Uusoikeisto
Uusoikeisto (engl. New Right) on epämääräinen käsite kuvaamaan niitä ajattelijoita, jotka 1970- ja 1980-luvulla hyökkäsivät Itä-Euroopan sosialismia ja Länsi-Euroopan sosiaalidemokratiaa vastaan. Uusoikeistolaisuus pyrkii yhdistämään traditionaaliset konservatismin ja uudet libertarianismin ideat holhousvaltion purkamiseksi.[1]
Suuntaukset muokkaa
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Neokonservatismi ja uuskonservatismi ohjaavat samaan |
Uusoikeisto muodostui keskenään kilpailevista ja erilaisten ideologisten tehtävänasetteluiden ohjaamista ryhmittymistä. Ensimmäiset uusoikeistolaiset olivat sekulaareja konservatiiveja. Seuraavia ryhmittymiä yhdisti antikommunistinen isänmaallisuus sekä usko Yhdysvaltain uskonnollisperäiseen arvojärjestelmään.[2]
- Talouskonservatismi: Osa uusoikeistosta oli Friedrich Hayekin ja Ludwig von Misesin kaltaisia laissez faire-taloustieteilijöiltä innoitusta hakeneita henkilöitä, jotka vastustivat keskitettyä valtiovaltaa ja vannoivat markkinatalouden nimiin.
- Libertarismi: liberatarinaistit eli konservatiiviset anarkistit pitivät valtiota riiston ja ihmisyyden sortamisen rakennelmana.
- Paleokonservatismi: paleokonservatiivit edustavat maailmansotien välien ajan oikeiston eristäytymispolitiikkaa.
- Uuskonservatismi: uuskonservatiivit ovat vuonna 1954 perustetun National Review-lehden ympärille kerääntyneitä, jotka halsuivat uudistaa konservatismin sisältöä ja ulkoasua. Uuskonservatiiveille tärkeintä oli älyllinen keskustelu, filosofis-aatteelinen sisältö sekä konservatiiviryhmien keskinäinen yhteistyö.
- Evankeliset kristityt: kristilliseksi oikeistoksi myöhemmin muodostuneen ryhmän jäsenet olivat uusoikeiston jäseniä alusta alkaen erityisesti antikommunististen liikkeiden kautta.
- Neokonservatismi: neokonservatiivit olivat 1970-luvun loppupuolella uusoikeistoon liittyneitä revisionistisia sosialisteja ja antikommunisteja, jotka pitivät 1960-luvun radikalismia totalitaarisen kommunismin liittolaisena ja siten uhkana sosialidemokraattiselle projektille.
- Kristillinen oikeisto: uusi kristillinen oikeisto järjestäytyi viivellä, mutta synnyttyään siitä tuli uusoikeiston jäsenmääräisesti suurin ja poliittisesti aktiivisin valtakeskittymä. Kristilliseen oikeistoon osallistuivat uusevankeliset, separatiset fundamentalistit, katoliset konservatiivit sekä mormonit.
Historia muokkaa
Uusoikeisto järjestäytyi valtion byrokraattien pyrkiessä puuttumaan uskonnollisten yhteisöijen sisäisiin asioihin. Yhä useammat amerikkalaiset päättelivät että korkeimman oikeuden ja liittovaltion byrokratian olivat vallanneet uutta radikaalisukupolvea tukeneet tai siihen kuuluneeet ihmiset. Vähitellen alettiin puhumaan hiljaisesta enemmistöstä, joka ei tuntenut enää maata omakseen ja pelkäsi oman elämäntapansa puolesta. Konservatiivinen vastareaktio alkoi vaatia paluuta siihen Yhdysvaltoihin, jota maa oli ennen aktivistituomareita, Weathermen Undergroundin, vapaan seksin ja radikaalifeminismin esiintuloa. Ensimmäisiä uusoikeistolaisia ryhmittymiä yhdisti antikommunistinen isänmaallisuus sekä usko Yhdysvaltain uskonnollisperäiseen arvojärjestelmään.[2]
1964–1980 muokkaa
Muun maailman tietoisuuteen amerikkalainen uusoikeisto nousi vuoden 1964 vaaleissa, jolloin useimmat alaryhmistä antoivat tuen republikaanien Barry Goldwaterille. Goldwaterin kampanjasta on laskettava alkaneeksi amerikkalaisen konservatismin uusi nousu. Näyttelijöiden ammattiliiton johtaja Ronald Reagan oli tukenut Goldwateria ja hänestä tuli nyt liikkeen manttelinperijä ja uusoikeiston maailmankatsomuksen vetovoimainen tähti. Reagan profiloi itsensä alusta alkaen hiljaisen enemmistön edusmiehenä, joka Kalifornian kuvernöörinä ryhtyi taistoon kotimaisia vasemmistoterroristeja vastaan.[3] Kristillisestä oikeistosta tuli järjestäytyessään uusoikeiston suurin ja poliittisesti aktiivisin valtakeskittymä.[4]
Kaikkien kirkkokuntien konservatiivset seurakuntalaiset alkoivat spontaanisti perustaa toisistaan irrallisia paikallistason pienryhmiä, jotka kävivät aggressiviseen taisoton ajan henkeä ja sen levittäjiä vastaan. Ensimmäisessä vaiheessaan kristillinen vastarinta keskittyi vsastustamaan feminismiä, aborttia ja vapaata seksiä, puolustamaan kristillistä itseiulmaisua ja kasvatusta sekä vahvistamaan antikommunismia. Valtakunnallisesti toiminta organisoitui myöhemmin.[4]
Merkittäviä henkilöitä muokkaa
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Ruotsila, Markku: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-065-7.