Ukrainan valtio

Ukrainan valtio (ukr. Українська Держава, Ukrajinska Deržava; myös nimellä Ukrainan hetmanaatti) oli lyhytaikainen valtio nykypäivän Ukrainan alueella Ukrainan itsenäisyyssodan aikana. Valtio syntyi 29. huhtikuuta 1918 ensimmäisen maailmansodan keskusvaltojen tuella, kun keskusvaltojen joukot, saksalaiset, itävaltalaiset ja unkarilaiset, tunkeutuivat Ukrainan alueella Kiovaan, jossa valtaa oli siihen asti pitänyt Ukrainan kansantasavalta ja sen keskusrada. Hetmanaattivaltion valta päättyi 14. joulukuuta 1918 tappioon kansantasavallalle.

Ukrainan valtio Українська Держава Ukrajinska Deržava
29.4.1918–14.12.1918
lippu vaakuna
sinetti
Ukrainan valtion sijainti
Valtiomuoto	sijaishallituksellinen absoluuttinen monarkia sotilasdiktatuurin alla
osa	Saksan keisarikunnan satelliittivaltioita
Hetmani	Pavlo Skoropadski
Pääkaupunki	Kiova
Pinta-ala
– yhteensä	784 769 km²
Uskonnot	Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti
Viralliset kielet	ukraina
Kielet	venäjä, puola, jiddiš
Valuutta	(ukr. карбо́ванець, karbovanets’; ukr. копійка, kopijka)
Edeltäjä	Ukrainan kansantasavalta
Seuraaja	Ukrainan kansantasavalta
Infobox OK

Alue

Ukrainan valtio sijaitsi Itä-Euroopassa Dneprin keski- ja alajuoksun molemminpuolin rajoittuen etelässä Mustaanmereen ja Asovanmereen. Ukrainan valtio käsitti pääosan tämän päivän Ukrainaa. Sen alue käsitti myös osan nykyistä Venäjää, Valko-Venäjää, Moldovaa ja Puolaa.

Ukrainan koilliosassa oli alustava demarkaatiolinja Neuvosto-Venäjän suuntaan, idässä sillä oli raja Donin tasavallan kanssa, etelässä Mustameri ja Asovanmeri. Krimin niemimaalla valtaa piti itsenäinen Ukrainan vallankumouksellinen kapinallisarmeija. Lounaassa rajana Romanian suuntaan oli Dniestr-joki, lännessä Ukraina rajoittui Saksan keisarikuntaan ja Itävalta-Unkariin. Pohjoisessa valtaa piti Saksan miehityshallinto Ober Ost ja Valko-Venäjän kansallinen tasavalta.

Keskusvallat miehittävät Ukrainan

Ukrainan kansantasavallan edustajat olivat allekirjoittaneet 9. helmikuuta 1918 Brest-Litovskin rauhaneuvotteluissa sopimuksen keskusvaltojen kanssa eli niin sanotun leipärauhan. Sen mukaan silloin vallassa ollut Ukrainan kansantasavalta toimittaisi maataloustuotteita Saksaan ja saisi keskusvalloilta vastineeksi sotilaallista tukea taistelussa Venäjällä vallassa olevia bolševikkeja vastaan käytävässä sodassa. Neuvosto-Venäjä oli siihen asti kieltäytynyt allekirjoittamasta rauhansopimusta Brest-Litovskissa käydyissä neuvotteluissa. 18. helmikuuta lähtien Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot marssivat Ukrainaan ja miehittivät sen. Ukrainalaiset joukot keskusvaltojen joukkojen tukemana ottivat pääkaupunki Kiovan bolševikeilta 1. maaliskuuta ja muun osan Ukrainaa huhtikuun alkuun mennessä. Neuvosto-Venäjä joutui tässä tilanteessa solmimaan keskusvaltojen kanssa rauhan Brest-Litovskissa 3. maaliskuuta. Sen mukaan Neuvosto-Venäjä tunnusti Ukrainan itsenäisyyden.

Ukrainan valtio syntyy

Skoropadski ennen vuotta 1917.

Keskusvaltojen ja Ukrainan kansantasavallan suhteet ajautuivat umpikujaan huhtikuun kuluessa niin, että 28. huhtikuuta kansantasavallan hallitus hajosi ja keskusradan jäsenet poistuivat Kiovasta.

Saksalaissuuntaus

Vallan Kiovassa otti keskusvaltojen tuella Pavlo Skoropadski, joka käytti itsestään perinteistä ukrainalaista hetmani-arvonimeä maansa johtajana. Tukenaan Skoropadskilla oli keskusvaltojen miehittäjäsotilaiden lisäksi Ukrainan suurmaanomistajien tuki. Ukrainan kansantasavalta syrjäytettiin ja tilalle asetettiin Nikolai Prokofjevitš Vasiljenkon hallitus. Vailjenko oli lainoppinut ja Venäjän kadettipuolueen jäsen.

Näitä maanomistajia kutsuttiin vapaiksi kasakoiksi. Olihan aiemman ennen vuotta 1654 Ukrainan alueella ollut kasakkavaltio johtajanaan hetmani. Skoropadski kannattajineen halusi nähdä johtamansa ukrainalaisvaltion jatkumona tälle ennen keisarillista Venäjän valtaa olleelle valtiolle. Hallinto oli luonteeltaan konservatiivinen ja anti-sosialistinen.

Vahva kansallinen leima Skoropadskin hallinnossa näkyi kansallisen kulttuurin tukemisessa. Toisaalta sosiaalinen tilanne Ukrainassa heikkeni kaiken aikaa. Vastarinta Skoropadskin hallintoa kohtaan kasvoi kaiken aikaa. Näkyvimpänä tapahtumana oli 30. heinäkuuta 1918 tapahtunut saksalaisen Ukrainan joukkojen komentajan, kenraalisotamarsalkka Hermann von Eichhornin, murha. Sen tekijä oli venäläinen bolševikkeja lähellä ollut sosialistivallankumouksellinen Boris Donskoi. Kiovan pääkatu H’reštšatyk oli Ukrainan valtakunnankomissariaatin ajan 1941–1943 nimetty Eichhornstraße:ksi.

Suomen senaatti nimitti Herman Gummeruksen edustajakseen Kiovaan, jossa hän toimi elokuusta 1918 alkaen Suomen edustajana yhdeksän kuukauden ajan. Hän kirjoitti kokemuksistaan Ukrainassa kirjan Ukrainan murrosajoilta. Kirjassa hän kritisoi Saksaan nojautunutta politiikkaa sekä samalla myös Suomen senaatin saksalaissuuntaista politiikkaa sikäli, että kirjassaan hän esittää Saksan politiikan tosiasiallisen heikkouden Ukrainassa. Oleskellessan Kiovassa hän pohti Ukrainan menneisyyttä ja tulevaisuutta, jos kansa saisi olla rauhassa:

»Tulisikohan hyvinvointi ja rauha silloin taas palaamaan, kun uusi ukrainalainen kansallisvaltio oli ennättänyt vakiintua ja parantaa vallankumouksen aikaansaamat vahingot? Sitä ei silloin kukaan osannut ennustaa. Vavisten tosin katseltiin kohti pohjoista, jossa bolshevismin veripunainen kummitus näytti häämöttävän taivaanrannalla.»

Elokuussa 1918 suomalaiset paperiteollisuusmiehet Rudolf Walden ja Gösta Serlachius vierailivat Ukrainassa neuvottelemassa Ukrainaan vietävästä suomalaisesta paperista vastineeksi Ukrainasta Suomeen tuotavalle sokerille. Walden ja Serlachius tekivät matkasta raportin, jossa he totesivat seuraavaa Ukrainan silloisesta valtiollisesta tilanteesta:

»Maan, jossa 35 milj. asukasta, jolla ei ole ollut itsehallinnon ituakaan, jolta puuttuu sekä poliittiset ja maantieteelliset että tarkat etnografiset rajat, ja jonka kieli vuosisatoja on ollut poljettuna ja jota kieltä ei puhu eikä ymmärrä sivistyneistön enemmistö, ei ole helppoa luoda järjestettyä hallitusta eikä arvovaltaa sille.»

Suhteet keskusvaltoihin tulivat entistä kriittisemmäksi. Keskusvaltojen taholta tyytymättömyyttä aiheutti Skoropadskin hallituksen kyvyttömyys toimittaa elintarvikkeita, ennen kaikkea viljaa, keskusvalloille. Toisaalta Skoropadskin hallinto näki, että keskusvaltojen asema heikkeni syksyllä 1918 länsirintamalla käynnissä olleessa maailmansodassa.

Venäläissuuntaus

Skoropadski tarkastamassa joukkojaan.

Pääartikkeli: Ukrainan itsenäisyyssota

Skoropadskin hallitus haki muuttuneessa tilanteessa tiiviimpää yhteyttä Anton Denikiniin ja valkoisiin venäläisvoimiin käynnissä olleessa Venäjän sisällissodassa. Lokakuussa muodostettiin uusi hallitus, johon tuli entistä enemmän vanhoja venäläisvallan aikaisia monarkisteja. Hallitus teki pitkälle menevän yhteistyösopimuksen Venäjän valkokaartilaisten kanssa. Tämä taas heikensi Skoropadskin asemaa Ukrainan kansan silmissä.

Ensimmäisen maailmansodan aselepo 11. marraskuuta 1918 käänsi lopullisesti Skoropadskin aseman tappiolle taistelussa Ukrainan kansantasavallan kannattajia vastaan. Ratkaisutaistelu käytiin 16. marraskuuta Bila Tserkvassa. Siinä Skoropadskin joukot kokivat tappion. Skoropadski luopui hetmanin asemasta ja valta siirtyi Ukrainan kansantasavallan kannattajille.

Lähteet

• Gummerus, Herman: Ukrainan murrosajoilta: kuusi kuukautta lähetystön päällikkönä. Ilmestynyt ukrainaksi nimellä Україна в переломні часи: Шість місяців на чолі посольства у Києві (Ukraïna v perelomnì časì : šìst' mìsâcìv na čolì posol'stvau Kiêvì). Takson, 1997 ja Akademperiodyka, 2018. Jyväskylä: Gummerus, 1931.
• Juva, Einar W.: Rudolf Walden. Helsinki: WSOY, 1957.
• Subtelny, Orest: Ukraine: Birth of a Modern Nation. Toronto: University of Toronto Press, 1988. ISBN 978-0-946653775. Google-kirjat. (englanniksi)
• Eastern Europe and the Commonwealth of Independent States, Volume 1. Routledge, 1999. ISBN 978-0-946653775. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukrainan valtio Wikimedia Commonsissa