Van Dyke Parks

yhdysvaltalainen muusikko

Van Dyke Parks (s. 3. tammikuuta 1943 Hattiesburg, Mississippi) on monipuolinen yhdysvaltalainen muusikko ja näyttelijä.

Parks vuonna 1967.

Mississippissä syntynyt Parks kävi New Jerseyn Princetonissa sijaitsevan American Boychoir Schoolin ja kiersi maata sen edustuskuorossa. Vuonna 1954 hänen perheensä muutti länsirannikolle Hollywoodiin, jossa poika opiskeli pianon- ja klarinetinsoittoa ja toimi lapsinäyttelijänä muun muassa Charles Vidorin elokuvassa Joutsen. Hän aloitti soolouransa muusikkona 1960-luvulla, mutta tuli tunnetuksi myös sessiomuusikkona; hän teki yhteistyötä muiden muassa The Byrdsin ja The Beach Boysin kanssa.[1]

Parksin ensimmäinen kokonainen sooloalbumi on Song Cycle (1968). Hän on muiden projektiensa ohella työskennellyt myös elokuvamusiikin säveltäjänä.[1] Jo nuorena hän kiinnostui trinidadilaisesta steelband- ja calypsomusiikista, joita kuullaan hänen toisella ja kolmannella albumillaan Discover America (1972) ja Clang of the Yankee Reaper (1975)[2].

Van Dyke Parks on osallistunut mm. Aaron Nevillen vuonna 1991 ilmestyneen albumin Warm Your Heart tekemiseen.

Diskografia muokkaa

Studiolevyt muokkaa

  • Song Cycle (1968)
  • Discover America (1972)
  • Clang of the Yankee Reaper (1975)
  • Jump! (1984)
  • Tokyo Rose (1989)
  • Fisherman & His Wife (1991)
  • Orange Crate Art (1995)
  • Songs Cycled (2013)

Livelevyt muokkaa

  • Moonlighting: Live at the Ash Grove (1998)

Kokoelmat muokkaa

  • Idiosyncratic Path: Best Of Van Dyke Parks (1996)
  • Arrangements: Volume 1 (2011)
  • Super Chief: Music For The Silver Screen (2013)

Filmografia muokkaa

Esiintymiset elokuvissa muokkaa

  • 1956 Joutsen (The Swan)
  • 1959 A Gift for Heidi
  • 1971 Love It or Leave It
  • 1980 Loose Shoes
  • 1980 Popeye Hoagy
  • 1985 The Beach Boys: An American Band
  • 1988 Ry Cooder & The Moula Banda Rhythm Aces: Let's Have a Ball
  • 1988 Vibes
  • 1990 Chinatown II (The Two Jakes)
  • 1991 He Said, She Said
  • 2007 The Old, Weird America: Harry Smith's Anthology of American Folk Music
  • 2009 The People Speak
  • 2010 Who Is Harry Nilsson
  • 2010 All You Need Is Klaus
  • 2010 Phil Ochs: There But for Fortune

Esiintymiset TV-sarjoissa muokkaa

  • 1953 Bonino
  • 1953 The Philco-Goodyear Television Playhouse
  • 1954 Goodyear Playhouse
  • 1954 Ponds Theater
  • 1954 Campbell Summer Soundstage
  • 1955 The Elgin Hour
  • 1954-1955 Studio One
  • 1955 Windows
  • 1956 Kraft Theatre
  • 1956 The Alcoa Hour
  • 1956 Star Tonight
  • 1956 General Electric
  • 1956-1957 The Kaiser Aluminum Hour
  • 1959 Brenner
  • 1982 Faerie Tale Theatre
  • 1990 Twin Peaks

Lähteet muokkaa

  1. a b Sneum, Jan (päätoimittaja): Bonniers Rocklexikon, s. 894. Tredje helt omarbetade och utvidgade upplagan. Albert Bonniers förlag, 2005. ISBN 978-91-0-011575-3. (ruotsiksi)
  2. Dombal, Ryan: 5-10-15-20: Van Dyke Parks Pitchfork. 22.4.2011. Arkistoitu 14.5.2013. Viitattu 26.4.2022.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Nyman, Jake: ”Van Dyke Parks”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 45–46. Soundi-kirja 16. Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.