Vilho Pekonen
Antti Vilho Pekonen (5. tammikuuta 1862 Mikkeli – 27. huhtikuuta 1916 Viipuri) oli suomalainen poliisikomisario ja myöhemmin Viipurin poliisimestari. Pekonen oli huonossa maineessa sillä häntä pidettiin ”bobrikoffarina” eli tsaarinvallan yhteistoimintamiehenä.[1][2]
Elämä muokkaa
Pekosen vanhemmat olivat ajuri Adolf Pekonen ja Anna Haatanen. Hän pääsi ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1884 ja opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa vuoteen 1894 saakka.[1]
Pekonen toimi aluksi vakuutusasiamiehenä ja vuonna 1895 hän meni Helsingin poliisilaitoksen palvelukseen ylimääräiseksi poliisikomisarioksi. Hän toimi sitten 1903–1906 rikoskomisariona Helsingin poliisilaitoksella. Vuonna 1906 hänet erotettiin virasta koska hän oli tehnyt väärennöksiä ja kavaltanut rahaa valtiolta ja Helsingin kaupungilta. Pekonen tuomittiin sitten laskun väärentämisestä vankeuteen ja hän menetti kansalaisluottamuksensa. Pekonen pakeni Suomesta ja siirtyi asumaan Pietariin esiintyen siellä nimellä Andrei Ivanowitsh Golko. Vuonna 1910 Pekonen pääsi kenraalikuvernööri Frans Seynin kaudella uudelleen suosioon, keisari Nikolai II armahti hänet Turun hovioikeuden vuonna 1906 tuomitsemista rangaistuksista ja hän sai Suomen senaatilta 16 000 markkaa korvauksena ansioiden menettämisestä. Tämä herätti kitkeriä kommentteja suomalaisessa lehdistössä ja Pekonen esiintyi muun muassa Tuulispää-pilalehden kansikuvassa. Pekonen nimitettiin vuonna 1912 Viipurin poliisimestariksi ja tätä virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka. Hän hoiti muun muassa Viipurin hovioikeuden jäsenten pidätykset vuonna 1912. Poliisimestariksi nimityksestä Tuulispää sai aiheen pilakuvaan Pekosesta : Ennen vankilan asukkaana Katajannokalla - Nyt poliisimestarina Viipurissa.[1][2][3][4]
Pekonen kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen Viipurin sotilassairaalassa 54-vuotiaana huhtikuussa 1916.[5]
Yksityiselämä muokkaa
Vilho Pekonen oli naimisissa vuodesta 1898 Edla Aurora Nymanin kanssa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d PEKONEN Antti Vilho. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
- ↑ a b Kaisa Kyläkosken Sukututkijan loppuvuosi-blogi 10.11.2014 : Kansikuvia Vilho Pekosesta
- ↑ En af "Finlands onda andar" afliden, Vestkusten, Numero 24, 15.06.1916, sivu 3 (California Digital Newspaper Collection)
- ↑ Senaatti – konnien turva, Sosialidemokraatti no 89 11.08.1910 sivu1 (Historiallinen sanomalehtiarkisto)
- ↑ Vilho Pekonen kuollut. Viipurin Sanomat, 28.4.1916, nro 33, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.12.2022.