Wikipedia

Virallisten kielten opetus eri maissa

Virallisten kielten opetus eri maissa on sellaisten kielten opetusta kouluissa, jotka ovat kyseisen maan virallisia kieliä. Vähemmistöasemassa olevien virallisten kielten tai osan virallisista kielistä pakollinen opiskelu on käytäntö useissa monikielisissä maissa. Eri maiden kielipoliittisten tilanteiden vertailu on vaikeaa maiden erilaisten kielisuhteiden ja historioiden vuoksi. Esimerkiksi Kanadan Ontariossa maan toisen virallisen kielen pakollista opiskelua perustellaan myös sillä, että ranskaa puhutaan laajasti ympäri maailmaa.[1] Irlannissa puolestaan iirin opetuksen päätarkoituksena on ollut maassa aikaisemmin laajalti käytetyn kielen elvyttäminen.

Belgia muokkaa

Belgiassa on kolme virallista kieltä. Opetustoimi on kieliyhteisöjen vastuulla ja kielten pakollisuus vaihtelee eri osissa maata. Toinen suurimmista kielistä, hollanti tai ranska, on pakollinen osassa maata 11 ikävuodesta eteenpäin. Hollantia puhuu Belgian väestöstä noin 60 % ja ranskaa noin kolmannes väestöstä. Maan kolmas virallinen kieli, selvästi vähemmistöasemassa oleva saksa, on saksankielisellä alueella olevissa ranskankielisissä kouluissa vaihtoehtoinen hollannin kanssa.[2]

Etelä-Afrikka muokkaa

Etelä-Afrikassa on yksitoista virallista kieltä, joista kaikkia voidaan käyttää koulujen opetuskielenä. Kolmannelta luokalta alkaen oppilaiden tulee opiskella koulun opetuskielen lisäksi vähintään toista virallista kieltä. Lisäksi koulujen tulee edistää maan monikielisyyttä.[3]

Irlanti muokkaa

Iiri on Irlannissa pakollista kaikissa valtion rahoitusta saavissa kouluissa, vaikka sen opettaminen pakollisena oppiaineena poistettiinlähde? 1973. Iirin kielenopetuksen tarkoituksena on elvyttää iirin kieltä maassa.

Islanti muokkaa

Islannissa oppilaiden on luettava jotain muuta skandinaavista kieltä, joka on yleensä käytännössä entisen emämaan kieli tanska. Muut skandinaaviset kielet eivät kuitenkaan ole virallisia kieliä[4].

Kanada muokkaa

Kanadassa koulujen opintosuunnitelmista päätetään provinssikohtaisesti. Kanada on liittovaltion tasolla täysin kaksikielinen ja kaikki liittovaltion palvelut ovat saatavissa molemmilla virallisilla kielillä.

Provinsseista New Brunswick on ainoa täysin kaksikielinen provinssi, jossa opetusta tarjotaan molemmilla virallisilla kielillä kaikilla luokilla, yliopistoissa ja ammattikouluissa.[5] Manitoban julkishallinnon ja viranomaisten palvelut ovat saatavilla molemmilla kielillä ja ranskankielistä opetusta on laajasti tarjolla.[6] Ontariossa ranskan opiskelu on pakollista toisena kielenä vain vuosiluokilla 4.–8. Québecissa ainoa virallinen kieli on ranska.[7] Muissa provinsseissa ja territorioissa ranskankielistä opetusta on tarjolla vaihtelevasti.

Norja muokkaa

Norjassa molempien norjan kirjakielen muotojen kirjanorjan (bokmål) ja uusnorjan (nynorsk) opiskelu on pakollista ungdomsskolen (peruskoulun yläluokkien) kahdeksannelta luokalta lähtien. Uusnorjaa käyttää ensisijaisena kirjakielenään noin 10–12 prosenttia norjalaisista.lähde?

Suomi muokkaa

Katso myös: Suomen kielipolitiikka ja Pakkoruotsi

Suomella on kaksi "kansalliskieltä", suomi ja ruotsi. Lisäksi saamella (käytännössä pohjois-, inarin- ja koltansaame), romanilla ja suomalaisella viittomakielellä on perustuslaissa mainittu erityisasema.

Suomen- ja ruotsinkieliset opiskelevat omaa ja toistensa kieltä peruskoulussa (pakollisena 6. luokalta paitsi Ahvenanmaalla), lukiossa ja korkeammissa koulutuslaitoksissa. Muiden kielien puhujat opiskelevat jompaakumpaa kansalliskieltä joko äidinkielenä, toisena kielenä tai omalle ryhmällä (saamelaiset, romanit ja viittomakieliset) suunnatun opetussuunnitelman mukaan.

Kunnilla on velvollisuus järjestää suomen- ja ruotsinkielisten opetus näiden omalla äidinkielellä. Saamen kieltä opetetaan lähinnä saamelaisten kotiseutualueella. Muita perustuslaissa mainittuja kieliä voi opiskella äidinkielenä joissakin kouluissa.

Sveitsi muokkaa

Sveitsi, jossa on kolme virallista (saksa, ranska ja italia), ja lisäksi yksi kansallinen kieli, joka on alueellisesti virallinen (retoromaani), edellyttää käytännössä kouluissa oppilailta äidinkielensä lisäksi vähintään yhden kansalliskielen opiskelua. Opetuksesta päätetään kuitenkin kantonikohtaisesti. Saksan- ja ranskankielisillä alueilla opiskelu aloitetaan 9-vuotiaana. Retoromaaninkielisillä alueilla ja Ticinossa opiskellaan oppivelvollisuuden ajan sekä saksaa että ranskaa. Italiankielisessä Ticinossa on nykyisin myös englannin opiskelu pakollista, mutta vastaavasti ranskanopiskelun voi lopettaa 8. luokalla[8] englannin alkaessa.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ The Ontario Curriculum, Grades 9 and 10: French As a Second Language – Core, Extended, and Immersion French, 1999
  2. ↑ Le Ministre de l’Enfance chargé de l'Enseignement fondamental: CIRCULAIRE N° 136: Apprentissage d’une seconde langue dans l’enseignement fondamental ordinaire enseignement.be. 17.2.2003. Viitattu 9.5.2007. (ranskaksi)
  3. ↑ Jako Olivier: SOUTH AFRICA: LANGUAGE & EDUCATION cyberserv.co.za. Viitattu 17.10. 2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Kielilainsäädäntö: Kansainvälisoikeudelliset velvoitteet ja kansainvälinen vertailu
  5. ↑ Sally Rehorick: The Critical Role of the Educational System in Creating Bilingual Citizens: New Brunswick as a Microcosm of Canada (University of New Brunswick) Office of the Commissioner of Official Languages. Arkistoitu 13.5.2013. Viitattu 9.6.2010. (englanniksi) (ranskaksi)
  6. ↑ The Public Schools Act Government of Manitoba. Viitattu 9.6.2010. (englanniksi) (ranskaksi)
  7. ↑ Loi sur la langue officielle./Official language act. (PDF) 31. heinäkuuta 1974. Québecin provinssi. Arkistoitu 20.11.2004. Viitattu 9.6.2010. (ranskaksi) (englanniksi)
  8. ↑ swissworld.org
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Virallisten_kielten_opetus_eri_maissa&oldid=22066994”