Vanhakylä (Järvenpää)

kaupunginosa Järvenpäässä

Vanhakylä on Järvenpään 24. kaupunginosa. Se sijaitsee kaupungin lounaisosassa, Tuusulanjärven länsirannalla. Kaupunginosan rajanaapureita ovat pohjoisessa Kaakkolan, idässä Tuusulajärven vastarannalla Lepolan ja Teriojan kaupunginosat sekä etelässä ja lännessä Tuusulan kunta. [2] Vuoden 2014 lopussa Vanhakylä oli väkiluvultaan Järvenpään pienin kaupunginosa, sillä siellä asui vain 40 ihmistä.[1]

Vanhakylä
Kaupungin kartta, jossa Vanhakylä korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Vanhakylä korostettuna.
Kaupunki Järvenpää
Suuralue Lounaiset kaupunginosat[1]
Kaupunginosa nro 24 [2]
Väkiluku 40[1] (31.12.2014)

Vanhassakylässä toimi terveyskeskus vuoden 2016 loppuun asti.

Tapahtumat muokkaa

Kaupunginosassa sijaitsevalla Vanhankylänniemellä on vuodesta 1978 järjestetty vuosittainen Puistoblues-musiikkifestivaali. Kesällä 2007 piti järjestää Järvenpään rockjuhannus -tapahtuma, mutta se kaatui poliisin vastustukseen.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Tilastotietoja Järvenpäästä 2014 (xls (Excel-tiedosto)) (Tiedoston välilehti Väestö ja väestömuutokset, Taulukko 3.4. Väestö kaupunginosittain iän mukaan 31.12.2014) Järvenpään kaupunki. Arkistoitu 31.5.2019. Viitattu 20.7.2017.
  2. a b Järvenpään karttapalvelu (Layer list -valikosta "Kaupunginosat") Järvenpään kaupunki, Paikkatietopalvelut. Viitattu 20.7.2017.