Viinilasia voi käyttää idiofonisena soittimena siten, että kostutettua sormenpäätä liu'utetaan pitkin lasin reunaa jolloin se alkaa resonoimaan. Viinilasien resonanssitaajuus ihmisen kuulon alueella minkä vuoksi sen kuulee äänenä.[1]

Lasiharpunsoittaja.

Syntyvän äänen korkeutta voidaan virittää lasin nestemäärää säätämällä. Suurempi nestemäärä tekee lasista raskaamman jolloin sen on vaikeampi värähdellä ja ääni madaltuu. Kun lasi alkaa värähtelemään se jatkaa sitä vaikka sormen ottaisi pois, mitä käytetään hyväksi laseilla soitettaessa.[1]

Nykyisin esiintyviä viinilasinsoittajia ovat muun muassa Anna ja Arkadiusz Szafraniec jotka esiintyvät nimellä GlassDuo[2] ja Robert Tiso.[3]

Historia muokkaa

Viinilasella soittamisen keksi irlantilainen Richard Pockrich vuonna 1741. Hänellä oli 25 vedellä viritettyä viinilasia jotka oli kiinnitetty laatikkon. Pian hänen jälkeensä tuli muitakin artisteja jotka soittivat viinilaseilla. 1800-luvun loppuun mennessä Euroopassa soitettiin paljon musiikkia viinilaseilla. Vaikka viinilasin soittajat esiintyivät usein sirkuksissa, varietee-esityksissä ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa, tuolloin myös useat tunnetut säveltäjät esimerkiksi Mozart, Beethoven ja Tšaikovski sävelsivät musiikkikappaleita varta vasten viinilaseille.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Singing Glasses – A melodious science project from Science Buddies Scientific American. 26.11.2015. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  2. Concerts / Festivals GlassDuo. Arkistoitu 19.7.2020. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  3. Bach’s Most Famous Organ Piece Played on Wine Glasses Open Culture. 21.2.2017. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  4. Tiso, Robert: Glass harp – History Roberttiso.com. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa