Upossarpio
Upossarpio (Alisma wahlenbergii, syn. A. gramineum subsp. wahlenbergii) on harvinainen, Itämerelle kotoperäinen vesikasvi. Suurin osa lajin kaikista esiintymistä kasvaa Suomen alueella. Laji on Suomessa rauhoitettu ja luonnonsuojeluasetuksen mukaan erityisesti suojeltava laji.[2]
| Upossarpio | |
|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Sarpiokasvit Alismataceae |
| Suku: | Sarpiot Alisma |
| Laji: | wahlenbergii |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Upossarpio kasvaa koko elämänsä upoksissa veden alla. Kasvin varsi kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Varren tyveltä lähteviä lehtiä on kymmenkunta. Lehdet ovat usein vartta pidemmät, nauhamaisia, rentoja ja 1–3 mm leveitä. Kukintovanoja on korkeintaan muutama, ja niissä jokaisessa on 1–3 kiehkurainen kukinto. Joskus alimman kiehkuran haarat ovat toistamiseen haaraisia. Kukat ovat pieniä ja valkoisia, lähes puolikkaan herneen kokoisia ja muotoisia. Jokaiseen kukkaan kehittyy kymmenkunta pähkylää. Upossarpio kukkii heinä-elokuussa. Vaikka laji on monivuotinen, useimmat yksilöt tuhoutuvat talven aikana. Uudet kasvustot kasvavat siemenistä.[3][4]
Kukkimaton upossarpio muistuttaa useita muita kapealehtisiä uposkasveja, mutta tavallisesti kasvi kukkii ja on siten helppo tunnistettava. Eniten laji muistuttaa heinäsarpiota (A. gramineum), mutta lajeja ei juurikaan tavata samoilla esiintymisalueilla.[4][5]
Levinneisyys muokkaa
Upossarpio on Itämerellä kotoperäinen laji. Lajin suurimmat esiintymät ovat Perämeren Suomen puoleisella rannikolla Kalajoelta Kemiin. Yleisimmillään laji on Oulun, Hailuodon ja Limingan seuduilla. Aikaisemmin upossarpiota on tavattu myös Vaasan seuduilta sekä Pyhtäältä itäiseltä Suomenlahdelta. Näiltä alueilta lajin oletettiin hävinneen, mutta sitä löytyi vuonna 2022 Pyhtään Munapirtistä.[4][6][7]
Suomessa kasvaa 80 % koko Euroopan ja samalla koko maailman upossarpioista.[8] Suomen ulkopuolelta lajia on tavattu Suomenlahden itäpohjukasta Venäjältä sekä Keski-Ruotsista Mälaren-järvestä.[4][5]
Elinympäristö muokkaa
Upossarpio kasvaa matalassa murtovedessä. Kasvupaikat ovat pääasiassa suojaisia ja pehmeäpohjaisia rantoja, esimerkiksi rantaviivan läheiset lammit. Laji suosii myös rantalaitumia ja on kärsinyt perinteisen laidunnuksen loppumisesta. Perämeren maankohoamisalueilla lajin kasvupaikat tuhoutuvat jatkuvasti, mutta toisaalta tilalle syntyy koko ajan myös uusia elinympäristöjä.[4]
Lähteet muokkaa
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ulvinen, Tauno: Upossarpio. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 52.
Viitteet muokkaa
- ↑ Alisma wahlenbergii IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 21.9.2009.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 509.
- ↑ a b c d e Ulvinen 1997, s. 52.
- ↑ a b Den virtuella floran: Småsvaltning (ruotsiksi) Viitattu 21.9.2009.
- ↑ Limingan luonto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.9.2009.
- ↑ Kirsi Lönnblad, Teemu Kammonen: Kadonneeksi luultu laji löytyi Munapirtin rannalta itäiseltä Suomenlahdelta – edellinen havainto vuodelta 1856 YLE. 5.10.2022. Viitattu 6.10.2022.
- ↑ Oulun maaseutukeskus: Upossarpio (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.9.2009.