Venäläinen saari (ven. Русский остров, Russki Ostrov) on Tyynenmeren saari Venäjän Kaukoidässä Muravjovinniemellä sijaitsevan Vladivostokin edustalla Pietari Suuren lahdessa. Hallinnollisesti saari on osa Vladivostokin kaupunkia.lähde?

Venäläinen saari (punaisella).
Saaren topografinen kartta.

Saari oli koko neuvostoajan suljettua sotilasaluetta, jonne ulkopuolisilla ei ollut pääsyä. Saarella on enimmillään ollut 25 000 asukasta, nykyisin noin 5 000. Saarella olevat Kliment Vorošilovin mukaan nimetyt Vorošilovin patterit on museoitu. Linnoitteet rakennettiin 1930-luvulla. Saarelle suunniteltiin vuodeksi 2012 Tyynenmeren valtioiden talousliiton APEC:in eli Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön huippukokousta, ja siihen mennessä sinne suunniteltiin rakennettavaksi hotellit ja kokoustilat.[1]

Saari on nyttemmin yhdistetty Vladivostokin keskustaan pitkäjännevälisellä Venäläisellä sillalla. Pääministeri Dmitri Medvedev avasi sillan 2. heinäkuuta 2012 ja liikenteelle silta avattiin elokuun alussa. APEC:in kokous pidettiin saarella syyskuussa 2012.[2] Saaren pohjoisosassa on Vladivostokin sataman laitureita.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. Susanna Niinivaara: Suuruuden vuodet peittyvät hiljalleen Venäläisellä saarella. Helsingin Sanomat, 8.6.2009, s. B1.
  2. Elder, Miriam: Russian city of Vladivostok unveils record-breaking suspension bridge 2.7.2012. Guardian News and Media Limited. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.