Vanessa Olivarez

yhdysvaltalainen laulaja

Vanessa Denae Olivarez (s. 3. helmikuuta 1981 Atlanta, Georgia) on yhdysvaltalainen laulaja ja esiintyjä, joka sijoittui kahdenneksitoista American Idol -kykyjenetsintäkilpailun toisella tuotantokaudella 2003. American Idolin jälkeen hän esiintyi vuonna 2004 Torontossa Hairspray-musikaalissa.

American Idolin alkukarsinnoissa Olivarez esitti Queenin kappaleen ”Bohemian Rhapsody”. Paula Abdul ei ollut paikalla alkukarsinnoissa, mutta Simon Cowell ja Randy Jackson olivat otettuja hänen taidoistaan ja hän selvisi jatkoon. Hän sijoittui lopulta kahdenneksitoista, eli oli ensimmäisenä kilpailusta pudonnut finalisti. Olivarezin esikoissingle oli myöhemmin vuonna 2003 julkaistu ”The One”, joka ylsi Kanadan singlelistalla kymmenen parhaan joukkoon.[1]

Olivarez esiintyi vuonna 2004 Torontossa Hairspray-musikaalissa. Hän näytteli musikaalin keskeisintä roolia, Tracy Turnbladia. Hairspray esitettiin Torontossa 264 kertaa, ja se keräsi noin 350 000 katsojaa.[2] Olivarez sai roolistaan Dora-palkintoehdokkuuden (jaetaan Toronton teatteriesityksille) parhaasta naispääosasta musikaalissa.[3]

Vuonna 2009 Olivarez muodosti countryduon nimeltä Granville Automatic kitaristi-lauluntekijä Elizabeth Elkinsin kanssa. He ovat tehneet muun muassa konseptialbumin Yhdysvaltain sisällissodasta.

Lähteet muokkaa

  1. Paulsen, Wade: Vanessa Olivarez becomes third 'American Idol' finalist to reach Canadian Top 10 9.10.2003. Reality TV World. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  2. Paulsen, Wade: Toronto run of 'Hairspray' ends CBC Arts. 6.10.2004. CBC. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  3. Jones, Kenneth: Urinetown, Half Life, Bigger Than Jesus Among Winners of Toronto's 2005 Dora Awards Playbill.com. 28.6.2005. Playbill, Inc. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.