Viipurin Diakonissalaitos
Viipurin Diakonissalaitos on vuonna 1869 Viipurin Saunalahteen perustettu diakonissalaitos, jonka yhteydessä toimi orpolastenkoti sekä sairaala. Nykyään se toimii Lahdessa nimellä Lahden diakonian instituutti.
Historia muokkaa
Viipurin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1869 Dresdenin diakonissalaitoksen suomalaisen diakonissan Olga Hackmanin testamenttivaroilla sekä muiden Hackmanin perheenjäsenten lahjoittamilla varoilla. Viipurin saksalaisen seurakunnan pastori Julius Steger keräsi myös varoja Saksasta, Venäjältä ja Sveitsistä. Diakonissalaitosta edelsi vuotta aikaisemmin perustettu orpolastenkoti. Sen johtajana toimi dresdeniläinen sisar Auguste Köhler. Varsinainen diakonissalaitos perustettiin kauppaneuvos J. F. Hackmanin luona 2. maaliskuuta 1869. Laitoksen johtajaksi valittiin dresdeniläinen sisar Amalie Fröhlich. Diakonissalaitoksen sielunhoitajaksi tuli pastori Steger. Diakonissalaitoksen 30-paikkainen sairaala perustettiin vuonna 1873 sekä lastentarha 1879. Molempia johti niin ikään dresdeniläinen sisar. Toinen lastentarha avattiin myöhemmin Pietarin esikaupungissa.[1]
Amalie Fröhlichin matkustettua takaisin Saksaan vuonna 1883, valittiin uudeksi johtajaksi neiti Eva Collan ja 1886 neiti Emma Meten, joka myöhemmin vihittiin diakonissaksi. Vuodesta 1906 lähtien johtajattarena toimi Helsingin Diakonissalaitoksesta kutsuttu tyttökoulun opettaja Greta Brax, ja hänen jälkeensä vuodesta 1931 Siviä Saarinen.[2] Viipurin Diakonissalaitoksen silmäsairaala rakennettiin professori Gustaf Julius Strömborgin (1830–1899) muistoksi kerätyn rahaston varoilla vuonna 1905. Silmäsairaalassa hoidettiin monien vuosien ajan noin puolet Suomen silmäsairaista. Ensimmäiset kolme diakonissaa vihittiin tehtäviinsä 1907, uusia oppilaita otettiin kuusi. Pastori Uno Nordström (Nortia) toimi diakonissalaitoksen johtajana vuosina 1911–1918, jolloin diakonissoja oli jo 58. Nordströmin toimikautena sisaria alettiin myös lähettää seurakuntiin.[3]
Rovasti Elias Pentti toimi Diakonissalaitoksen johtajana vuosina 1924–1930. Pastori Otto Korpijaakko tuli johtajaksi 1931, jolloin avattiin myös uusi 130-paikkainen sisätautisairaala.[3] Vuonna 1938 Rovasti Elias Pentti valittiin toisen kerran johtajaksi. Talvisodan jälkeen Diakonissalaitos evakuoitiin Karkkuun ja Viipurin menetyksen jälkeen vuonna 1940 siirrettiin nykyiseen toimipaikkaansa Lahteen.[4]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Kansanaho, Erkki: Sisälähetys ja diakonia Suomen kirkossa 1800-luvulla, Suomen kirkon sisälähetysseura, Pieksämäki, 1960
- Ljungberg, Emmi: Diakonissatoimi, Kansanvalistus-seura, Helsinki, 1889
- Nikolainen Aimo T., Pirinen Kauko, Simojoki Martti, Sinnemäki Maunu (toim.): Kirkko Suomessa, Weilin + Göös, Espoo, 1968
- Wiren, Edvin: Verraton tie. Diakonian raamatullinen pohja, historiallinen kehitys ja nykyiset työmuodot, WSOY, Helsinki, 1947