The Ultimate Warrior

(Ohjattu sivulta Ultimate Warrior)

Warrior (syntyjään Brian James Hellwig, 16. kesäkuuta 19598. huhtikuuta 2014)[3] oli yhdysvaltalainen showpainija. Hänet tunnettiin painijana parhaiten nimellä The Ultimate Warrior.

The Ultimate Warrior
Henkilötiedot
Syntynyt16. kesäkuuta 1959 [1]
Crawfordsville, Indiana [2]
Kuollut8. huhtikuuta 2014 (54 vuotta)
Kansalaisuus  Yhdysvallat [2]
Showpainija
Kehänimet The Ultimate Warrior
Dingo Warrior
The Warrior
Blade Runner Rock
Jim Hellwig [1]
Aktiivisena 1985–2008
Pituus 188 cm [2]
Paino 127 kg [2]
Kouluttajat Bill Anderson
Rick Bassman
Red Bastien [1]
Aiheesta muualla
www.ultimatewarrior.com

Lapsuus muokkaa

Warrior syntyi nimellä Brian James Hellwig Indianassa. Hän oli vanhin viidestä lapsesta, jotka kasvatti hänen äitinsä yksinhuoltajana (myöhemmin myös hänen isäpuolensa) sen jälkeen, kun hänen isänsä jätti perheen, kun Warrior oli 12 vuotta. Hän vietti vuoden Indiana Statessa, jonka aikana hän kiinnostui kehonrakennuksesta

Kehonrakennusura muokkaa

Ennen painiuraansa Hellwig oli amatöörikehonrakentaja. Hän osallistui muutamiin kehonrakennuskisoihin ja voitti 1984 NPC Mr. Georgia-kilpailun. Hellwig aloitti painojen kanssa treenamisen 11-vuotiaana.

Hän muutti Kaliforniaan, jossa hän tapasi Robby Robinsonin. Ensimmäisessä kilpailussaan Floridassa hän tuli 5. sijalle.

Ammattilaispainiura muokkaa

Mid-South Wrestling | Universal Wrestling Federation (1985–1986) muokkaa

Hän aloitti uransa nimellä Jim "Justice" Hellwig Powerteam USA:ssa, joka muodostui oppinsa Red Bastienilta ja Rick Bassmanilta saaneista kehonrakentajista. Warrior ja Steve "Flash" Borden muodostivat tag teamin nimeltä Blade Runners. The Blade Runners otteli Mid-South Wrestling promootiossa, joka vaihtoi nimekseen Universal Wrestling Federation vuonna 1986. Samana vuonna Warrior jätti UWF:n ja siirtyi World Class Championship Wrestlingiin.

World Class Championship Wrestling (1986–1987) muokkaa

Vuonna 1986, Warrior siirtyi Fort Worthiin, Texasin World Class Championship Wrestling sarjaan, jossa hänen palkkionsa oli 50 Yhdysvaltain dollaria illalta. Hän otti tällöin nimekseen Dingo Warrior.

Samoihin aikoihin hän muodosti tag teamin Lance Von Erichin kanssa. Tämä kaksikko voitti WCWA World Tag Team Championship tittelin 17. marraskuuta 1986 lyömällä Master Geen ja Matt Bornen. Pari piti hallussaan titteliä 1. joulukuuta asti, jolloin he hävisivät sen Brian Adiasille ja Al Madrilille.

Vuonna 1987 Warrior taisteli WCWA Texas Heavyweight Championshipistä, mutta hävisi sen Bob Bradleylle turnauksen finaalissa 12. tammikuuta. Hän voitti tittelin Bradleyltä 2. helmikuuta samana vuonna. Kun Warrior jätti WCCW:n, mestaruus otettiin pois häneltä. WCCW:n jälkeen hän siirtyi World Wrestling Federationiin ja alkoi otella nimellä Ultimate Warrior.

World Wrestling Federation (1987–1991) muokkaa

World Wrestling Federation (WWF) 80-luvun puolivälissä ja 90-luvun alussa Ultimate Warrior tunnettiin parhaiten energisyydestä kehässä. Hän tuli aina areenalle täydellä vauhdilla, syöksyi kehään ja heilutteli kovalla voimalla köysiä ylös ja alas. Myös värikkäistä kasvomaalaukset olivat hänen tuntomerkkinsä. Warrior piti Intercontinental-mestaruutta kahdesti, vieden ensimmäisen kerran mestaruuden Honky Tonk Manilta (31 sekunnissa kaikkien aikojen ensimmäisessä SummerSlamissa 1988) ja toisen kerran Rick Rudelta vuoden 1989 SummerSlamissa. 1990-luvulle siirryttäessä Warriorista oltiin hiomassa suurta tähteä ja seuraajaa Hulk Hoganille, joka oli ollut showpainin suurin tähti läpi 80-luvun. Otettuaan silloisen WWF:n mestarin Hoganin kanssa yhteen muutamia kertoja, mukaan lukien vuoden 1990 Royal Rumblessa, Warrior nimettiin Hoganin tulevaksi haastajaksi tulevaan WrestleMania VI-tapahtumaan. Warrior kohtasi Hoganin huhtikuun 1. päivä 1990 SkyDome-areenalla Ontarion Torontossa. Tapahtumaa kutsuttiin "äärimmäiseksi haasteeksi", sillä sekä Hoganin WWF:n mestaruus että Warriorin Intercontinental-mestaruus olivat panoksena kaksikon ottelussa. Ottelu päättyi, kun Warrior selätti Hoganin Warrior Splashin jälkeen.

Voitettuaan WWF:n mestaruuden Hoganilta (sekä luovuttuaan Intercontinental-mestaruudesta, koska tuohon aikaan ei ollut sallittua pitää kahta mestaruutta hallussa yhtä aikaa), Warriorin suosio kasvoi voitokkailla tittelinpuolustuksilla mm. Rick Rudea sekä "Million Dollar Man" Ted DiBiasea vastaan. Sitten, tammikuussa 1991, Warrior kohtasi Sgt. Slaughterin Royal Rumblessa. Slaughterin hahmosta oli kehittynyt tuohon aikaan petturi, joka oli kääntänyt selkänsä Yhdysvalloille aloittamalla yhteistyön (juonikuviossa) irakilaisen kenraalin, General Adnanin, kanssa. Persianlahden sodasta johtuen, Slaughterista tuli tuon ajan vihatuin painija maailmalla. Sensational Sherrin sekä "Macho Man" Randy Savagen sekaannuttua ottelun kulkuun, Slaughter onnistui yllättäen voittamaan WWF:n mestaruuden Warriorilta. Hogan voitti myöhemmin mestaruuden Slaughterilta WrestleMania VII:ssa. Samassa tapahtumassa Warrior voitti Savagen Career Ending-ottelussa päättäen näin "Macho Manin" uran.

Seuraava etappi Warriorin uralla oli yhteenotto The Undertakerin kanssa, kun 'Taker ja hänen managerinsa Paul Bearer lukitsivat Warriorin arkkuun kesken Bearerin Funeral Parlor-talk show’n. WWF:n toimitsijat yrittivät kuumeisesti saada arkkua auki ja kun se lopulta onnistui, oli Warrior jo menettänyt tajuntansa ja hänelle jouduttiin antamaan tekohengitystä. Tämän jälkeen Jake "The Snake" Roberts tarjosi apuaan Warriorille jakamalla tälle tietoa "pimeästä puolesta" tämän valmistautuessa kostamaan Undertakerille. Robertsin opetukseen liittyi kolme "testiä". Ensimmäisessä testissä Roberts lukitsi Warriorin arkun sisään.

Toisessa testissä, Roberts "hautasi" Warriorin elävältä. Kolmannessa ja viimeisessä testissä Warrior meni huoneeseen joka oli täynnä käärmeitä, löytääkseen "vastauksen" laatikosta joka sijaitsi keskellä huonetta. Laatikossa oli kuitenkin kuningaskobra, mikä (juonikuviossa) puri Warrioria kasvoihin. Kun Warriorin terveydentila heikentyi kobran puraisusta, Robertsin seuraan liittyivät Undertaker ja Paul Bearer ja samalla paljastui, että kolmikko olikin koko ajan tehnyt yhteistyötä Warriorin tuhoamiseksi. Roberts sanoi sitten: "Älä koskaan luota käärmeeseen." Kaikki oli valmista Warriorin ja Robertsin väliseen otteluun, mutta kyseistä yhteenottoa ei koskaan kuitenkaan nähty. Elokuussa 1991, Warrior ajautui Vince McMahonin kanssa erimielisyyksiin palkastaan koskien SummerSlamin pääottelua, jossa hän piti otella Hoganin kanssa Sgt. Slaughteria, Col. Mustafaa sekä Gen. Adnania vastaan. WWF ilmoitti, että Warrior uhkasi jättää tulematta tapahtumaan ellei hän saisi haluamaansa palkkamäärää. Vince McMahonin mukaan, Warriorille maksettiin ensin hänen haluamansa palkkio ja hänet erotettiin sitten välittömästi SummerSlamin jälkeen. Warrior on näihin väitteisiin vastannut, että WWF ei ollut maksanut hänelle koko palkkaa WrestleMania VII-tapahtumasta. Oli totuus mikä tahansa, Warrior oli nyt työtön ja hänen uransa oli romahtamassa.

Paluu WWF:ään (1992) muokkaa

Saatuaan potkut WWF:stä vuotta aikaisemmin, Warrior sai nyt uuden mahdollisuuden palata samaiseen yhtiöön. Hän teki paluunsa WrestleMania VIII-tapahtumassa, jossa hän pelasti Hulk Hoganin Sid Justicen ja Papa Shangon hyökkäykseltä. Palatessaan Warrior näytti pienemmältä kuin aikaisempina vuosina ja hänen tukkansa oli lyhyempi.

Paluunsa aikoihin Warrior sai sanavaltaa buukkauspäätöksien teossa. Yksi tarina koski Papa Shangoa, "noitatohtoria", joka langetti kirouksen Warriorin ylle. Tämän vuoksi Warrior voi pahoin ja oksenteli jopa kesken otteluiden. Warrior on jälkeenpäin kertonut vihanneensa koko tarinaa eikä "se ollut hänen ideansa". Warrior sai WWF:n mestaruusottelun hallitsevaa mestaria Randy Savagea vastaan elokuussa 1992 SummerSlam-PPV'ssä. Warrior voitti ottelun, tosin uloslaskulla, eikä hän täten voittanut titteliä.

Marraskuussa 1992, Warriorin oli määrä otella Savagen kanssa "The Ultimate Maniacs"-joukkueessa Survivor Seriesissa. Kuitenkin viikkoja ennen tapahtumaa, Warriorin ja WWF:n välit huononivat jälleen, kun osapuolet riitelivät siitä kuka omisti oikeudet Ultimate Warrior-nimeen. Lisäksi heillä oli näkemyseroja siitä, mihin suuntaan Warriorin hahmoa pitäisi kehittää. WWF kertoi, että syy Warriorin eroamiseen oli hänen kiellettyjen aineiden käyttönsä. Vince McMahonin omistama Titan Sports -ja varsinkin WWF- olivat joutuneet tarkan suurennuslasin alla työntekijöidensä kielletyjen aineiden käytöstä ja niiden välittämisestä. Warrior sen sijaan kertoo olleensa useissa dopingtesteissä, joissa ei ollut mitään viittaavaa kiellettyjen aineiden käyttöön. Lisäksi Warrior kertoo, kuinka Vince McMahon teki hänestä sekä "British Bulldog" Davey Boy Smithistä syntipukkeja McMahonin itsensä jouduttua syytetyksi steroidien välittämisestä. Warriorin lähdettyä, hänen korvaajansa tulevassa Survivor Seriesin joukkueottelussa oli Mr. Perfect.

Sapatti (1992–1996) muokkaa

Marraskuusta 1992 heinäkuuhun 1995 Warrior piti sapattivaapata aktiivipainjan urastaan. Lähdettyään WWF:stä, Warrior avasi "Warrior University"-koulunsa Arizonan Scottsdaleen. Koulu jäi kuitenkin lyhytikäiseksi.

Vuonna 1993 hän muutti nimensä virallisesti Warrioriksi.[4]

Maaliskuussa 1995, World Championship Wrestling (WCW) esitteli painimaailmalle The Renegade-nimisen painijan, Hulk Hoganin sekä Randy Savagen "äärimmäisen aseen". Renegaden painiasu sekä kehäotteet muistuttivat hyvinkin läheisesti Warriorin tyyliä ja monet fanit uskovatkin Warriorin esittäneen Renegadea tai sitten WCW oli vain yrittänyt kehittää itselleen omaa "Ultimate Warrioria". Täyttä totuutta asiasta ei ole vieläkään saatu. Heinäkuussa 1995 Warrior palasi painikehään National Wrestling Conference (NWC)-promootiossa Nevadan Las Vegasissa ja voitti Honky Tonk Manin. Hän paini myös euroopankiertueella Otto Wanzin johtamassa Catch Wrestling Association (CWA)-promootiossa.

Paluu WWF:ään (1996) muokkaa

Oltuaan aktiivikuvioista poissa kolme ja puoli vuotta, Warrior palasi WWF:ään maaliskuussa 1996 murskaamalla nuoren Triple H:n WrestleMania XII-tapahtumassa. WrestleManian jälkeen, Warrior taisteli lähinnä Goldustia sekä Jerry "The King" Lawleria vastaan. WWF kuitenkin purki sopimuksen hänen kanssaan sen jälkeen, kun Warrior oli isänsä kuoleman vuoksi jättänyt tulematta tuleviin tapahtumiin kertomattapoissaolon syytä WWF:lle. Vince McMahon kertoi, ettei Warrior ollut nähnytkään isäänsä enää kymmeneen vuoteen eikä muutenkaan ollut välittänyt enää isästään. Tästä syystä, McMahon ei nähnyt Warriorin poisjäännin perustetta tarpeeksi riittävänä. Warrior kiistää McMahonin väitteet ja kertoo vastaväitteenä että oikea syy miksei hän ilmaantunut tuleviin tapahtumiin, olisivat olleet WWF:n myymät Ultimate Warrior-fanituotteet joiden tuotosta yhtiö ei antanut Warriorille hänen omaa osuuttaan. Hänen viimeinen ottelunsa WWF:ssä oli heinäkuun 8. päivän Monday Night Raw, missä hän voitti Owen Hartin hylkäyksellä.

World Championship Wrestling (1998) muokkaa

WCW teki sopimuksen Warriorin kanssa 1998 ja antoi hänelle sananvaltaa buukkauspäätöksien teossa. Hän keksi juonikuvion, jossa hän perusti oman ryhmänsä (Hollywood) Hoganin nWo (New World Order)-ryhmää vastaan. Joukkueen nimeksi tuli One Warrior Nation. Nimi oWn (One Warrior Nation) oli sanaleikki New World Orderin nWo-lyhenteestä. Juonikuvion "huippuhetkiin" kuului se, kuinka Warrior kidnappasi ja noitui The Disciplen, sekä mystinen "sininen sumu", joka tyrmäsi kaikki muut nWo-jäsenet tajuttomiksi, paitsi Hollywood Hoganin .

Warrior oli mukana ainoastaan kolmessa ottelussa WCW-uransa aikana. Ensimmäinen oli War Gamesin pääottelu (kahdeksan muun painijan kanssa) Fall Brawl-tapahtumassa. Sen ottelun voitti Diamond Dallas Page. Toinen oli eräässä WCW Monday Nitro-ohjelmassa, jossa hän ja Sting voittivat joukkueottelussa Hoganin ja Bret Hartin hylkäyksellä. Warrior ei kuitenkaan paljoa otteluun osallistunut, kun lyhyen painisession jälkeen hän alkoi jahdata Hoganin housujen vyö aseenaan nWo:n jäseniä pitkin areenaa. Kolmannessa ottelussaan hän hävisi Hoganille Halloween Havoc-PPV'n ottelussa, jota WCW:n silloinen johtaja Eric Bischoff on sanonut kaikkien aikojen surkeimmaksi PPV'n pääotteluksi. Kyseinen ottelu olikin kaikin puolin surkuhupaisa. Kaksikon kehätyöskentely oli hidasta ja heikkoa, sillä Warrior joutui painimaan ottelussa toinen käsi loukkaantuneena. Lisäksi kun Hogan yritti "sokaistaa" Warriorin heittämällä tämän naamaan tulipallon, sen sytytys epäonnistui ja pallo räjähtikin vahingossa Hoganin naamalle. Ottelu päättyi kun Horace Hogan löi terästuolilla Warrioria selkään samaan aikaan kun Eric Bischoff häiritsi ottelun tuomaria. Hogan selätti tämän jälkeen Warriorin ja voitti ottelun.

WCW on kertonut yrittäneensä vielä tehdä jatkosopimuksen Warriorin kanssa, mutta hänen kerrotaan vaatineen liian suurta palkkaa, joten WCW lopetti sopimusneuvottelut. Kuitenkin eräässä DVD-haastattelussa, Warrior kertoo ettei WCW ollut enää halukas olemaan yhteydessä häneen vaikka hän oli yrittänyt soittaa "ainakin 16 kertaa" Eric Bischoff'lle Halloween Havocin katastrofin jälkeen. Myöhemmissä haastatteluissa hän on lisäksi arvioinut, että ainoa syy minkä vuoksi WCW edes palkkasi hänet, oli se että Hogan olisi saanut hyvityksen vuosia aikaisemmin WWF:n WrestleMania VI-tapahtumassa kärsimästään käsikirjoituksen mukaisesta häviöstä. Warriorin viimeinen esiintyminen WCW:ssä oli Halloween Havocin jälkeinen Monday Nitro, jossa hän jahtasi New World Orderin pois kehästä. Seuraavana vuonna Warrior ilmoitti lopettavansa uransa. Viitaten The Death of WCW-kirjaan, Warrior ei olisi enää itse halunnut jatkosopimusta WCW:n kanssa, koska ei olisi mielellään suostunut käsikirjoittajien päätökseen hävitä Hoganille Halloween Havocissa, mutta tämä väite on hyvin epävarma.

Nu-Wrestling Evolution (2008) muokkaa

19. päivä huhtikuuta 2008 Nu-Wrestling Evolution (NWE)-promootion tapahtumassa Espanjan Madridissa, Warrior palkittiin showpainijan urastaan 15 000 showpainifanin edessä. Kesken palkitsemistilaisuuden, NWE:n raskaansarjan maailmanmestari Orlando Jordan alkoi pilkata yleisössä istunutta Warriorin fania, josta seurasi kiivas sanasota Warriorin ja Jordanin välillä. Tämän jälkeen järjestettiin ottelu Warriorin ja Jordanin välille 25. kesäkuuta Barcelonaan. Tämä ottelu oli Warriorin ensimmäinen lähes kymmeneen vuoteen. Kovan ennakkomainostuksen ja laajan huomion jälkeen, Warrior teki viimeinkin odotetun paluunsa showpainikehään kohtaamalla Jordanin NWE:n raskaansarjan maailmanmestaruusottelussa. Warrior teki Jordanille ottelussa mm. Superplexin yläköydeltä ja voitti tämän Clothesline/Shoulder Tackle-lopetusliikkeellä ja välittömästi ottelun jälkeen jätti mestaruuden avoimeksi.

Kuolema muokkaa

The Ultimate Warrior oli juuri valittu WWE Hall of Fame kunniagalleriaan 5.huhtikuuta ja seuraavana päivänä hän esiintyi Wrestlemania XXX-tapahtumassa. Vielä päivää ennen kuolemaansa 7.huhtikuuta hän esiintyi Raw-ohjelmassa ensimmäisen kerran lähes 18 vuoteen. Warrior kuoli 8. huhtikuuta 2014 sydänkohtaukseen.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c The Ulmate Warrior Wrestlindata sivustolla
  2. a b c d WWE:n virallinen sivu The Ultimate Warrior
  3. Mika Seppänen: Showpainin legenda on poissa - WWE-tähti kuoli äkillisesti Ilta-Sanomat. 9.4.2014. Arkistoitu 11.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  4. Personal Life ultimatewarriorbio.com. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 7.4.2015.
  5. Ultimate Warrior Cause of Death Revealed -- Autopsy Shows Fatal Heart Attack tmz.com. 14.4.2014. Viitattu 28.7.2015.

Aiheesta muualla muokkaa