Vehnät
Vehnät eli elovehnät (Triticum) ovat heinäkasveja, joita viljellään joka puolella maailmaa. Vehnät ovat maissin jälkeen maailman tärkeimpiä ravintokasveja. Maailman suurimmat vehnäntuottajat ovat Kiina, Intia, Yhdysvallat ja Venäjä.
| Vehnät | |
|---|---|
 Leipävehnä eli vehnä (Triticum aestivum) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: |
Vehnät Triticum L.[1] |
| Katso myös | |
Historia muokkaa
Vehnien viljely alkoi Hedelmällisen puolikuun alueella yli 10 000 vuotta sitten.[2] Yksijyvävehnä (Triticum monococcum) ja emmervehnä (Triticum turgidum) ovat maailman vanhimpia viljelyskasveja. Molempien villimuotoja kasvaa Lähi-idässä, missä niitä alettiin viljellä jo 10 000 vuotta sitten.[3][4]
Spelttivehnän (Triticum spelta) eli speltin käytöstä on arkeologisia havaintoja yli 8 000 vuoden takaa. Kasvi tunnettiin Euroopassa viimeistään myöhäisneoliittisella kaudella (2500–1700 eaa.). Pronssikaudella speltti levisi laajoille alueille, ja rautakaudella (750–15 eaa.) se oli yksi tärkeimmistä viljelykasveista Keski-Euroopassa. Vuoteen 500 eaa. mennessä speltistä oli tullut yksi tärkeimmistä viljoista myös Britanniassa.[5] Arkeologiset todisteet osoittavat, että speltti tunnettiin myös Rooman valtakunnassa.[6] Keskiajalla spelttiä viljeltiin nykyisessä Sveitsissä, Tirolissa ja Saksassa, jolloin sen käyttö oli huipussaan. Se joutui kuitenkin väistymään heikompien mutta satoisampien vehnälajien kuten durumvehnän ja osin myös tavallisen leipävehnän tieltä. Speltin puinti oli myös hankalaa, sillä sen jyvä on lujan kuoren sisällä.lähde? Speltin korvasi suurempia satoja antava (leipä)vehnä (Triticum aestivum) viimeistään 1800-luvulla.[7].
Leipävehnä syntyi ilmeisesti emmervehnän ja Kaspianmeren ympäristössä sekä Keski-Aasiassa luonnonvaraisena kasvavan heinälajin Aegilops squarrosa risteytymänä.[4] Arkeologisten todisteiden mukaan sitä on viljelty ainakin jo kuudennella vuosituhannella eaa.[4][8] Antiikin Roomassa leipä oli perusravintoa ja aikuinen mies söi kilon vehnäleipää päivässä.[9] Lounais-Suomessa leipävehnää on viljelty jonkin verran jo vuosisatoja, mutta sen viljely yleistyi Suomessa vasta 1900-luvulla.[10]
Vehnänviljely nykyisin muokkaa
Vehnä on riisin ja maissin ohella yksi maailman kolmesta eniten viljellystä viljalajista, ja vuosittain sitä tuotetaan maailmassa noin 600 miljoonaa tonnia. Se on eniten viljelty viljalaji lauhkeassa vyöhykkeessä, kuten suuressa osassa Eurooppaa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Kanadassa, Pohjois-Kiinassa ja myös eteläisellä pallonpuoliskolla esimerkiksi Argentiinassa. FAO:n tilastoissa vuosilta 2002–2004 vehnä oli maailman selvästi laajimmalla alalla (yli 200 miljoonaa hehtaaria) viljelty viljalaji.[11] Nykyisin eniten viljelty vehnälaji on leipävehnä (Triticum aestivum).[4]
Vehnää kasvatetaan alueilla, joissa hallaton kausi kestää vähintään sata päivää, ja sadetta saadaan vähintään 400–500 mm vuodessa.[2] Leudomman talven alueilla sitä kasvatetaan syysviljana (kylvetään syksyllä ja korjataan alkukesästä) kun taas ankaramman talven alueella vehnä kylvetään keväällä.[2]
Yksijyvävehnästä ja emmervehnästä on olemassa useita toisistaan poikkeavia viljelysmuotoja, mutta nykyisin niiden viljelys on vähäistä, lukuun ottamatta emmervehnästä kehittynyttä durumvehnää (Triticum durum) eli makaronivehnää, jota viljellään runsaasti varsinkin Välimeren maissa ja käytetään etupäässä makaronien ja pastojen valmistukseen.[4]
Spelttivehnän viljelypinta-ala ja saatavuus on viime vuosina parantunut merkittävästi lajin tultua suositummaksi. Sitä viljellään Etelä-Saksassa, Sveitsissä ja Belgiassa. Suomessa spelttivehnän viljely aloitettiin uudelleen 1990-luvulla. Speltin viljelyala Suomessa vuonna 2006 oli 860 hehtaaria.[7] Spelttivehnän väitetään kestävän paremmin tuholaisia kuin vehnän, ja se sopisi siksi paremmin luomuviljelyyn. Siinä on runsaasti kuitua ja nykyvehnään verrattuna paljon proteiinia.lähde?
Vehnät ravintona muokkaa
Vehnänjyvistä tehdään jauhamalla ja seulomalla erilaisia tuotteita: mannasuurimoita, graham-, ydin- ja hiivaleipäjauhoja, leseitä, hiutaleita ja kuskusta. Parhaan pastan valmistukseen käytetään erityisen kovaa durumvehnää, jonka valkuaispitoisuus on 15 % ja sakoluku ainakin 300.[8]
Vehnäaltistukset muokkaa
Vehnään liittyvä altistukset voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään[12]:
- Autoimmuunisairaudet, kuten keliakia, ihokeliakia ja ataksia
- Gluteeniherkkyys (vehnäherkkyys)
- Vehnä- ja vilja-allergiat, jotka oireilevat astmana, ruoka-allergiana, iho-oireina tai anafylaktisena rasitusreaktiona.
Vehnä ei sovi keliakiaa sairastaville sisältämänsä gluteenin eli viljan valkuaisen takia. Gluteeni tuhoaa keliaakikon suolinukkaa, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.[13] Gluteeniherkät eli gluteeni-intoleranssista kärsivät ihmiset saavat gluteenista vatsaoireita, mutta heidän suolinukkansa ei vaurioidu. Gluteeniherkkyys on paljon yleisempää kuin keliakia, siitä kärsii eri maissa arviolta 10–30 prosenttia väestöstä. Oireiltaan gluteeniherkkyys on lähellä ärtyvän suolen oireyhtymää, ja niin kutsuttu FODMAP-ruokavalio helpottaa oireita. Altistuksista harvinaisin on vehnäallergia. Vehnäallergia ei ole gluteeniallergiaa, eikä siihen liity suolinukan madaltumista. Oireet ovat tyypillisä allergiasia oireita suolistossa ja iholla.[13]
Myös vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat välttelevät vehnän käyttöä.lähde?
Speltti sopii joillekin vilja-allergisille.lähde?
Lajeja muokkaa
Vehnälajien erottaminen toisistaan pelkän ulkonäön avulla on vaikeaa, ja lajit ristytyvät helposti keskenään.[14]
|
|
Katso myös muokkaa
- harjasvehnät (Agropyron)
- pukinvehnät (Aegilops)
- tankivehnät (Leymus)
- vaivaisvehnät (Eremopyrum)
- villivehnät (Elymus)
Lähteet muokkaa
- ↑ ITIS (englanniksi)
- ↑ a b c Triticum species Purdue University
- ↑ Araus, José Luis et al.: Estimated wheat yields during the emergence of agriculture based on the carbon isotope discrimination of grains Journal of archaeological science. 2001. Arkistoitu 21.9.2016. Viitattu 19.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Rousi, Arne: Auringonkukasta viiniköynnökseen: ravintokasvit, s. 64–77. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
- ↑ Belton, P.S. & Taylor, J.R.N. (eds) 2002, Pseudocereals and less Common cereals: Grain Properties and utilization Potential, Springer.
- ↑ Sostaric, R., Dizdar, M., Kusan, D., Hrsak, V. & Marekovic, S. 2006, "Comparative analysis of plant finds from Early Roman graves in Ilok (Cuccium) and Scitarjevo (Andautonia), Croatia--a contribution to understanding burial rites in southern Pannonia", Collegium antropologicum, vol. 30, no. 2, pp. 429-436.
- ↑ a b Speltti
- ↑ a b Vehnä (Triticum aestivum) Leipätiedotus. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 11.10.2015.
- ↑ Smith, Doug: Buying Power of Ancient Coins forumancientcoins.com. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
- ↑ T. Korhonen: Peltokasvit ja peltoalan kasvu Peltoviljely. Helsingin yliopisto, kansatiede.
- ↑ Cereal Statistics Gramene.
- ↑ Sontag-Strohm, Tuula: Ruisleivästäkö gluteenitonta? Kaura ja härkäpapu Mikä tekee gluteenista keliaakikoille haitallista? Voisiko gluteenin hajottaa niin että se ei enää aiheuttaisi keliakiaa? Kaura ja härkäpapu: uutta tietotaitoa tuotekehitykseen Helsingin yliopisto. 10.5.2017. Arkistoitu 2.11.2019. Viitattu 21.6.2020.
- ↑ a b Keliakia, gluteeniherkkyys vai vehnäallergia? Lääkäri selittää erot Studio55.fi. 23.3.2015. Viitattu 30.7.2021.
- ↑ Chemotaxonomy of Wild Diploid Triticum L. (Poaceae) Species in Iran International Journal of Botany 2008