Wikipedia

VL Myrsky

hävittäjälentokone

VL Myrsky oli Valtion lentokonetehtaan Suomen ilmavoimille jatkosodan aikana kehittämä hävittäjälentokone. Sen eri kehitysversiot saivat nimet Myrsky, Myrsky I, Myrsky II ja Myrsky III.

VL Myrsky
Tyyppi hävittäjälentokone
Valmistaja Valtion lentokonetehdas
Suunnittelija Arvo Ylinen
Martti Vainio
Torsti Verkkola
Ensilento joulukuu 1941
Poistettu käytöstä 1948
Tila ei käytössä
Pääkäyttäjät Suomen ilmavoimat
Valmistusmäärä 51

Suunnittelu muokkaa

 
VL Myrskyn tuulitunnelimalli.

Puolustusneuvosto heräsi syksyllä 1938 tarpeeseen hankkia hävittäjälentokoneita ulkomailta lähiaikoina puhkeavan sodan varalta. Ilmavoimat teki keväällä 1939 selvityksen mahdollisista ulkomaisista hävittäjätyypeistä ja pyysi Valtion Lentokonetehdasta laatimaan ehdotuksen kotimaisesta yksipaikkaisesta hävittäjäkoneesta. Lopulta Valtion lentokonetehdas laati viisi vaihtoehtoa hävittäjäkoneeksi. Kesäkuussa 1939 järjestetyssä Puolustusneuvoston kokouksessa päätettiin jättää yksi kaukotoimintalaivue perustamatta ja perustaa sen tilalle hävittäjälaivue. Tälle päätettiin hankkia koneet ulkomailta. Samalla päätettiin tilata kotimaisen hävittäjäkoneen suunnittelu.[1]

Päätös lähteä suunnittelemaan oma hävittäjälentokone perustui useampaan asiaan. Hävittäjälentokoneiden kysyntä sotaan valmistautuvassa Euroopassa ylitti tarjonnan, eivätkä parhaat konetyypit olleet myytävänä. Valtion lentokonetehtaan suunnittelema ja rakentama VL Pyry -harjoitushävittäjä vaikutti lupaavalta ja lisenssillä rakennetut Fokker D.XXI -hävittäjät olivat osoittautuneet yhtä hyviksi kuin hollantilaiset, mutta merkittävästi halvemmiksi. Vuonna 1936 Tampereelle valmistuneella lentokonetehtaalla oli kapasiteettia.[2]

Myrskyn esisuunnittelun tekivät pääasiassa Arvo Ylinen, joka oli Valtion Lentokonetehtaan teknillinen johtaja, Martti Vainio ja Torsti Verkkola. Ylisen siirryttyä Teknilliseen korkeakouluun syksyllä 1940, lentokonetehtaan suunnitteluosaston johdon otti Edward Wegelius. Vainion vastuulla oli Myrsky-projektissa aerodynamiikka ja Verkkolan rakennestatistiikka. Valtion lentokonetehdas ei nimennyt koneilleen pääsuunnittelijaa, joten sellaista ei Myrskylläkään ollut.[1] Prototyypin suunnitteluspesifikaatiota muutettiin suunnittelun aikana useaan otteeseen. Suunnittelu keskeytettiin 8. joulukuuta 1939 talvisodan aiheuttamien resurssiongelmien vuoksi neljäksi kuukaudeksi. Moottorien saatavuusongelmat viivästyttivät suunnittelua kesällä 1940 useilla kuukausilla. Voimalaitteeksi kaavailtua Bristol Taurus III -moottoria ei kyetty hankkimaan puhjenneen toisen maailmansodan vuoksi ja sen tilalle valittiin syksyllä 1939 Pratt & Whitney Twin Wasp R-1830. Niitä saatiin saksalaisilta, jotka olivat saaneet niitä sotasaaliiksi Ranskassa. Prototyyppi tilattiin joulukuussa 1940.[2][3]

Myrskyn prototyyppi lensi ensilentonsa joulukuussa 1941. Prototyyppi osoittautui lupaavaksi, mutta liian raskaaksi. Tämä johti suunnittelumuutoksiin sekä kolmen koesarjakoneen (VL Myrsky I) rakentamiseen. Suunnittelumuutoksilla parannettiin koneen aerodynamiikkaa, suurennettiin siipeä ja kevennettiin rakenteiden painoa. Koneessa ilmeni rakenteellisia ongelmia suurilla lentonopeuksilla. Koesarjan koneet tuhoutuivat koelennoilla, joissa kaksi lentäjää kuoli ja yksi, kapteeni Per-Erik Sovelius, loukkaantui vakavasti.[4]

Pääsyyksi onnettomuuksiin osoittautui aeroelastinen värähtely eli niin sanottu flutter-ilmiö. Ilmiössä rakenteisiin syntyy ilman virtauksen seurauksena hallitsematon, voimistuva värähtely, joka pahimmassa tapauksessa rikkoo rakenteen. Kokeissa löydettiin useita ilmiön mahdollistavia rajanopeus- ja korkeusyhdistelmiä. Koneen korkeusvakaimista ja -peräsimistä löytyi kaksi tai kolme flutter-muotoa. Yksi koneista (MY-4) tuhoutui siiven vääntymisestä ja siivekkeen rotaatiosta aiheutuvaan flutteriin, jonka pohjimmaisena syynä oli siivekkeiden tasapainotuksessa tapahtunut työvirhe. Perimmäisenä syynä ilmiöön oli liiallinen kevennys rakenteen jäykkyyden kustannuksella.[5]

47 koneen VL Myrsky II -suursarja tilattiin Valtion lentokonetehtaalta 18. elokuuta 1942, eli paljon ennen Stalingradin tappiota, joka laukaisi Saksan myymään laivueellisen Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä, jotka saatiin maahan keväällä 1943. Muu hävittäjäkalusto hupeni samaan aikaan sekä määrällisesti että laadullisesti, joten kotimaista hävittäjäkonetta kaivattiin kipeästi. Ensimmäiset VL Myrsky II -sarjatuotantokoneet, jotka valmistuivat vuodenvaihteessa 1943–1944, otettiin kokeilukäyttöön tuhoutuneiden koesarjan koneiden tilalle. Laatuongelmien vuoksi Ilmavoimat alkoi saada Myrskyjä vasta heinä–elokuussa 1944, joten niiden merkitys jatkosodassa jäi vähäiseksi.[1]

Prototyyppi, koesarjakoneet ja suursarja mukaan lukien rakennettiin kaikkiaan 51 konetta. Viivästysten vuoksi kone ei vastannut ajan vaatimuksia hävittäjälentokoneelle. Silti se oli Messerschmitt Bf 109:n jälkeen ilmavoimien nopein hävittäjäkone jatkosodassa. Myrskyä käyttivät sodan aikana vain tiedustelulentolaivueet.[1]

Kymmenen koneen Myrsky III -sarja tilattiin 16. maaliskuuta 1944. Työt kuitenkin keskeytettiin 30. syyskuuta ja tilaus peruutettiin 30. toukokuuta 1945.[6] Sarja olisi ollut varustettu Shvetsov M-63-moottorilla. Ennen sarjan valmistuksen keskeyttämistä valmistetut osat käytettiin Myrsky II -sarjan hyväksi.

Käyttö muokkaa

 
Ilmavoimien Myrsky ilmassa.

Myrsky pääsi rintamakäyttöön vasta jatkosodan loppuvaiheessa, jolloin se oli jo vanhentunut. Kun Suomi oli saanut käyttöönsä Saksasta Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä, jäi Myrsky tiedustelukäyttöön.[3]

Myrskyn neljäs prototyyppi luovutettiin laivuekokeisiin joulukuussa 1943. Myrskyn ensimmäiseksi käyttäjäksi määrättiin Tiedustelulentolaivue 12. Ohjaajien tyyppikoulutus alkoi heinäkuun puolessa välissä ja koneiden luovutukset laivueelle elokuussa 1944.[2] Ennen jatkosodan loppua Tiedustelulentolaivueet 12 ja 16 ehtivät vastaanottaa yhteensä 30 Myrskyä.

Jatkosodassa kaikkiaan 15 Myrskyä teki yhteensä 68 sotalentoa, joista toisessa käytiin ratkaisematon ilmataistelu Jak-7-hävittäjää vastaan. Kahdella muulla Myrskyllä vaurioitettiin ilmataistelussa kahta venäläistä hävittäjää, jotka molemmat tuhoutuivat laskussa. Kuusi Myrskyä teki pommituslennon 3. syyskuuta 1944 oletettua komentokeskusta vastaan.[1] Lapin sodassa kuusi Myrskyä teki 2.–23. marraskuuta 1944 yhteenä 13 sotalentoa, jotka olivat kaikki tiedustelutehtäviä.[1]

Kaikkiaan Myrskyjä valmistui 51 kappaletta, ja niillä lennettiin hieman yli 3 000 tuntia.[3] Hävittäjälaivueet 11 ja 13 varastoivat koneensa sodan jälkeen.[1]

Myrskyä pidettiin miellyttävänä lentää ja sen rullaus- ja maakäsittelyominaisuudet olivat leveän laskutelineen ansiosta myös hyvät. Se oli nopea ja riittävän ketterä, että sillä saattoi taistella kaartotaistelua uusimpien venäläiskoneidenkin kanssa. Sen pahimmaksi viholliseksi osoittautui lopulta Suomen sää, kun Lapin sodassa ei ollut lentokonesuojia. Pakon sanelemat kompromissit koneen materiaalivalinnoissa kostautuivat erityisesti liiman heikkona laatuna. Liimauksista oli vaikea tehdä tasalaatuisia ja ne eivät kestäneet sateista syksyä, koneiden säilyttämistä ulkona tai varastoimista kylmissä tiloissa.[5][3] Liitokset aukeilivat ja niitä jouduttiin vahvistamaan ruuveilla tai jopa nauloilla.

Vuosina 1943–1947 kymmenen Myrskyä tuhoutui onnettomuuksissa, joissa kuoli neljä lentäjää. Myrskyjen käyttö lopetettiin toukokuussa 1947 yhden koneen hajottua ilmassa. Viimeisen lentonsa Myrsky lensi helmikuussa 1948. Lentotunteja tuli yhteensä 3 051.[5] Onnettomuuden jälkeen oli todettu ettei koneita kannata sisällyttää Pariisin rauhansopimuksessa määriteltyyn 60:n hävittäjän joukkoon, kun jo yksin Messerschmitt 109 -koneita oli Suomella satakunta, ja koneet romutettiin 1952–1953.[2] 1949 alkaen käyttökelpoisia osia oli jo alettu purkaa Valmet Vihuria varten.[1] Vain yksi kone jäi jäljelle Kauhavan kentälle, kunnes vuonna 1965 kentän johtaja päätti, että kenttä siivotaan.[3]

Tekniset tiedot muokkaa

Lähde: [7]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 1
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&&08.03500008,35 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&011.&&&&0011,00 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.&&&&003,00 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&018.&&&&0018,00 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&02340.&&&&002 340 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&03213.&&&&003 213 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Pratt & Whitney R-1830-SC3G -14-sylinterinen tähtimoottori; &&&&&&&&&&&&0794.&&&&00794 kW (&&&&&&&&&&&01065.&&&&001 065 hv)
  • Potkuri: kaksilapainen Hamilton Standard DWG No 35 B2-2[8]

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0470.&&&&00470 km/h (pinnassa), 535 km/h 4 000 metrissä
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0650.&&&&00650 km (sisäisillä säiliöillä), 1010 km (lisäsäiliöllä)
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&09500.&&&&009 500 m
  • Nousuaika: 10 min 6 000 metriin

Aseistus

    • 4 × 12,7 mm LKk/42-konekivääriä
    • 2 × 100 kg pommia

Nykytilanne ja jälleenrakennus muokkaa

Koneen piirustukset ovat löytyneet kahdesti, juuri ennen kuin ne olisivat päätyneet kaatopaikalle. Ensin ne löytyivät 1980-luvulla, jolloin ne sijoitettiin Hallinportin ilmailumuseon autotallirakennukseen. Kun autotallia ruvettiin purkamaan 1990-luvun alussa, lentotekniikan insinööri Jukka Raunio löysi ne uudelleen, jolloin ne toimitettiin Suomen ilmavoimamuseoon.[3]

Koneista on jäljellä kolme epätäydellistä runkokehikkoa niihin kiinnitettyine pienosineen, aseet, neljä laskusiivekettä, kaksi korkeusperäsintä, laskutelineen renkaat sekä ohjaamon tuulilasi, kuomu ja varustus. Näiden lisäksi Suomen Ilmavoimamuseossa on Myrskyn tuulitunnelimalli sekä noin tuhat piirustusta.[9]

Ilmailumuseoyhdistys, Suomen Ilmavoimamuseo ja Suomen ilmailumuseo käynnistivät 16. maaliskuuta 2013 projektin, jonka tavoitteena on entistää yksi Myrsky II (MY-14) museokuntoiseksi vuoteen 2019 mennessä. Lentävää konetta ei ole tarkoitus tehdä, mutta toimiva yksilö kuitenkin.[10] Projektia rahoittavat Patria ja Sinituote, jonka pääomistajan Ilkka Brotheruksen isä oli aikoinaan Myrsky-lentäjä.[3]

Siipeä, vakaimia, peräsimiä ja NACA-rengasta rakennetaan Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa ja runkoa Suomen Ilmavoimamuseossa, jossa kone on tarkoitus koota. Syksyllä 2021 koneen rakentamiseen oli käytetty jo 30 000 tuntia työtä. Alkuperäisosia ovat mm. moottori, potkuri, konekiväärit ja mittaristo. Koneiden puuosat ovat kaikki tuhoutuneet, joten ne on rakennettava uudelleen.[3][11]

Projektissa mm. siiven rakenteiden alkuperäisiä puumateriaaleja on korvattu nykyaikaisemmalla vastineella, koska alkuperäistä ei ole enää saatavilla. Joitakin osia on suunniteltu ja valmistettu alusta uudelleen toisten osien rakenteiden ja piirustusten perusteella.[12] Projektin siihen mennessä valmistunut osuus oli näytteillä Ilmavoimien 100-vuotisjuhlanäytöksessä 16.–17. kesäkuuta 2018 Jyväskylässä.[2]

Jälleenrakennetun mallin on tarkoitus valmistua Patrian 100-vuotisjuhlaan mennessä vuonna 2021. Sillä ei tulla kuitenkaan lentämään, sillä palon ja muiden vaurioiden riski olisi liian suuri.[12]

Lähteet muokkaa

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari & Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 14 – Suomalaiset hävittäjät. AR-Kustannus ky, 1990. ISBN 951-95821-0-X
  • Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma. Kuorevesi: Omakustanne, 1991.
  • Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehdas Myrsky. Suomalaisen hävittäjälentokoneen tarina. Suomen Ilmailuhistoriallisen Lehden Erikoisnumero 1, Forssan Kirjapaino Oy, 2002. ISBN 951-96866-4-9
  • Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehtaan Historia. Osa 2: Tampereella ja sodissa 1933–1944. Forssan Kirjapaino Oy, 2007. ISBN 978-951-96866-8-4
  • Valtion Lentokonetehdas: Myrsky. Käyttö- ja huolto-ohjeet. Elokuu 1944.
  • Heinonen, Timo & Valtonen, Hannu: Albatrosista Pilatukseen. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 2010. ISBN 978-952-99989-2-0.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h VL Myrsky - historia. Ilmailumuseoyhdistys. ISBN 978-951-8960-19-8.
  2. ↑ a b c d e Myllymäki, Reino: Suomalainen hävittäjä VL Myrsky — ainut laatuaan, ainutlaatuisesti esille. Siivet, 2018, nro 3, s. 50–55.
  3. ↑ a b c d e f g h Tuomo Väliaho: Ilmailumuseon kellarissa on jo kahdeksean vuotta rakennettu sodanaikaista kotimaista hävittäjää. Vapaaehtoiset ovat käyttäneet entisöintiin jo 30 000 tuntia. Viimeinen Myrsky-hävittäjä romutettiin vuonna 1965. HS Helsinki, 23.9.2021, s. 8–9. Helsinki: Sanoma Oyj.
  4. ↑ Raunio 1991, s. 110
  5. ↑ a b c Raunio 2002
  6. ↑ Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari & Niska, Klaus s. 46
  7. ↑ Heinonen & Valtonen 2010, s. 218.
  8. ↑ Raunio 2005 s.154-159
  9. ↑ VL Myrsky II:n lähtötilanne VL Myrsky II -entisöintiprojekti. Viitattu 9.5.2019.
  10. ↑ VL Myrsky II -entisöintiprojekti Vlmyrsky.fi. Ilmailumuseoyhdistys ry. Viitattu 16.8.2015.
  11. ↑ Ahti Kaario: Ainoa sodan käynyt suomalaishävittäjä rakennetaan uudelleen – VL Myrsky ei kuitenkaan enää koskaan lennä yle.fi. 25.8.2021. Yle. Viitattu 23.9.2021.
  12. ↑ a b Kunnas, Risto: Pula-ajan Suomi rakensi sotakoneen vanerista ja Airam-termospullosta - yllätys roskalavalla johti siihen, että legendaarinen VL Myrsky syntyy nyt uudelleen Iltalehti. 8.5.2019. Viitattu 9.5.2019.

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Hirvonen, Pauli: Mitä-Missä-Milloin (Nuorten Ilmailukirja). Otava, Keuruu, 1961 (s. 86)
  • Karhunen, Jorma: Kotkia kuolinsyöksyissä, Otava, 1968. (Kirjassa koelentäjä Esko Halme kertoo Myrskyn koelennoista)
  • Myllymäki, Reino: VL Myrsky. Osa 1: Kehitys ja käyttö. , 2021.
  • Myllymäki, Reino: Suomalainen hävittäjä VL Myrsky — ainut laatuaan, ainutlaatuisesti esille. Siivet, 2018, nro 3.
  • Nykänen, Panu: Kotimaisten hävittäjien rakentaminen Suomessa 1939–1945. Tekniikan akateemisten liitto, Helsinki, 1994.
  • Salo, Mauno O.: VL Myrskyn kehityshistoria (jatko-osa). Suomen siivet -lehti, elokuu 1970.



Valtion lentokonetehtaan ja Valmetin valmistamia lentokonetyyppejä
IVL ja VL
Valmet
Suunnitellut konetyypit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=VL_Myrsky&oldid=21258841”