Vapaamuurarit Suomessa

Vapaamuurariutta on harjoitettu Suomessa vuodesta 1922 alkaen sekä aiemmin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa.

Vapaamuurarius Ruotsin vallan aikana

Vapaamuurarin hauta Helsingin Kaisaniemessä.

Suomeen vapaamuurarius tuli vuonna 1756 Ruotsista. Silloin perustettiin Pyhä Johannes-looši St. Augustin, joka sai nimensä Viaporin suunnittelijan Augustin Ehrensvärdin mukaan. Loosin toiminta alkoi kuitenkin vasta vuonna 1758 Turussa, jolloin sen ensimmäinen esimies oli ratsumestari John Jennings. Loosi ei kuitenkaan saanut jatkaa toimintaansa Suomessa keskeytyksettä, sillä jo vuonna 1762 se piti kokouksiaan Tukholmassa, jossa Jennings tuolloin oleskeli. Seuraavana vuonna loosi kuitenkin muutti jälleen Suomeen, mutta ei enää Turkuun vaan Helsinkiin, jossa se piti ensimmäisen kokouksensa Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran Hans Henrik Boijen johdolla.

Vapaamuurarit pitivät kokouksiaan Helsingin Vanhan Raatihuoneen salissa. Kaupunki oli luovuttaneet salin looseille kokouksessaan 16. lokakuuta 1762 Boijen pyynnöstä sekä pormestari Anders Ignatiuksen ja kaupunginvaltuutettu Nils Burtzin suosituksesta 100 kuparitaalerin vuosivuokraa vastaan. Vapaamuurarit kokoontuivat ilmeisesti myös nykyisen Ritarihuoneen paikalla sijainneessa pienessä puurakennuksessa ja usein myös Kruunuvuorenselällä sijaitsevassa Koivusaaressa. Vuonna 1777 Helsinkiin perustettiin Pyhän Andreaksen skottilainen loosi Phoenix. Kaarle-herttua nimitti Gustaf Adolf Reuterholmin johtamaan ja valvomaan kaikkien Suomessa toimivien loosien toimintaa. Vapaamuurarit keräsivät rahaa hyväntekeväisyystarkoituksiin, muun muassa Viaporissa sijainneen upseerien lasten koulun tukemiseen.

Vapaamuurarius sai Suomessa paljon kannattajia. Vuonna 1809 St. Augustin -loosilla oli 460 jäsentä. Vapaamuurareita myös vastustettiin: Porvoon kirkolliskokous arvosteli vapaamuurariutta vuonna 1769, erityisesti siitä syystä että osa papistosta oli liittynyt järjestöön.

Suomen jouduttua Venäjän vallan alle yhteydet Ruotsiin heikkenivät ja loositoiminta päättyi vuoteen 1813 mennessä. Lisäksi vuonna 1822 Aleksanteri I rajoitti kokoontumisvapautta ja kielsi muun muassa vapaamuurarilooseja toimimasta. Virallisessa vapaamuuraritoiminnassa seurasi yli vuosisadan mittainen hiljaisuus.

Itsenäisen Suomen Suurloosi

Pääartikkeli: Suomen Suurloosi

Vapaamuurarius palasi Suomeen vasta itsenäisyyden aikana, vuonna 1922, amerikansuomalaisten tuomana. Suomalaiset loosit toimivat ensin New Yorkin suurloosin alaisina. Suomen Suurloosin alainen vapaamuurarius on luonteeltaan angloamerikkalaista muissa pohjoismaissa pääasiassa harjoitetun ruotsalaisen riitin sijaan: Suomen Suurloosin alaiset loosit hyväksyvät jäsenikseen myös Jumalaan uskovia ei-kristittyjä, kun taas ruotsalaisen riitin mukaiset loosit hyväksyvät jäsenikseen yksinomaan kristittyjä.

Tällöin perustetun Suomi Loosi n:o 1:n perustajajäseniin kuului säveltäjä Jean Sibelius, joka on säveltänyt suomalaisten vapaamuurarien rituaalimusiikin (Musique réligieuse, opus 113). Muita tunnettuja suomalaisia vapaamuurareita ovat olleet muun muassa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa, juoksija Hannes Kolehmainen, presidentti Risto Ryti, valtioneuvos Martti Miettunen, pääministeri Teuvo Aura, jääkärikenraali Paavo Talvela ja säveltäjä Joonas Kokkonen.

Itsenäinen Suomen Suurloosi (Suomen Vapaiden ja Oikeutettujen Muurarien Suurloosi – Storlogen för Fria och Antagna Murare i Finland) perustettiin vuonna 1923. Nykyisin Suomessa on niin sanottuja sinisiä vapaamuurarilooseja 178 ja niissä jäseniä noin 7500. Ne toimivat suomen, ruotsin, englannin ja saksan kielillä. Siniset loosit antavat vapaamuurariuden kolme perusastetta: oppilas-, veljes- ja mestarimuurari. Lisäksi sinisessä loosissa kolme astetta saanut voi syventää vapaamuuraritietoaan Yorkin tai skottilaisen riitin mukaisesti. Nämä liitännäisasteet ovat järjestäytyneet omien suurloosiensa alle, joista osa on sinisten loosien tavoin uskonnollisesti vapaamielisiä ja osa kristillisiä.

Suomen Suurloosin suurmestareita ovat olleet seuraavat henkilöt.

Axel Solitander 1924 – 1944 V. M. J. Viljanen 1945 – 1946 Gunnar Jaatinen 1947 – 1951 Toivo Tarjanne 1951 – 1969 Aulis Kauppinen 1969 – 1975 Jaakko Meriluoto 1975 – 1983 Heikki Sysimetsä 1983 – 1987 Matti Peltonen 1987 – 1993

Pentti Somerto 1993 – 1999 Ilkka Runokangas 1999 – 2003 Arto Uusitalo 2003 – 2009 Heikki Mäki 2009 – 2011 Juhani Vuori 2011 – 2017 Jaakko Holkeri 2017 – 2021 Jukka Viinanen 2021– 2023 Henrik Nylander 2023 -

Muut vapaamuurarijärjestöt Suomessa

Suomessa toimii 11-asteinen ruotsinkielinen kristillinen vapaamuurarijärjestö Svenska Frimurare Orden i Finland, joka jatkaa Suomen ensimmäisen historiallisen vapaamuurariajanjakson perinteitä ja on Ruotsin vapaamuurarijärjestön (Svenska Frimurare Orden) alainen. Siinä on toista tuhatta jäsentä.

Ruotsinkielinen naisvapaamuurarijärjestö perustettiin vuonna 1946 Helsingissä. Sen rituaalit on käännetty englannista ja käsittää 10 astetta, kuten ruotsalainen järjestelmä. Jäseneksi otetaan vain naisia, ja jäseniä on noin 70. Vuonna 2019 perustettiin suomenkielinen tytärloosi.

Suomessa toimiva yhteisvapaamuurarijärjestö ja ruotsinkielinen naisten vapaamuurarijärjestö eivät ole muiden vapaamuurarijärjestöjen tunnustamia.

Kansainvälinen Vapaamuurarijärjestö Miehille ja Naisille Le Droit Humain on perustettu Pariisissa 4. huhtikuuta 1893. Järjestö on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut vapaamuurarijärjestö. Järjestön ensimmäinen suomalainen loosi Väinämö perustettiin 5. lokakuuta 1920 Helsingissä. Miesten ja naisten vapaamuurarius on avointa kaikille naisille ja miehille rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai filosofiaan katsomatta.

Useissa maissa vapaamuuraritoiminta on huomattavasti näkyvämpää kuin Suomessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jäsenet usein kiinnittävät autoihinsa jäsentunnuksensa.

Nykyisin suomalainen vapaamuurarius on pyrkinyt aiempaa suurempaan avoimuuteen. Esimerkiksi Helsingin Kasarmikadulla sijaitsevaan Vapaamuurarimuseoon sekä Vapaamuuraritemppeliin on järjestetty tutustumiskierroksia.

Kirjallisuutta

• Ahtokari, Reijo: Salat ja valat. Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756–1996. Väitöskirja, Tampereen yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-172-0.
• Ahtokari, Reijo (vastaava toim.): Näkymättömän temppelin rakentajat. Suomalaisen vapaamuurariuden historia. 2. uudistettu painos (1. painos 1994). Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-19374-0.
• Bergroth, Tom C. & Söderström, Marita (toim.): Kultaa ja taivaansinistä. Vapaamuurarius, aate ajassa. Näyttelyesite. Turku: Turun maakuntamuseo, 1991. ISBN 951-9125-83-3.
• Heino, Harri: Mihin vapaamuurari uskoo? Suomalaisten vapaamuurarien arvot, etiikka ja uskonnollisuus. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 1995. ISBN 951-693-203-7.

Vapaamuurarien julkaisuja ja muuta

• Vapaamuurariudesta Suomessa ja Venäjällä. Jyväskylä: Gummerus, 1923, 42 s.
• Ervast, Pekka: Kadonnut sana vapaamuurariudesta (Arkistoitu – Internet Archive). Viipuri: Tietäjä, 1925, 140 s.
• Muurariuden kadonneet avaimet - Hiram Abiffin taru Helsinki 1926, 61 s.
• Argentum n:o 86, 1978–1988. Hyvinkää: Argentum-loosi, 1986, 27 s.
• Piirteitä Suomen vapaamuurariuden historiasta. Helsinki: V. ja O.M. tutkimusloosi Minerva nro 27, 1988, 284 s. ISBN 951-95460-9-X.
• Rakentajat. Vapaamuurariuden historia ja keskeiset käsitykset. Helsinki: Koilliskulma, Helsinki 1989, 123 s. ISBN 951-8999-01-5.
• Mestari, valtias, ritari. Keskeisten vapaamuurarijärjestelmien tausta ja kehitys. Helsinki: Koilliskulma, Helsinki 1989, 152 s. ISBN 952-90-0520-2.
• Kirjeitä veljelleni. Helsinki: Koilliskulma, 1990, 112 s. ISBN 951-8999-03-1.
• Kuusikymmentä vuotta 1930−1990 merkkimestarimuurariutta Suomessa. Oulu: Ultima Thule, 1990, 96 s. ISBN 951-9160-11-6.
• Nuija ja taltta. Helsinki: Koilliskulma, 1991, 111 s. ISBN 951-8999-06-6.
• Kruunun kilta. Helsinki: Koilliskulma, 1993, 36 s. ISBN 951-8999-10-4.
• Kaltio loosi n:o 57 Oulu 25 vuotta 8.10.1995. Anni domini 1970–1995: historiikki ja asiatiedosto. Oulu: Kaltio loosi n:o 57, 1996, 56 s.
• Mestarimuurarit 1922-1939. Helsinki: V. ja O.M. tutkimusloosi Minerva n:o 27, 1995, 163 s. ISBN 951-95461-5-4.
• Muinainen ja oikeutettu. Suomen muinaisen ja oikeutetun riitin korkein neuvosto, 33 ̊1973-1998. Helsinki: Suomen R. C. yhdistys, 1998, 178 s. ISBN 952-90-9392-6.
• Vapaamuurarin käsikirja Helsinki: Koilliskulma, 1998, 165 s. ISBN 951-8999-15-5.
• Lohkokivestä silokiveksi. Pyhän Yrjänän loosi 50 vuotta. Lahti: Yrjänän kerho, 2000, 141 s. ISBN 951-98636-0-5.
• Kirkon ja vapaamuurarien rituaalien juuret. Helsinki: Pirkko Carpelan, 2001, 50 s. ISBN 952-91-3768-0.
• Ekvilibrium. V. ja O. M. Vaaka loosi n:o 29: 1963–2003. Riihimäki: V. ja O. M. Vaaka loosi n:o 29, 2003, 59 s.
• Joonialais-loosi n:o 9:n 50-vuotishistoriikki. Tampere: Joonialais-loosi n:o 9, 2005, 96 s.
• Kun oven aukaisee, käy vire kumpaankin suuntaan. Helsinki: Humanitas-seura, 2005, 164 s. ISBN 952-91-9227-4
• Muuttuva vapaamuurarius – tutkimus polunavaajana Kuopio: Kuopion Humanitas ry, 2007, 263 s. ISBN 978-952-92-2402-9.

Aiheesta muualla

• Suomen suurloosi.
• Kansainvälinen Vapaamuurarijärjestö Miehille ja Naisille Le Droit Humain Suomen Liitto.
• Forsgård, Nils Erik: Katsaus vapaamuurareiden historiaan. Historiallisia Arvosteluja 6/2001.
• Jegorow, Sirpa: Veljeni vapaamuurari. Ylen Elävä arkisto 15.2.2013.
• Nenonen, Marko: Vapaamuurareiden salat ja valat väitöskirjassa. Historiallinen aikakauskirja 2/2000.