Wikipedia

Vakuutus

Vakuutus on menettely, jolla tietyn riskin alaiset henkilöt tai yritykset sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen kanssa siitä, että laitos riskin toteutuessa korvaa aiheutuneen vahingon. Näin syntyvää sopimusta kutsutaan vakuutukseksi.[1]

Liiketaloudellisesti vakuutus voidaan määritellä keinoksi, jolla sattumanvaraisesti toteutuvasta vahingosta aiheutuvat kustannukset voidaan muuntaa tasaisesti vuosittain jatkuvaksi vuosikustannukseksi.[1]

Vakuutuksen ominaisuudet muokkaa

Vakuutuksen keskeisiä ominaisuuksia ovat[2]

  • Sattumanvaraisuus. Vakuutuksen kohteena olevan riskin (esimerkiksi tulipalon tai sairastumisen) toteutuminen riippuu epävarmasta tapahtumasta ja sen tulee olla ennalta arvaamaton.
  • Vahingonmahdollisuus. Vakuutus voi koskea vain ennalta sovittua korvausta vahingosta.
  • Vakuutusmaksun ja riskin vastaavuus. Pitkällä aikavälillä vakuutusmaksujen ja vakuutuksesta maksettavien korvausten tulee olla tasapainossa ottaen kuitenkin huomioon vakuutusten hoitokustannukset. [HH 1]
  • Tasaus suuren joukon kesken. Yleensä vakuutettava riski on samankaltainen suurella joukolla vakuutuksenottajia.
  • Vakuutuksenantaja on vakuutuksenottajista riippumaton taho.

Vakuutuslajit muokkaa

Vakuutukset jaotellaan yksityisvakuutukseen ja sosiaalivakuutukseen[3]

Esimerkkejä yksityisvakuutuksista muokkaa

  • Henkilövakuutuksia
    • Henkivakuutus
    • Vapaaehtoinen eläkevakuutus
    • Yksityistapaturmavakuutus
    • Yksityinen sairausvakuutus
  • Vahinkovakuutuksia[HH 2]
  • Liikenteen ja kuljetusten vakuutuksia[HH 3]
    • Liikennevakuutus
    • Autovakuutus
    • Meri- ja kuljetusvakuutus
  • Yhdistelmävakuutuksia[HH 4]
    • Kotivakuutus, joka koostuu yleensä irtaimistovakuutuksesta (esinevakuutuksena), vastuuvakuutuksesta ja oikeusturvavakuutuksesta.
    • Kiinteistövakuutus, johon sisältyy yleensä esinevakuutus, kiinteistön omistajan vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus sekä asunto-osakeyhtiöissä tyypillisesti hallituksen vastuuvakuutus.
    • Matkavakuutus, johon voivat kuulua matkustajavakuutus (henkilövakuutuksena), matkatavaravakuutus (esinevakuutuksena), matkavastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus

Esimerkkejä sosiaalivakuutuksista muokkaa

Esimerkkejä aikaisemmin käytössä olleista vakuutuksista muokkaa

Suomessa oli 1900-luvun alkuvuosina käytössä muun muassa seuraavia vakuutuksia:[4]

  • Myötäjäisvakuutus eli varustusvakuutus (vakuutussumma maksettiin vakuutetulle hänen täytettyään määrätyn ikävuoden)
  • Elinkorkovakuutus (vakuutuslaitos oli velvollinen suorittamaan vuotuisia rahaeriä niin kauan kuin vakuutettu elää)
  • Yksityinen työkyvyttömyysvakuutus (korvauksia suoritettiin sairauden takia työkyvyttömäksi joutuneelle)
  • Yksityinen vanhuusvakuutus (vuotuista elinkorkoa suoritettiin vakuutetun täytettyä määrätyn ikävuoden)
  • Lasivakuutus (korvaus lasiruutujen särkymisestä joko rahassa tai antamalla tilalle uuden lasiruudun)
  • Eläinvakuutus (kotieläimiä varten)
  • Kavallusvakuutus eli takuuvakuutus (korvausta suoritettiin irtaimen omaisuuden kuten rahan tai arvopapereiden kavaltamisesta tai hävittämisestä)

Vakuutuksen peruskäsitteitä Suomessa muokkaa

Vakuutustyypit
  • Henkilövakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.[5]
  • Vahinkovakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, joka otetaan esinevahingon, vahingonkorvausvelvollisuuden tai muun varallisuusvahingon aiheuttaman menetyksen korvaamiseksi.[5]
Yleisiä käsitteitä
  • Vaaralla tarkoitetaan vahingon tai haitan sattumismahdollisuutta. Vaara voidaan vakuutuksessa yksilöidä (esimerkiksi palovaara, myrskyvahingon vaara tai tapaturmaisen kuoleman vaara).[HH 5]
  • Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan vakuutussopimuksessa määritellyn vaaran toteutumista, jonka varalta vakuutus on otettu. Jos vakuutus on otettu esimerkiksi palovaaran varalta, vaara toteutuu ja vakuutustapahtuma sattuu, kun vakuutettu omaisuus tai etuus vahingoittuu tai tuhoutuu palossa.[HH 6] Muita vakuutustapahtumia voivat olla esimerkiksi merivahinko, sairaus tai määräiän täyttäminen.
  • Vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sitä, joka myöntää vakuutuksia. Vakuutuksenantajia ovat vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, vakuutuskassat ja muut vakuutuslaitokset.
  • Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan sitä, joka on tehnyt vakuutuksenantajan kanssa vakuutussopimuksen.[5]
  • Vakuutettu on se, joka on henkilövakuutuksen kohteena tai jonka hyväksi vahinkovakuutus on voimassa;[5] toisin sanoen se, jonka riski on vakuutettu vahingon varalta. Vakuutettu ja vakuutuksenottaja voivat olla yksi ja sama henkilö tai eri henkilöitä. Vakuutettu ei välttämättä ole se henkilö, joka on vakuutuksen perusteella oikeutettu korvaukseen.[HH 7]
  • Edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijaan on oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen.[5] Henkivakuutuksessa edunsaaja on se henkilö, joka vakuutetun kuoltua saa korvauksen.
Vakuutuskorvauskäsitteitä
  • Vakuutusmäärä on vakuutussopimuksessa sovittu rahamäärä tai enimmäisrahamäärä, jonka vakuutuksenantaja sitoutuu vakuutustapahtuman sattuessa suorittamaan. Vakuutusmäärä on pääsääntöisesti maksettavan vakuutuskorvauksen enimmäismäärä. Vakuutusmäärä on vapaasti sovittavissa kohteen vakuutusarvosta riippumatta, ja se voi olla vahinkovakuutuksessa vakuutusarvoa suurempi tai pienempi.[HH 8] Täysarvovakuutuksessa ei kuitenkaan ole erikseen sovittua vakuutusmäärää.
  • Vakuutusarvo on vahinkovakuutuksessa vakuutetun omaisuuden tai etuuden todellinen arvo. Vakuutusarvo määritellään vakuutustapahtuman ajankohdan mukaan.[HH 9] Omaisuudella ei toisin sanoen ole olemassa vakuutusarvoa ennen vakuutustapahtuman sattumista.
  • Vakuutusmaksu on rahamäärä, jonka vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusyhtiölle sopimuksen mukaisesti.
  • Täysarvovakuutus on vahinkovakuutuksessa periaate, jonka mukaan vahingosta suoritetaan täysi korvaus joko jälleenhankinta-arvon tai päivänarvon (nykyarvon) perusteella ilman, että vakuutetun kohteen arvoa olisi ennalta määritetty.[HH 10]
  • Päivänarvo eli nykyarvo tarkoittaa vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden käypää arvoa välittömästi ennen vahinkotapahtuman sattumista. Arvioinnin pohjaksi otetaan yleensä omaisuuden kauppahinta tai muu käypä hinta.[HH 11]
  • Jälleenhankinta-arvo tarkoittaa vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden jälleenhankintahintaa eli uuden, entistä vastaavan omaisuuden hankinnan kustannuksia.[HH 12]
  • Jäännösarvo tarkoittaa vakuutetun omaisuuden tai etuuden jäljellä olevaa arvoa vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen.[HH 13]
  • Omavastuu tarkoittaa vakuutussopimuksessa sovittua osaa vahingon kustannuksista, joka jää vakuutetun itsensä kannettavaksi. Omavastuu voidaan sopia kiinteäksi (esim. 150 euroa) tai osuudeksi vahingon määrästä (esim. 10 prosenttia).[HH 14]
Yli- ja alivakuutus
  • Ylivakuutus. Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden tai etuuden oikeaa arvoa (vakuutusarvoa) suurempi.[5] Jos vahinko jää vakuutusmäärää pienemmäksi, vakuutettu saa korvauksen vain vahingostaan. Tämä lasketaan omaisuuden todellisen arvon mukaan, vaikka sovittu vakuutusmäärä on vakuutusarvoa suurempi. Ylivakuutuksesta koituu vakuutuksenottajalle taloudellista haittaa.[HH 15]
  • Alivakuutus. Omaisuus tai etuus on alivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden tai etuuden oikeaa arvoa (vakuutusarvoa) pienempi.[5] Vakuutuskorvauksen enimmäismääränä on sovittu vakuutusmäärä vakuutetun kohteen todellisesta (suuremmasta) vakuutusarvosta riippumatta.
    • Ns. ositellun vastuun periaate alivakuutustapauksissa tarkoittaa sitä, että vakuutetun kohteen tuhoutuessa kokonaan vakuutuskorvauksena suoritetaan koko vakuutusmäärä. Jos omaisuus vahingoittuu vain osittain, tästä osavahingosta korvataan vain vakuutusmäärän ja vakuutusarvon mukainen suhde.[HH 16]
    • Ns. ensivastuuperiaate alivakuutustapauksissa tarkoittaa sitä, että korvaus suoritetaan vahingon määräisenä enintään sovittuun vakuutusmäärään saakka eikä korvauksessa sovelleta ositellun vastuun periaatetta.[HH 17]
Vahingon käsitteitä
  • Kokonaisvahinko eli täysvahinko tarkoittaa vakuutetun omaisuuden tai etuuden vahingoittumista tai tuhoutumista kokonaan. Vakuutuksesta suoritetaan pääsääntöisesti vakuutusarvoon tai vakuutusmäärään perustuva korvaus vakuutussopimuksen ja vakuutusehtojen mukaisesti.[HH 18]
  • Osavahinko tarkoittaa omaisuuden tai etuuden vahingoittumista tai tuhoutumista vain osittain. Tällöin vakuutuksen kohteelle on laskettavissa jäännösarvo ja yleensä myös korjauskustannukset. Vakuutuksesta korvataan vain vahingon määrä eli vakuutusarvon ja jäännösarvon erotus tai, jos omaisuus voidaan korjata, korjauskustannusten määrä.[HH 18]

Vakuutustoiminta Suomessa muokkaa

Vuonna 2004 vakuutusyhtiöiden kotimainen vakuutusmaksutulo oli 13 345 miljoonaa euroa. Tästä lakisääteisen eläkevakuutuksen osuus oli 7 494 miljoonaa, muun henki- ja eläkevakuutuksen 2 907 miljoonaa, palo- ja muun omaisuusvakuutuksen 619 miljoonaa, liikennevakuutuksen 588 miljoonaa, lakisääteisen tapaturmavakuutuksen 547 miljoonaa ja autovakuutuksen 455 miljoonaa euroa lopun jakautuessa muiden vakuutusmuotojen kesken mukaan lukien ulkomainen vakuutustoiminta.[HH 19]

Vuonna 2012 vakuutusmaksutulo oli jo yli 20 miljardia euroa, josta 68 % tuli lakisääteisistä vakuutuksista eli työeläke-, tapaturma- ja liikennevakuutuksista. Neljän suurimman henki- ja vahinkovakuutusyrityksen/yhtiöryhmän osuus maksutulosta oli yli 85 %. Myös työeläkevakuutuksissa neljä suurinta toimijaa saivat lähes 91 %:n osuuden.[6]

Vakuutusyhtiöiden sijoituskannan käypä arvo oli 89 miljardia euroa vuonna 2004.[HH 19] Vuoden 2011 lopussa sijoituskannan käypä arvo oli jo 118 miljardia euroa.[7]

Korvauskulut olivat vuonna 2004 yhteensä noin 10 500 miljoonaa euroa,[HH 19] ja vuonna 2012 korvauksia ja eläkkeitä maksettiin yhteensä noin 18 600 miljoonaa euroa.[6]

Väärin perustein maksettavista korvauskuluista on olemassa vain arvioita. Vuonna 2009 vakuutusalan toimijat ovat arvioineet summan 100-200 miljoonaan euroon vuodessa.[8] Vuonna 2013 Finanssialan Keskusliitto on arvioinut, että Suomessa väärin perustein maksetaan "kymmeniä miljoonia euroja vuodessa". Esimerkiksi edellä mainittuihin vuoden 2012 korvauskuluihin verrattuna tämä summa on noin 0,2-0,5% kaikista alan korvauskuluista.[9][10] Vakuutustutkijat selvittävät vuodessa pari tuhatta epäselvää vahinkotapausta, mikä on 0,2 % kaikista vakuutusyhtiöille ilmoitetuista vahingoista. Poliisille näistä ilmoitetaan noin 100–200 tapausta.[11]

Vakuutusalan työtehtäviä muokkaa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan vakuutusalan toimistotyöntekijöiden arvioidaan häviävän tai työtehtävien sisällön olennaisesti muuttuvan seuraavan 10–20 vuoden aikana 96,8 prosentin todennäköisyydellä tietotekniikan kehityksen seurauksena.[12]

Väärin perustein maksettavien korvausten ehkäisyyn on palkattu niin sanottuja vakuutusetsiviä. Myös nimitystä vakuutustutkija käytetään usein. Tehtävään palkattavilla on poliisitausta, mutta heillä ei enää tehtävistä luovuttuaan ole mitään poliisin valtuuksia. Ensimmäinen vakuutusetsivä palkattiin Suomessa vuonna 1972 ja käytäntö yleistyi nopeasti. Jokaisessa alan yhtiössä oli oma vakuutusetsivä vuonna 1985. Vuonna 2001 vakuutusetsivinä toimi Suomessa 26 henkilöä ja vuonna 2013 hieman enemmän, 33 henkilöä. Heitä toimii sekä vakuutusyhtiöissä että alan järjestöissä, kuten Liikennevakuutuskeskuksessa ja SVK:ssa. Yleisimmin tutkittavat jutut liittyvät autoihin tai henkilövahinkoihin, ja taustalla on rahavaikeuksia. Tästä syystä henkilön taloudellinen tilanne selvitetään julkisista tiedoista. Tyypillisesti tehtäviin kuuluu asiakkaiden tapaamisia, vahinkopaikkojen tarkastuskäyntejä ja muun henkilöstön kuten vahinkokäsittelijöiden, vahinkotarkastajien ja myyntihenkilöstön koulutusta vilppien havaitsemiseksi. Vakuutusetsivillä ei ole tavallista kansalaista laajempia valtuuksia suorittaa tutkintaa. Tämän vuoksi suurin osa tiedoista on saatava asiakkaalta itseltään tai julkisista lähteistä kuten rekistereistä tai internetistä. Vakuutusalalla on kuitenkin erityislupa pitää kahta yhtiöiden väliseen tiedonvaihtoon keskittyvää asiakasrekisteriä.[13][14]

Vakuutuskorvauksen käsittely muokkaa

Vakuutuksenantajan on maksettava vakuutuskorvaus joutuisasti. Korvaus on maksettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun vakuutuksenantaja on saanut tarpeelliset tiedot korvauksen maksua varten. Jos korvauskäsittely viivästyy, tulee asiakkaalle ilmoittaa viivästymisestä ja sen syistä. Vakuutuksenantaja maksaa viivästyneelle korvaukselle oma-aloitteisesti viivästyskorkoa lain ja vakuutusehtojen mukaisesti.[15]

Vakuutustoiminnan asiakasrekisterit muokkaa

Tietosuojalautakunnan erityisluvalla vakuutustoimialalla on lupa pitää seuraavanlaisia erityisrekistereitä. Asiakkailla on oikeus tarkastaa häntä koskevat rekisteritiedot.

Vahinkorekisteri muokkaa

Rekisteri mahdollistaa asiakkaiden vakuutuskorvaushakemusten selaamisen myös muista vakuutusyhtiöistä käsin. Tarkoituksena on erityisesti estää se mahdollisuus, että korvauksia voitaisiin hakea samasta asiasta monesta eri vakuutusyhtiöstä. Korvaushakemushistoria mahdollistaa myös toistuvien hakemusten tarkemman tarkastelun.[8]

Toisille vakuutuslaitoksille luovutettavat tiedot[8]

  • Henkilö- tai Y-tunnus
  • Vakuutuslaitos
  • Vahingon tapahtuma-aika
  • Vahinkonumero
  • Moottoriajoneuvon ja veneen rekisterinumero (liikenne-, auto-, ja venevakuutuksissa)
  • Vakuutuslaji koodina
  • Vahinkotyyppi koodina

Tietoja voidaan luovuttaa ainoastaan silloin, kun tiedot saavalle toiselle vakuutuslaitokselle on tehty korvaushakemus tai muutoin ilmenee sellaista uutta tietoa, jonka perusteella tehty korvauspäätös on otettava uuteen käsittelyyn virheellisten tai puutteellisten tietojen vuoksi. Tietoja voivat vakuutuslaitoksessa käsitellä vain korvausasioita tai vakuutuslaitoksiin kohdistuvia rikoksia käsittelevät ja tutkivat henkilöt. Toisilta vakuutuslaitoksilta saatuja tietoja saa käyttää vain vakuutuslaitoksiin kohdistuvan rikollisuuden ehkäisemiseen. Tietoja ei saa käyttää asiakasvalinnassa, vakuutusta myönnettäessä, vakuutusten markkinoinnissa, vakuutusten hinnoittelussa tai muissa vastaavissa tarkoituksissa. Tietoja saa luovuttaa vain sellaisista vahingoista, joista on haettu korvausta 1.1.2002 jälkeen. Tietoja ei saa luovuttaa sellaisista vahingoista, joiden rekisteröinnistä on kulunut yli 10 vuotta.[8]

Vakuutuslaitos saa pyytää muilta vakuutuslaitoksilta asianomaisia vahinkoja koskevat tarkemmat tiedot, jos edellä kohdassa tietojen perusteella voidaan arvioida, että useille vakuutuslaitoksille on tehty korvaushakemus saman vahingon perusteella (sama vahinkopäivä ja vahinkotyyppi) tai korvauksenhakija on ilmoittanut lyhyen ajan sisällä useita vahinkoja taikka korvauksenhakija on tehnyt useita samantyyppisiä vahinkoilmoituksia.[8]

Vahinkorekisteri hyväksyttiin ensi kerran Tietosuojalautakunnan 2001 tekemällä määräaikaisella päätöksellä ja on sittemmin vakiinnutettu toistaiseksi voimassa olevalla päätöksellä vuonna 2009.[8][16]

Väärinkäytösrekisteri muokkaa

Vakuutusalalla on käytössään myös niin sanottu vilppirekisteri eli väärinkäytösrekisteri. Tietoja ei saa rekisteröidä ennen kuin asiasta on tehty rikosilmoitus, tutkintapyyntö tai syytepyyntö taikka rikosprosessi on saatettu muulla tavoin vireille. Tieto on poistettava välittömästi, kun asianomainen on alioikeuden tuomiolla todettu syyttömäksi väärinkäytökseen tai oikeusprosessista on luovuttu. Tieto on poistettava välittömästi myös silloin, kun ylempi oikeusaste vapauttaa alemman oikeusasteen tuomitseman henkilön. Tieto on poistettava viimeistään 5 vuoden kuluttua siitä, kun väärinkäytös on ensimmäisen kerran rekisteröity.[17]

Toisille vakuutuslaitoksille saa luovuttaa seuraavat tiedot:[17]

  • tieto vahinkotapahtumasta
  • tieto vakuutuslaitoksesta, johon rikos on kohdistunut
  • tieto väärinkäytöksen ajankohdasta
  • tieto tallennusajasta
  • väärinkäyttäjän nimi
  • henkilötunnus
  • osoite ja ammatti
  • tieto tuomioistuimesta, jossa asiaa käsitellään ja
  • tieto siitä, kuka on ilmoittanut tallennettavan tiedon.

Suomalaisia vakuutusyhtiöitä ja -ryhmiä muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Hoppu, Esko & Hemmo, Mika: Vakuutusoikeus. Helsinki: WSOYpro, 2006. ISBN 951-0-31264-9.
  • Rantala, Jukka & Pentikäinen, Teivo: Vakuutusoppi. Helsinki: Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus, 2003. ISBN 952-9770-71-5.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Rantala-Pentikäinen, s. 61
  2. ↑ Rantala-Pentikäinen, s. 64–65.
  3. ↑ Rantala-Pentikäinen, s. 70.
  4. ↑ Helminen, Heimo: ”Vakuutustoimi”, Yhteiskunnallinen käsikirja, s. 549–559. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1910.
  5. ↑ a b c d e f g Vakuutussopimuslaki (543/1994)
  6. ↑ a b Vakuutusyhtiöt Suomessa 2012 (PDF) Finanssialan Keskusliitto. Viitattu 22.11.2013.
  7. ↑ Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2011 (PDF) Finanssialan Keskusliitto. Viitattu 22.11.2013.
  8. ↑ a b c d e f Tietosuojalautakunnan päätös 14.12.2009 4/2009 Finlex. Viitattu 22.11.2013.
  9. ↑ Ajankohtaistiedote: Vakuutuspetoksessa uhreina ovat muut asiakkaat Finanssialan Keskusliitto. Viitattu 22.11.2013.
  10. ↑ Vakuutusetsivä käräytti huijarin Facebookista Aamulehti. Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  11. ↑ LexPress -lehti, numero 01/2012, sivu 32. (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 22.1.2014.
  12. ↑ Yle Uutiset: "Millä todennäköisyydellä ammattisi katoaa? – Koko Etlan lista täällä". Julkaistu 13.1.2014. Viitattu 21.1.2014.
  13. ↑ Ajankohtaistiedote: Vakuutuspetoksessa uhreina ovat muut asiakkaat Finanssialan Keskusliitto. Viitattu 3.12.2013.
  14. ↑ Vakuutusala torjuu rikoksia usealla rintamalla Oikeusministeriö. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  15. ↑ Vakuutuskorvaus, Vakuutuskorvauksen maksaminen Finanssivalvonta. 12.2.2018. Arkistoitu 22.2.2018. Viitattu 22.2.2018.
  16. ↑ Tietosuojalautakunnan päätös 05.03.2001 1/2001 Finlex. Viitattu 22.11.2013.
  17. ↑ a b Tietosuojalautakunnan päätös 03.09.2001 4/2001 Finlex. Viitattu 22.11.2013.
Hoppu & Hemmo
  1. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 2.
  2. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 310–336.
  3. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 336–385.
  4. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 420–427.
  5. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 25.
  6. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 26.
  7. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 23.
  8. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 218–219.
  9. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 219–220.
  10. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 219.
  11. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 237.
  12. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 241.
  13. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 246.
  14. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 249.
  15. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 220.
  16. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 224–225.
  17. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 225.
  18. ↑ a b Hoppu–Hemmo, s. 246.
  19. ↑ a b c Hoppu–Hemmo, s. 3–4.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vakuutus&oldid=21342985”