelija suorittaa pakollisen ja omavalintaisen sarjan, joihin molempiin kuuluu kymmenen liikettä. Liikkeet tulee suorittaa ilman välihyppyjä. Pakollisen ja omavalintaisen sarjan lisäksi hypätään finaalisarja. Synkro- eli parikilpailussa kaksi voimistelijaa suorittaa identtiset sarjat vierekkäisillä trampoliineilla mahdollisimman samanaikaisesti. Trampoliinivoimisteluun kuuluu myös hieman eri mallinen DMT eli tuplaminitrampoliini (double mini trampoline). DMT:llä tehdään juoksuvauhdin jälkeen kaksi liikettä, joista jälkimmäinen tullaan alas patjalle. Kolmas trampoliinivoimistelulaji on tumbling. Tumblingin teline on joustava volttirata, jolla voimistelija tekee lyhyen mutta nopeatempoisen juoksuvauhdin jälkeen kahdeksan liikkeen volttisarjan.[12]

Akrobatiavoimistelu muokkaa

Pääartikkeli: Akrobatiavoimistelu

Akrobatiavoimistelu on tasapainoa ja luottamusta vaativa laji, joka koostuu erilaisista nostoista, heitoista, kiinniotoista ja yksilöliikkeistä. Onnistuneeseen suoritukseen voimistelijalta vaaditaan taidokasta voiman käyttöä, erinomaista liikkuvuutta, ketteryyttä sekä hyvää tasapaino- ja koordinaatiokykyä.

Akrobatiavoimistelu on Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n laji. Suomessa toimintaa on ollut vuodesta 2005 lähtien, ja akroseurojen sekä -harrastajien määrä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä toimintaa on ainakin kuudessa eri seurassa. Vaikka Suomessa lajia on harrastettu vasta vähän aikaa, on Suomella ollut edustajia aina EM-kilpailuissa asti. Lajilla on paljon harrastajia koko maailmassa ja toiminta on hiljalleen levittäytymässä Suomesta myös muihin pohjoismaihin.[13]

Voimistelu Suomessa muokkaa

1900-luvun alkupuolella suomessa oli muotia "mylleröiminen" joka perustui tanskalaisen J. P. Müllerin (1866-1938) kehittämään voimisteluliikejärjestelmään.[14]

Suomen Voimisteluliiton kilpailulajit ovat:

Voimistelua voi harrastaa myös ilman kilpailua.

Harrastuksen kustannukset muokkaa

Lasten voimisteluharrastuksen kustannukset vaihtelevat. Harrastetasolla hinta on keskimäärin 875 euroa vuodessa (vaihteluvälillä 770 eurosta 980 euroon). Kilpatasolla hinta nousee keskimäärin 3 950 euroon vuodessa (vaihteluvälillä 3 350 eurosta 4 550 euroon). Vuodesta 2015 vuoteen 2023 harrastuksen hinta nousi enemmän kuin minkään muun lajin, 107%. [15]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Suomen Voimisteluliitto
  2. ↑ Voimistelutoiminta. Voimistelu.fi. Viitattu 23.11.2022.
  3. ↑ a b c d e f g h i Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 423–426. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5.
  4. ↑ http://dev.worldpossible.org/rachel/mods/wikip/wp/g/Gymnastics.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b c d Miesten telinevoimistelu, lajiesittely
  6. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: γυμνός, ή A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  7. ↑ Naisten telinevoimistelu, lajiesittely
  8. ↑ Rytminen voimistelu, lajiesittely
  9. ↑ Joukkuevoimistelu, lajiesittely
  10. ↑ Kilpa-aerobic, lajiesittely
  11. ↑ TeamGym, lajiesittely
  12. ↑ Trampoliinivoimistelu, lajiesittely
  13. ↑ Akrobatiavoimistelu, lajiesittely
  14. ↑ Mieleni minun tekevi, Yrjö Karilas, s. 481-483.
  15. ↑ Jättiselvitys julki: Urheiluharrastusten hinnat repesivät järjettömyyksiin – suosikkilaji voi maksaa perheelle jopa 100 000 euroa Ilta-Sanomat. 15.3.2023. Viitattu 6.12.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Voimistelu.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Voimistelu&oldid=22057754”