Vesikoe
Vesikoe oli ”Jumalan tuomion” tapa, jolla oikeustapaus voitiin ratkaista varhaiskeskiajalla Euroopassa, jos todistajia tai riittävän selviä todisteita ei ollut, tapaus oli vakava ja muuten ajautumassa umpikujaan. Myöhemmin erästä sen versiota käytettiin uuden ajan noitavainojen yhteydessä, vaikkakin ilman keskusvallan tukea.
Varhaiskeskiajalla yleisimmässä vesikokeen muodossa epäillyn piti poimia esine, kuten metallisormus kiehuvasta vedestä paljain käsin. Saadut palovammat sidottiin ja niitä tutkittiin kolmen päivän päästä. Jos vammat paranivat normaalisti, katsottiin Jumalan osoittaneen syytetyn viattomaksi. Jos taas vammat tulehtuivat, se tulkittiin merkiksi syyllisyydestä. Vastaavasti tulikokeessa kannettiin muutamia askelia kuumaa rautaesinettä, mistä saadut vammat jälleen sidottiin ja niiden paranemista tutkittiin.[1]
Etenkin populaarikulttuurissa tunnetumpi muoto vesikokeesta oli kuitenkin keskiajalla käytännössä harvinaisempi. Siinä syytetty pudotettiin kädet sidottuina järveen tai jokeen. Jos epäilty kellui, hän oli noita ja hänet tuomittiin sen mukaisesti. Jos taas epäilty upposi, oli hän syytön. Vastoin yleistä harhaluuloa syytetyn ei annettu hukkua, vaan hänet nostettiin vedestä heti, kun uppoaminen oli selvästi havaittu. Hukkumistapaukset kokeen yhteydessä olivat harvinaisia.[1]
Kirkko kielsi Jumalan tuomiot jo vuonna 1215, koska kokeella ei ollut pohjaa sen enempää kanonisessa kuin roomalaisessa oikeudessa. Sitä ei myöskään mainittu Raamatussa. Samoin kuuluisa noituustutkijan opaskirja Malleus Malificarum eli Noitavasara vuodelta 1487 tuomitsi vesi- ja tulikokeiden käytön. Paikallisesti tuli- ja vesikokeita voitiin kuitenkin käyttää edelleen ja muutamia mainintoja niistä on säilynyt 1400-luvulta etupäässä Reininmaalta.[2]
Nimenomaan upotuskokeesta tuli uudelleen yleisempi ilmiö Uuden ajan laajemmissa noitavainoissa 1560-luvulta alkaen. Sitä käytettiin saksalaisen alueen lisäksi Pohjois-Ranskassa ja Englannissa, mutta ei esimerkiksi katolisen kirkon hallitsemassa Etelä-Ranskassa, Italiassa tai Espanjassa. Tällöin kyse oli nimenomaan upotuskokeesta, joka liittyi noituusepäilyihin ja toiminta oli siten osa noitavainoja.
Valpuri Kyni on ainoa ihminen, jonka varmuudella tiedetään joutuneen vesikokeeseen Suomessa.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019, 202-203.
- ↑ Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019, 204-205.
- ↑ Nenonen, Marko: Valpuri Kyni - Noitanainen Noituus, taikuus ja noitavainot Suomessa. Viitattu 21.10.2018.
Aiheesta muualla muokkaa
- Peltonen, M: Noitavainojen aika Netikka.net. 5.1.2009. Arkistoitu 21.10.2018.