Valkoinen laiva
Valkoinen laiva oli englantilaisia aatelisia kuljettanut laiva, joka upposi Barfleurin vesillä 25. marraskuuta 1120. Hukkuneiden joukossa oli 17-vuotias Vilhelm Adelin, kuningas Henrik I:n ainoa aviossa syntynyt poika. Onnettomuus suisti Englannin kuningaskunnan perimyskriisiin ja sisällissotaan.[1]
Tapahtumien kulku muokkaa
Valkoisen laivan uppoamisesta on kirjoitettu useita selontekoja, joista osa kauan onnettomuuden jälkeen. Yksi varhaisimmista ja yksityiskohtaisimmista kuvauksista on William Malmesburylaisen kronikassa Gesta Regum Anglorum vuodelta 1126.[1]
Williamin mukaan Henrik I seurueineen oli palaamassa Englantiin Ranskan-matkalta, jonka aikana Vilhelm Adelin oli vannonut uskollisuudenvalan kuningas Ludvig VI:lle ja nimitetty Normandian herttuaksi. Henrik I:n laiva lähti Ranskasta ensimmäisenä ja purjehti kanaalin yli ongelmitta. Nuoren Vilhelmin ja muiden aatelisnuorukaisten oli määrä seurata kuningasta Englantiin Valkoisella laivalla.[1]
Keskenään jääneet nuoret joivat itsensä humalaan. Laivan miehistö osallistui hauskanpitoon ja ylpeili päihdyksissä pystyvänsä ohittamaan kuninkaan laivan. Pimeä oli jo tullut, kun Valkoinen laiva lähti satamasta. Miehistö souti kaikin voimin, kunnes laiva yllättäen ajoi karille ja alkoi välittömästi vajota pinnan alle. Vilhelm Adelin vietiin nopeasti turvaan pieneen soutuveneeseen. Hän olisi pelastunut, ellei olisi kuullut siskopuolensa Matildan huutavan uppoavalta laivalta ja määrännyt soutajien palaavan auttamaan tätä. Epätoivoiset ihmiset kaatoivat pienen veneen yrittäessään pelastautua siihen.[1]
Huomattava määrä Englannin kuningashuoneen jäseniä ja aatelisia kuoli onnettomuudessa eikä heidän ruumiitaan löydetty koskaan. Haaksirikosta selvisi hengissä vain yksi laivamatkustaja, joka onnistui pitämään kiinni kelluvasta mastosta koko yön ajan. William Malmesburylainen toteaa kertomuksensa lopuksi, ettei yksikään toinen laiva ole tuonut Englannille yhtä paljon murhetta.[1]
Orderic Vitalis paljastaa tapaturmasta lisää yksityiskohtia kaksikymmentä vuotta myöhemmin kirjoittamassaan selonteossa. Hän kertoo, että papit olisivat halunneet siunata Valkoisen laivan ennen sen lähtöä satamasta, mutta juopunut seurue torjui heidät nauraen. Henrikin siskonpoika Tapani ja useat muut jättäytyivät pois laivalta nähtyään, kuinka päihtyneitä ihmiset olivat. Vitalisin mukaan laivalla oli sen upotessa kolmesataa ihmistä ja ainoa eloonjäänyt oli rouenilainen teurastaja nimeltä Berold, joka eli tapahtuman jälkeen vielä kaksikymmentä vuotta. Vitalis kertoo myös, että laivan kapteeni Thomas Fitzstephen hukuttautui tahallaan turman jälkeen huomattuaan, ettei kruununprinssi ollut selvinnyt. Ilmeisesti uutista ei uskallettu heti kertoa kuninkaalle, joka joutui surun murtamaksi saadessaan lopulta kuulla onnettomuudesta.[1][2]
Valkoisen laivan haaksirikkoon on liitetty useita salaliittoteorioita. Tahallisen sabotaasin mahdollisuuteen vihjaavat sekä kirjailija Ken Follett romaanissaan Taivaan pilarit (1989) että tutkija Victoria Chandler artikkelissaan The Wreck of the White Ship: A Mass Murder Revealed? (1998). Yksikään keskiaikaisista lähteistä ei kuitenkaan anna aihetta uskoa, että onnettomuus olisi aiheutettu tahallaan.[1]
Seuraukset muokkaa
Valkoisen laivan haaksirikko oli paitsi henkilökohtainen tragedia kaikille uhreille ja heidän omaisilleen myös poliittinen katastrofi, joka suisti Englannin kuningaskunnan perimyskriisiin ja sisällissotaan. Vilhelm Adelinin kuolema jätti kuningas Henrikin ilman laillista kruununperillistä. Hän meni uusiin naimisiin pian tapahtuman jälkeen mutta ei onnistunut saamaan enää lapsia. Tämän johdosta hän julisti tyttärensä Matilden seuraajakseen.[1]
Henrikin kuoltua vuonna 1135 hänen siskonpoikansa Tapani kaappasi vallan. Matilden ryhdyttyä vastarintaan puhkesi Englannissa verinen sisällissota, joka päättyi vasta vuonna 1153, kun Tapani lopulta suostui tunnustamaan Matilden pojan kruununperillisekseen.[1]