Ulrich von Brockdorff-Rantzau
Ulrich von Brockdorff-Rantzau (29. toukokuuta 1869 Schleswig – 8. syyskuuta 1928 Berliini)[1] oli saksalainen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Saksan ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuosina 1918–1919 sekä Saksan suurlähettiläänä Neuvostoliitossa vuosina 1922–1928.
| Ulrich von Brockdorff-Rantzau | |
|---|---|
 Ulrich von Brockdorff-Rantzau vuonna 1918. |
|
| Saksan ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Wilhelm Solf |
| Seuraaja | Hermann Müller |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. toukokuuta 1869 Schleswig, Preussin kuningaskunta |
| Kuollut | 8. syyskuuta 1928 (59 vuotta) Berliini, Saksan valtakunta |
| Tiedot | |
| Puolue | sitoutumaton |
Brockdorff-Rantzau toimi upseerina vuoteen 1894, jolloin hän siirtyi diplomaatiksi. Hän oli vuosina 1909–1912 Saksan pääkonsulina Budapestissa ja vuosina 1912–1918 suurlähettiläänä Kööpenhaminassa.[2] Ensimmäisen maailmansodan aikana hän tuki Tanskan puolueettomuuspolitiikkaa ja sai turvattua Saksan ja Tanskan välisen kaupan jatkumisen.[1]
Sodan jälkeen Brockdorff-Rantzau tuli tammikuun alussa 1919 ulkoasiain valtiosihteeriksi (ulkoministeriksi) kansanvaltuutettujen neuvoston alaisuuteen ja jatkoi ulkoministerinä myös Philipp Scheidemannin hallituksessa. Brockdorff-Rantzau johti Saksan valtuuskuntaa Pariisin rauhankonferenssissa. Vaikka hänen asennoitumisensa Saksan tappion jälkeiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen oli melko joustava, hänen Versailles’n neuvotteluissa 7. toukokuuta 1919 pitämänsä vastauspuhe herätti paljon epäluuloja sodan voittajissa. Siinä hän ilmoitti Saksan kieltäytyvän kategorisesti hyväksymästä rauhansopimukseen ”syyllisyyspykälää”, jonka mukaan Saksa liittolaisineen oli yksin vastuussa sodasta. Ehdotukset Saksan kannalta lievemmistä rauhanehdoista eivät saaneet vastakaikua. Brockdorff-Rantzau kieltäytyi allekirjoittamasta ”sanelurauhaksi” kutsumaansa Versailles’n rauhansopimusta, joten hän erosi ulkoministerin tehtävästä kesäkuussa 1919.[3]
Rapallon sopimuksen solmimisen jälkeen Brockdorff-Rantzau nimitettiin Saksan ensimmäiseksi suurlähettilääksi Neuvostoliittoon vuonna 1922. Hänestä tuli yksi Saksan ja Neuvostoliiton välille syntyneen yhteistyön pääarkkitehteja yhdessä Neuvostoliiton ulkoministerin Georgi Tšitšerinin kanssa. Tuloksena syntyi muun muassa maiden välille huhtikuussa 1926 solmittu Berliinin sopimus, joka vähensi Saksan riippuvuutta länsivalloista ja tasapainotti siten Locarnon sopimusta.[1][3] Brockdorff-Rantzau kuoli ollessaan lomalla Berliinissä vuonna 1928.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Ulrich, count von Brockdorff-Rantzau (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 5.7.2013.
- ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1922), s. 840 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 5.7.2013.
- ↑ a b c Christiane Scheidemann: Brockdorff-Rantzau, Ulrich Carl Christian, Graf (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War. Viitattu 9.9.2015.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ulrich von Brockdorff-Rantzau Wikimedia Commonsissa
