Uusiutuva energia Saksassa

Uusiutuva energia Saksassa on kasvanut tavoitteita nopeammin. Vuonna 2009 Saksa tuotti tuulivoimaa 38 TWh ja aurinkoenergia 11 TWh. Energiantuotanto auringolla kasvoi 2007-2009: 4 TWh.[1][2]

Berliini, Aurinkokennoja
Friedrichskoog, Schleswig-Holstein
Wehldorf Niedersachsen Cuxhaven

Tavoite oli 12 % uusiutuvaa energiaa sähkönkulutuksesta vuoteen 2010 mennessä. Määrä oli 16,1% vuonna 2009 [3][4], vuonna 1991 3 %, vuonna 2000 6 %, vuonna 2006 11,7 % ja vuonna 2007 14,2 %. Energialähteittäin se jakautui seuraavasti: tuulivoima 45,1 %, vesivoima 23,7 %, biomassa ja biojäte 13 %, biokaasu 10,9 %, nestemäiset biopolttoaineet 3 % ja aurinkokennot (PV Photo Voltage) 4 %.[5]

Saksa asetti keväällä 2007 uuden tavoitteen: vuonna 2020 sähköstä tulisi 27 prosenttia tuottaa uusiutuvalla energialla. Viime vuodet uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta on kasvanut noin prosenttiyksikön vuodessa. Uusi tavoite edellyttää osuuden kasvun nousevan keskimäärin puoleentoista prosenttiyksikköön vuodessa. Vuonna 2007 uusiutuvan energian osuus kasvoi Saksassa ennätykselliset 2,5 prosenttiyksikköä perustuen myös hyvään tuulivuoteen.[5]Vuonna 2007 uusiutuvaan energiaan investoitiin 14 mrd. €.[6]

Saksa julkaisi uuden energiaohjelman 18.6.2008. Sen mukaan Saksa pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjään 40 % 1990-2020.[7] Ympäristöministerin mukaan tavoite on suojella ilmastoa, laskea energian hintaa ja luoda yli 500 000 uutta työpaikkaa 2020 mennessä.[8]

Saksan aurinkokennojen viennin osuus oli 48 % vuonna 2008. Työllisyys oli 53 000 ihmistä ja sen ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Kustannukset ovat laskeneet 35 % kahdessa vuodessa. Aurinkosähkön osuus Saksan sähkönkulutuksesta oli noin 1 % vuonna 2008. Ennuste on 7 % vuonna 2020. Aurinkokennojen liikevaihto oli 10 mrd. euroa vuonna 2008.

Uusiutuvan energian laki muokkaa

75 % uusiutuvasta energiasta perustuu uusiutuvan energian lakiin: Das Erneuerbare-Energien-Gesetz (EEG). Lain kustannukset olivat 7,7 mrd. euroa, josta uusiutuvan sähkön tuottajille jaettiin 4,3 mrd. euroa vuonna 2007. Huomioimatta uusiutuvan energian aiheuttamaa sähkönhinnan laskua, laki nosti saksalaisen sähkön hintaa yhden sentin/kWh. Keskimääräisellä kulutuksella (1 700 kWh/asukas) kustannus oli 1,45 €/kk asukasta kohden vuonna 2007. Osa yrityksistä ja rautatiet maksavat pienempää EEG-maksua, alimmillaan 0,05 senttiä/kWh.[5]

Uusiutuvan energian lisäys muokkaa

Saksassa uusiutuvien energialähteiden osuus sähkönkulutuksesta on lisääntynyt 3 %:sta 14,2 %:iin v. 1990-2007. Energialähteittäin se jakautui seuraavasti: tuulivoima 45,1 %, vesivoima 23,7 %, biomassa ja biojäte 13 %, biokaasu 10,9 %, nestemäiset biopolttoaineet 3 % ja aurinkosähkö 4 %. Tuulivoimaa on lisätty vuodesta 1990: 40 → 39 500 GWh. Muita uusiutuvia energialähteitä on kehitetty voimakkaasti tällä vuosituhannella. Biomassaa ja biokaasua on lisätty etenkin vuosina 2002-2007: 6 000 → 123 750 GWh. Aurinkokennoja on lisätty etenkin vuosina 2001-2007: 116 → 3 500 GWh. Saksan uusiutuvan energian määrä GWh:na ja osuus prosentteina sähkönkulutuksesta on miltei kaksinkertaistunut viidessä vuodessa 2002-2007.

Saksan sähkönkulutus vuonna 2006 vuoteen 1990 verrattuna kasvoi 12 %. Uusiutuvan energian lisäämisestä huolimatta Saksan sähkönkulutus vuonna 2006 vähennettynä uusiutuva energian osuus oli 2 % korkeampi kuin vuonna 1990. Vastaavasti Suomessa v. 1990-2006 sähkönkulutus kasvoi 44 % (27 690 GWh) ja fossiilisen sähkön ja tuonnin osuus kasvoi 49 % (22 472 GWh).[9]

Uusiutuva sähkö Saksassa GWh[5][10][3]
Polttoaine 2004 2005 2006 2007 2008 2008 2009
Tuulivoima 25 500 27 229 30 700 39 500 40 400 6,6 % 37 809
Vesivoima 20 000 21 524 20 000 20 700 21 300 3,5 % 19 000
Biomassa 18 500
Biokaasu* 12 000
Aurinkovoima PV 557 1 282 2 220 3 500 4 000 0,7 % 6 200
Yhteensä 57 529 63 569 72 049 87 450 92 779 15,1 % 93 543
Biokaasu sisältää biokaasusähkön ja kaatopaikka- ja vedenpuhdistamokaasun

Energialähteittäin muokkaa

Tuulivoima muokkaa

Tuulivoima Saksassa[11][3]
Vuosi GWh MW
1990 71 55
1991 100 106
1992 275 173
1993 600 325
1994 909 618
1995 1 500 1 121
1996 2 032 1 546
1997 2 966 2 080
1998 4 489 2 871
1999 5 528 4 439
2000 7 550 6 104
2001 10 509 8 753
2002 15 786 11 994
2003 18 713 14 609
2004 25 509 16 629
2005 27 229 18 415
2006 30 710 20 622
2007 39 713 22 247
2008 40 573 23 897
2009 37 809 25 777

Tuulivoimaa Saksassa on eniten maailmassa, kokonaistuotannon mukaan(2008.)

Saksassa oli tuulivoimaa 25 777 MW vuoden 2009 lopussa.[12] Vuonna 2008 kapasiteetti oli 24 GW ja sähköä tuotettiin 43 TWh. Vuonna 2007 tuulisähkö vastasi 6,4 % Saksan sähkönkulutuksesta. Vuoden 2007 lopussa tuuliturbiineja oli 19 460 kappaletta (vuonna 2006 18 685 kappaletta).[5].

Koko Saksassa tuulisähkön osuus vuonna 2009 oli 8,6 %.

Osavaltioittain tuulisähkön osuus sähkönkulutuksesta joulukuussa 2009 oli suurin seuraavasti: Saksi-Anhalt 47 %, Mecklenburg-Vorpommern 41 %, Schleswig-Holstein 40 %.[13] 30.6.2009 Saksan koko tuulivoimakapasiteetista oli 54 % keskittynyt kolmeen osavaltioon: Ala-Saksi 25 %, Brandenburg 16 % ja Saksi-Anhalt 13 %.[14]

Tuulivoimakapasiteettia lisätään 35 GW.[15] Tuulienergia työllistää 64 000 saksalaista (2006).[16][17] The German Wind Energy Association (BWE) perustettiin 20 vuotta sitten. Se on laajin uusiutuvan energian järjestö. Sillä on 18 900 jäsentä maailmanlaajuisesti.

Vesivoima muokkaa

Vesivoiman tuotanto oli 3,4 % energiasta 20,7 GWh v. 2007. Vesivoiman määrä ei ole kasvanut vuodesta 1995.

Biomassa ja biokaasu muokkaa

Biomassalla tuotettiin Saksassa vuonna 2009 lämpöä 100,8 TWh ja sähköä 30,5 TWh energiankulutuksesta. Vuonna 2009 biomassan osuus uusiutuvista energialähteistä oli 91 % lämmöstä ja 33 % sähköstä.[18]

Biomassan sähköön sisältyen biokaasusta tehtiin sähköä 10 TWh vuonna 2009 ja 8,1 TWh vuonna 2008. Lisäksi kaatopaikoilta ja jätevedenpuhdistamoilta kerättiin biokaasua 2 TWh vuonna 2009.[18]

Biomassasta saatiin energiaa 15,5 GWh vuonna 2006, 11,2 GWh 2005 ja 8,4 GWh 2004. Biokaasua kerättiin kaatopaikoilta 3,6 GWh vuonna 2006, 3 GWh 2005 ja 2,1 GWh 2004.[18]

Aurinkovoima muokkaa

Saksan Aurinkolämmitys ja -sähkö[1][2]
Vuosi Lämpö
GWh
Sähkö
PV (GWh)
2000 1 259 64
2001 1 586 76
2002 1 884 162
2003 2 139 313
2004 2 437 556
2005 2 773 1 282
2006 3 212 2 220
2007 3 636 3 076
2008 4 131 4 420
2009 4 750 6 200

Saksan tuotantokapasiteetti oli vuonna 2008 aurinkolämpöä (aurinkolämmitys) 96 W/asukas ja aurinkosähköä (aurinkokennot) 65 W/asukas. Vastaavasti asukasta kohti aurinkolämmitys Tanska 55 ja Suomi 3 ja aurinkokennoissa Tanska 0,6 ja Suomi 1.[19][20]

Saksan aurinkokennokapasiteetti oli 5,4 GW vuonna 2008. Aurinkokennojen vuosittaisen tuotantokapasiteetin ennustetaan kasvavan Saksassa edellisvuoden 2 332 MW:sta 3 555MW:iin vuonna 2009.[19]

Vuonna 2008 Saksassa oli yli 10 000 aurinkokennoihin liittyvää yritystä ja yli 130 tuotantoyritystä. BSW:n mukaan Saksan aurinkokennojen liikevaihto oli 7mrd. € vuonna 2008 ja 4,4 mrd. € vuonna 2006. Saksan työllisyys kasvoi 2007-2008 40 000:sta 48 000:een (46% tuotanto, 47% asennus ja 7% myynti).[19]

Aurinkolämpöä saatiin 4,1 TWh ja aurinkosähköä 2 TWh (2006). BSW:n arvion mukaan vuonna 2020 aurinkoenergia on kymmenkertaistunut eli Saksa tuottaa 32 TWh aurinkolämpöä ja 24,5 TWh aurinkosähköä. Saksaan on asennettu 2006 8,2 milj. m2 aurinkolämmön (veden lämmitys) keräykseen. Saksassa miljoonan m² pinta-ala tuottaa 500 GWh lämpöä vuodessa.

3 miljoonaa saksalaista asuu aurinkotalossa. 800 000 rakennusta kerää auringosta aurinkokennoilla (PV Photo Voltage)) sähköä tai aurinkokeräimillä lämpöä.[21] Saksassa aurinkolämpö työllistää 12 500 ihmistä ja aurinkokennot (PV) 30 000 ihmistä (2005).[17]

 
PV-rivi Saksa

Aurinkopuistoja (PV):

  • 40 MW Waldpolenz, Leipzig (550 000 moduulia) (2009) First Solar
  • 12 MW Gut Erlasee, Baijeri (2006) Solon
  • 10 MW Pocking Baijeri (57 600 moduulia) Shell Solar (2005)
  • 5 MW Bürstadt (30 000 moduulia) BP Solar
  • 4 MW Geiseltalsee (25 000 moduulia) BP Solar

Aurinkolämmitys muokkaa

Saksassa oli käytössä yli 100 neliötä aurinkolämmitystä asukasta kohti vuonna 2009lähde?. ESTIF:n mukaan EU:n aurinkolämmitysmarkkinoista (uudet asennukset) oli Saksassa 44 % vuonna 2008 ja 38 % vuonna 2009.[22][23]

Saksassa on määrällisesti eniten aurinkolämmitystä Euroopassa, mutta kasvupotentiaali on yhä suuri. Saksan omakoti- ja paritaloista 5 prosentissa on aurinkolämmitys. Suuremmissa asuintaloissa, hotelleissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, yrityksissä, teollisuudessa ja virastotaloissa aurinkolämmitys on harvinaisempaa. Suurin osa järjestelmistä on kooltaan alle 10 m2- tai alle 20 m2-keräysalaa. Pienemmät 10 m2:n aurinkokeräimet lämmittävät yleensä vain vettä, mutta 20 m2:n järjestelmistä 70 % lämmittävät myös huonetilaa.

Saksassa koetaan aurinkolämmityksen lisääminen yhdeksi keskeiseksi keinoksi EU:n UE-velvoitteiden saavuttamiseksi. Saksalaisen GroSol-tutkimuksen (11/2007) mukaan Itävallan ja Ranskan kokemukset osoittavat, että aurinkolämmityksen tuen on oltava 30-50 %, jotta se lisää merkittävästi asennuksia.[24] Aurinkolämmityksen edistämiseksi isommissa taloissa säädettiin vuonna 2007 Innovaatiobonus

Lämpöpumput muokkaa

Vuonna 2009 asennettiin Saksaan Bundesverband Wärmepumpe mukaan 54 800 lämpöpumppua, siten että kokonaismäärä oli yli 400 000 lämpöpumppua. Niistä saatiin lämpöä yhteensä 4 700 GWh vuonna 2009, mikä oli lähes saman verran kuin aurinkolämpöä.[18]

Lämpöpumput Saksassa[25]
Vuosi Asennetut lämpöpumput
1995 1 200
1996 2 300
1997 3 600
1998 4 400
1999 4 800
2000 5 700
2001 8 200
2002 8 300
2003 9 890
2004 12 900
2005 18 900
2006 44 000
2007 55 000

* = ennuste

Biopolttoaineet muokkaa

Vuonna 2009 Saksan biopolttoaineiden kulutus oli 33,8 TWh, mikä vastasi 14 % uusiutuvan energiasta. Biopolttoaineisiin sisältyi vuonna 2009 biodiesel 26,0 TWh (2.5 milj. t), bioetanoli 6,7 TWh (0,9 milj. t) ja kasviöljyt 1,0 TWh (0,1 milj. t). Biopolttoaineet olivat 5,5 % liikennepolttoaineiden kulutuksesta vuonna 2009. Biopolttoaineiden kulutus väheni 25 % vuonna 2009 vuoden 2007 huippukulutukseen verrattuna. Ajanjaksolla biodieselin kulutus väheni 7,7 TWh ja kasviöljyjen kulutus väheni 7 TWh. Sen sijaan bioetanolin kulutus kasvoi 2007-2009: 3,4 TWh:sta 6,7 TWh:iin.[18]


Vuonna 2006 biopolttoaineiden osuus Saksan liikenteessä oli 6,6 %. Biopolttoaineissa Saksa velvoittaa lisäämään bioetanolia bensiiniin: 2 % vuonna 2008, 2,8 % 2009 ja 3,6 % 2010 tai biodieseliä bensiiniin 4,4 % vuonna 2007 ja 5,75 % 2010. Polttoaineita, jotka eivät täytä vaatimuksia verotetaan.[6]

Vuonna 2007 biopolttoaineita käytettiin Saksassa 44,4 TWh. Se jakautui seuraavasti: biodiesel 74,2 %, kasviöljy 17,9 % ja bioetanoli 7,9 %.[5]

Talouselämä muokkaa

Liikevaihto ja investointi muokkaa

Uusiutuva sähkö Saksassa 2007
Liikevaihto*
M€
Investointi*
M€
Yhteensä
M€
Aurinkokennot 1 855 4 675 -
Aurinkolämmitys 725 -
Aurinkoenergia 7 255
Tuuli 3 504 2 195 5 699
Biomassa sähkö 2 328 1 034 -
Biomassa lämpö 1 572 1 348 -
Biopolttoaineet 3 589 -
Biomassa yhteensä 9 871
Vesi 1 130 70 1 200
Geo 601 601
Yhteensä 14 000 10 700 24 600
*Tuotannon liikevaihto, *Investointi uuteen kapasiteettiin

Saksan uusiutuvan energian liikevaihto oli 30 mrd. euroa vuonna 2008 eli vuosikasvu oli 22 %.[26] Uusiutuvan energian kokonaisliikevaihto Saksassa on vuodesta 2000 kasvanut 7 miljardista eurosta 24,6 miljardiin euroon vuonna 2007. Arvo sisältää investoinnit uuteen kapasiteettiin ja uusiutuvan energian tuotannon liikevaihdon. Tuotannon liikevaihto oli 14 mrd. euroa v. 2007. Uusien investointien osuus oli 43 % kokonaisliikevaihdosta.[5]

Yritykset muokkaa

Saksalaisia tuulivoimayrityksiä ovat muun muassa Enercon ja REpower.

Vuonna 2004 Euroopan suurimmat aurinkokennojen tuottajat tuotantomäärän perusteella olivat saksalaiset Q-Cells (24 %, 75 MW)selvennä ja RWE Schott Solar (17,5 %).[27] Q-Cells sai vuonna 2006 Deloitten Fast 500 -palkinnon toiseksi nopeimmin kasvaneena yrityksenä Euroopassa. Yrityksen liikevaihto on kasvanut viidessä vuodessa (2002-2007) 17 miljoonasta 859 miljoonaan euroon. Yritys on perustettu vuonna 1999. Sen markkina-arvo 2006 oli 2 536 miljoonaa euroa. Q-Cells tuotti voittoa vuonna 2007 yli 127 miljoonaa euroa.[28][29]

Vuonna 2007 pörssiin listautui saksalainen aurinkosähköyritys (PV) Centrosolar.[6]

Työllisyys muokkaa

Uusiutuvan energian työllisyys kasvoi BMU:n mukaan 87 % viidessä vuodessa 2004-2009 eli noin 160 000 työntekijästä 300 000:een. Suurimmat työllistäjät ovat biomassa (36 % ja 109 000 työpaikkaa), tuulivoima (29 % ja 87 100 työpaikkaa) ja aurinkovoima (27 % ja 79 600 työpaikkaa). Vuosina 2008-9 työllisyys lisääntyi eniten aurinkovoimassa ja biokaasussa. Aurinkovoiman työllisyys kolminkertaistui vuonna 2008 likimain 25 000:sta noin 75 00:een. Biomassan työpaikoista puolet (57 000) liittyi biopolttoaineisiin (biofuels ja biomass fuels). Tuulivoiman työllisyys kasvoi vuonna 2008 noin 64 000:sta noin 85 000:een. Vuoden 2008 talouskriisi ei vähentänyt uusiutuvan energian työvoimaa vuonna 2009, vaikka tilastollisesti tuulivoiman ja aurinkovoiman työllisyyden kasvunopeus hidastui vuonna 2009. Useiden maiden uusiutuvan energian edistämisohjelmat varmistivat vakaat kansainväliset uusiutuvan energian markkinat.[18]


Saksan työllisyys uusiutuvassa energiassa[5][18]
Vuosi Tuuli Biomassa Aurinko Vesi Yhteensä
2005 63 900 56 800 25 100 9 500
2006 82 100 95 400 40 200 9 400 236 000
2007 84 300 96 100 50 700 9 400 249 000
2008 85 100 95 800 74 400 9 300 278 000
2009 87 100 109 000 79 600 9 000 300 500
Aurinkoenergian työllisyys Saksassa[30]
Aurinkolämmitys Aurinkokenno Yhteensä
1998 4 000 1 500 5 500
1999 5 000 2 500 7 500
2000 8 000 6 000 14 000
2001 10 000 9 500 19 500
2002 9 000 10 000 19 000
2003 10 000 12 000 22 000
2004 10 000 25 000 35 000
2005 12 500 30 000 42 500
2006 19 000 35 000 54 000
2007

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Development of Renewable Energy Sources in Germany 2009 (Arkistoitu – Internet Archive) (vuoden 2009 luvut) Saksan ympäristöministeriö, 18.3.2010
  2. a b Development of renewable energy sources in Germany in 2009 - Graphics and tables (Arkistoitu – Internet Archive) Saksan ympäristöministeriö, 18.3.2010
  3. a b c Development of Renewable Energy Sources in Germany 2009 (Arkistoitu – Internet Archive) (vuoden 2009 luvut) Saksan ympäristöministeriö, 18.3.2010 (sähkö GWh)
  4. Development of renewable energy sources in Germany in 2009 - Graphics and tables (Arkistoitu – Internet Archive) Saksan ympäristöministeriö, 18.3.2010
  5. a b c d e f g h Entwicklung der erneuerbaren Energien in Deutschland im Jahr 2007[vanhentunut linkki] Bundesministerium für Umwelt, Naturschutz und Reaktorsicherheit (BMU) 12.3.2008, sivut: tuuli s. 4, laki s.7, sähkönkulutus 1990-2007 s.13, osuudet s.14, biopolttoaineet s.15, investoinnit s.17, liikevaihto s.6,18, työllisyys s.18.
  6. a b c Uusiutuva energia maailmalla 2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Power Point kuvat, Ren21 2008
  7. Saksan hallitukselta ilmastopaketti vähentämään energiantuhlausta YLE 18.6.2008
  8. Gabriel: Steigerung der Energieeffizienz hilft dem Klima und den den Verbrauchern[vanhentunut linkki] BMU 18.6.2008
  9. Energiatilasto vuosikirja 2007, Tilastokeskus joulukuu 2007, T2.8 UE (uusiutuva sähkö), T3.1 Sähkön hankinta (kokonaiskulutus)
  10. Development of renewable energy sources in Germany in 2008 - Graphics and tables[vanhentunut linkki]
  11. Status der Windenergienutzung in Deutschland 31.12.2009 DEWI (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Status der Windenergienutzung in Deutschland 31.12.2009 DEWI (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Status der Windenergienutzung in Deutschland 31.12.2009 DEWI (Arkistoitu – Internet Archive) tuuli-% s. 12, 13
  14. Status der Windenergienutzung in Deutschland (Arkistoitu – Internet Archive) Stand 30.06.2009: DEWI-Statistik_gesamt_2009[1]
  15. Offshore-Wind (Arkistoitu – Internet Archive) Deutsche Energie-Agentur GmbH
  16. German Wind Energy Association (BWE) Overview
  17. a b 2005: Record year for investments in renewable energy (Arkistoitu – Internet Archive) REN21: Renewables Global Status Report 2006 Update, REN21 sihteeristö (Pariisi) ja Worldwatch instituutti (Washington, DC), 18.7.2006
  18. a b c d e f g Development of Renewable Energy Sources in Germany 2009[vanhentunut linkki] Bundesministerium für Umwelt, Naturschutz und Reaktorsicherheit (BMU) 15.3.2010. Sivut: määrät s.7, lämpöpumput s.9, biopolttoaineet s. 18, 25, työllisyys s.15, 24
  19. a b c Photovoltaic energy barometer 2008 - EurObserv’ER Systèmes solaires Le journal des énergies renouvelables n° 184, s. 72-102, 3/2009
  20. Solar thermal energy barometer 2009 EurObserv’ER Systèmes solaires Le journal des énergies renouvelables n° 191, 4/2009
  21. Solar von Garmisch bis Flensbur Fakten, Sonnenenergie - die populäre , BSW
  22. Solar Thermal Markets in Europe – Trends and Market Statistics 2009[vanhentunut linkki] ESTIF kesäkuu 2010
  23. Solar Thermal Markets in Europe 2008, ESTIF toukokuu 2009
  24. Studie zu großen Solarwärmeanlagen (GroSol) (Arkistoitu – Internet Archive) marraskuu 2007, s.6-10
  25. Stiebel-Eltron
  26. Saksan ympäristöministeriö
  27. Photovoltaics and renewable energies in Europe, Arnulf Jaäger-Waldau, Renewable and Sustainable Energy Reviews 11 (2007) 1414–1437
  28. Q-Cells AG:Geschäftsbericht 2006, s. 1, 8[vanhentunut linkki]
  29. Q-Cells AG: Key figures 2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. Statistische Zahlen der deutschen Solarwirtschaft Stand: Juni 2007 Bundesverband Solarwirtschaft e.V. (BSW-Solar)

Aiheesta muualla muokkaa