Jalmari Nummiluikki, ennen Vihtori Rämä[1] ja Masi Vihtori Eskolin[2] (s. 1974lähde?) on suomalainen teatteriohjaaja ja esitystaiteilija.

Vihtori Rämä
Henkilötiedot
Kansalaisuus Suomi
Taiteilija
Ala teatteri
Taidesuuntaus esitystaide
Kuuluisimpia töitä Talvisota-iltamat

Rämä on opettanut nykyteatteria Teatterikorkeakoulussa[3] ja työskennellyt esimerkiksi Kotkan, Hämeenlinnan ja Kemin kaupunginteattereissa sekä Rovaniemen kaupunginteatterin johtajana yhdessä Atro Kahiluodon kanssa. Vuosina 2013–2015 hän työskenteli Joensuun kaupunginteatterin johtajana.lähde?

Rämä valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008[4] ja hänellä oli Artventures-kolumnipalsta Todellisuuden tutkimuskeskuksen tuottamassa ja julkaisemassa Esitys-lehdessä[5]

Vihtori Rämä oli mukana perustamassa Esitystaiteen seuraa.[6]

Joensuun kaupunginteatterin johtajana muokkaa

Rämä valittiin joulukuussa 2012 Joensuun kaupunginteatterin johtajaksi.[7] Rämän kausi näkyi teatterin sisältövalinnoissa vasta vuonna 2014. Vuoden 2013 kevään ja syksyn esitykset sovittiin jo edellisen johtajan Tero Heinämäen kaudella.[4] Rämän johtajasopimus päätettiin huhtikuussa 2015.[8]

Ohjauksia muokkaa

Ohjauksia[3]:

Lähteet muokkaa

  1. Ohjaaja Anni Mikkelsson hakee Kajaaniin teatterinjohtajaksi – hakemuksia tuli kaikkiaan 11, joista yksi on työpari Kaleva. Viitattu 4.10.2021.
  2. Tapio Laakkonen: Joensuun kaupunginteatterin Vihtori Rämä: Lisää pöhinää Yle, Uutiset, Kulttuuri. 12.1.2013. Yle. Viitattu 3.2.2013.
  3. a b Pilvi Porkola: MIESohjaaja Masi Eskolin, Teatteri 8/2009
  4. a b Teatteriarkisto[vanhentunut linkki]
  5. Esitys 4/2004
  6. Esitystaiteen Seuran historia (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Haapalainen, Heikki: Joensuun kaupunginteatterin johtoon Vihtori Rämä Yle Uutiset. 22.12.2012. Viitattu 29.4.2015.
  8. Huuhko, Esa: Vihtori Rämä ei jatka Joensuun kaupunginteatterin johtajana Yle Uutiset. 28.4.2015.

Aiheesta muualla muokkaa