Uinnin maailmanmestaruuskilpailut 2013

Vuoden 2013 uintilajien maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Barcelonassa, Espanjassa 19. heinäkuuta – 4. elokuuta. Alun perin kisat piti järjestää Dubaissa, joka kuitenkin luopui isännyydestään, ja FINA järjesti kisaisännyydestä uusintaäänestyksen.

15th FINA World Championships
Sijainti Barcelona
 Espanja
Kilpailupaikka Palau Sant Jordi
Osallistujamaita 181
Kilpailulajeja 66
Avajaiset 20. heinäkuuta
Päättäjäiset 4. elokuuta

Uutena lajina kisoissa oli korkeiden uimahyppyjen kilpailut. Barcelonan satama-altaassa suoritetussa lajissa miehet hyppäsivät 27 metrin korkeudelta ja naiset 20 metrin korkeudelta. Maailmanmestaruudet voittivat kolumbialainen Orlando Duque ja yhdysvaltalainen Cesilie Carlton.[1] [2]

Kisoissa tehtiin yhteensä kuusi maailmanennätystä. Naisten kaikilla rintauintimatkoilla nähtiin maailmanennätykset, kun Julija Jefimova ui 50 metrin rintauinnin alkuerissä uudeksi ME-ajaksi 29,78[3], Rūta Meilutytė ui 100 metrin rintauinnin välierissä ME-ajan 1.04,35[4] ja Rikke Møller Pedersen teki 200 metrin rintauinnin välierissä maailmanennätyksen 2.19,11.[5] Myöhemmin Meilutytė vielä paransi Jefimovan uimaa 50 metrin ME-aikaa välierissä lukemiin 29,48.[6] Lisäksi Katie Ledecky paransi naisten 1 500 metrin vapaauinnin loppukilpailussa maailmanennätyksen aikaan 15.36,53[7], ja 800 metrin vapaauinnissa uusiksi ME-lukemiksi 8.13,86.[8]

Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat, joka saavutti kaikkiaan 34 mitalia; 15 kultaa, kymmenen hopeaa ja yhdeksän pronssia. Myös Suomi saavutti kisoista mitalin kymmenen vuoden tauon jälkeen, kun Matti Mattsson otti pronssia 200 metrin rintauinnissa.[9]

Mitalitaulukko muokkaa

      Isäntämaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.   Yhdysvallat 15 10 9 34
2.   Kiina 14 8 4 26
3.   Venäjä 9 6 4 19
4.   Ranska 4 1 4 9
5.   Unkari 4 1 2 7
6.   Australia 3 11 0 14
7.   Saksa 3 3 4 10
8.   Brasilia 3 2 5 10
9.   Etelä-Afrikka 3 1 1 5
10.   Espanja 1 6 5 12
11.   Italia 1 3 1 5
12.   Tanska 1 3 0 4
13.   Japani 1 2 3 6
14.   Kreikka 1 1 0 2
  Liettua 1 1 0 2
  Ruotsi 1 1 0 2
17.   Alankomaat 1 0 3 4
18.   Tunisia 1 0 1 2
19.   Kolumbia 1 0 0 1
20.   Kanada 0 3 4 7
21.   Puola 0 2 1 3
22.   Ukraina 0 1 4 5
23.   Yhdistynyt kuningaskunta 0 1 1 2
24.   Belgia 0 1 0 1
  Montenegro 0 1 0 1
26.   Meksiko 0 0 4 4
26.   Uusi-Seelanti 0 0 3 3
27.   Kroatia 0 0 1 1
  Malesia 0 0 1 1
  Suomi 0 0 1 1
  Trinidad ja Tobago 0 0 1 1
Yhteensä 68 69 67 204

Mitalistit muokkaa

Avovesiuinti muokkaa

Tulokset: [10]

Matka Kultaa Aika Hopeaa Aika Pronssia Aika
Miehet
5 km   Oussama Mellouli 53.30,4   Eric Hedlin 53.31,6   Thomas Lurz 53.32,2
10 km   Spyridon Gianniotis 1.49.11,8   Thomas Lurz 1.49.14,5   Oussama Mellouli 1.49.19,2
25 km   Thomas Lurz 4.47.27,0   Brian Ryckeman 4.47.27,4   Jevgeni Dratšev 4.47.28,1
Naiset
5 km   Haley Anderson 56.34,2   Poliana Okimoto 56.34,4   Ana Marcela Cunha 56.44,7
10 km   Poliana Okimoto 1.58.19,2   Ana Marcela Cunha 1.58.19,5   Angela Maurer 1.58.20,2
25 km   Martina Grimaldi 5.07.19,7   Angela Maurer 5.07.19,8   Eva Fabian 5.07.20,4
Sekajoukkueet
3×5 km   Saksa
Thomas Lurz
Christian Reichert
Isabelle Härle
52.54,9   Kreikka
Antonios Fokaidis
Spyridon Gianniotis
Kalliopi Arauzou
54.03,3   Brasilia
Allan do Carmo
Samuel de Bona
Poliana Okimoto
54.03,5

Uinti muokkaa

Tulokset: [11]

Miehet muokkaa

Matka Kultaa Aika Hopeaa Aika Pronssia Aika
Vapaauinti
50 m   César Cielo Filho 21,32   Vladimir Morozov 21,47   George Bovell 21,51
100 m   James Magnussen 47,71   James Feigen 47,82   Nathan Adrian 47,84
200 m   Yannick Agnel 1.44,20   Conor Dwyer 1.45,32   Danila Izotov 1.45,59
400 m   Sun Yang 3.41,59   Kosuke Hagino 3.44,82   Connor Jaeger 3.44,85
800 m   Sun Yang 7.41,36   Michael McBroom 7.43,60   Ryan Cochrane 7.43,70
1 500 m   Sun Yang 14.41,15   Ryan Cochrane 14.42,48   Gregorio Paltrinieri 14.45,37
Selkäuinti
50 m   Camille Lacourt 24,42   Jérémy Stravius
  Matt Grevers
24,54 ei jaettu
100 m   Matt Grevers 52,93   David Plummer 53,12   Jérémy Stravius 53,21
200 m   Ryan Lochte 1.53,79   Radosław Kawęcki 1.54,24   Tyler Clary 1.54,64
Rintauinti
50 m   Cameron van der Burgh 26,77   Christian Sprenger 26,78   Giulio Zorzi 27,04
100 m   Christian Sprenger 58,79   Cameron van der Burgh 58,97   Felipe Lima 59,65
200 m   Dániel Gyurta 2.07,23   Marco Koch 2.08,54   Matti Mattsson 2.08,95
Perhosuinti
50 m   César Cielo Filho 23,01   Eugene Godsoe 23,05   Frédérick Bousquet 23,11
100 m   Chad le Clos 51,06   László Cseh 51,45   Konrad Czerniak 51,46
200 m   Chad le Clos 1.54,32   Paweł Korzeniowski 1.55,01   Wu Peng 1.55,09
Sekauinti
200 m   Ryan Lochte 1.54,98   Kosuke Hagino 1.56,29   Thiago Pereira 1.56,30
400 m   Daiya Seto 4.08,69   Chase Kalisz 4.09,22   Thiago Pereira 4.09,48
Viestit
4×100 m vapaauinti   Ranska
Yannick Agnel
Florent Manaudou
Fabien Gilot
Jérémy Stravius
3.11,18   Yhdysvallat
Nathan Adrian
Ryan Lochte
Anthony Ervin
James Feigen
3.11,42   Venäjä
Andrei Gretšin
Nikita Lobintsev
Vladimir Morozov
Danila Izotov
3.11,44
4×200 m vapaauinti   Yhdysvallat
Conor Dwyer
Ryan Lochte
Charlie Houchin
Ricky Berens
7.01,72   Venäjä
Danila Izotov
Nikita Lobintsev
Artjom Lobuzov
Aleksandr Suhorukov
7.03,92   Kiina
Wang Shun
Hao Yun
Li Yunqi
Sun Yang
7.04,74
4×100 m sekauinti   Ranska
Camille Lacourt
Giacomo Perez d'Ortona
Jérémy Stravius
Fabien Gilot
3.31,51   Australia
Ashley Delaney
Christian Sprenger
Tommaso D'Orsogna
James Magnussen
3.31,64   Japani
Ryōsuke Irie
Kōsuke Kitajima
Takuro Fujii
Shinri Shioura
3.32,26

Naiset muokkaa

Matka Kultaa Aika Hopeaa Aika Pronssia Aika
Vapaauinti
50 m   Ranomi Kromowidjojo 24,05   Cate Campbell 24,14   Francesca Halsall 24,30
100 m   Cate Campbell 52,34   Sarah Sjöström 52,89   Ranomi Kromowidjojo 53,42
200 m   Missy Franklin 1.54,81   Federica Pellegrini 1.55,14   Camille Muffat 1.55,72
400 m   Katie Ledecky 3.59,82   Melanie Costa Schmid 4.02,47   Lauren Boyle 4.03,89
800 m   Katie Ledecky 8.13,86 ME   Lotte Friis 8.16,32   Lauren Boyle 8.18,58
1 500 m   Katie Ledecky 15.36,53 ME   Lotte Friis 15.38,88   Lauren Boyle 15.44,71
Selkäuinti
50 m   Zhao Jing 27,29   Fu Yuanhui 27,39   Aya Terakawa 27,53
100 m   Missy Franklin 58,42   Emily Seebohm 59,06   Aya Terakawa 59,23
200 m   Missy Franklin 2.04,76   Belinda Hocking 2.06,66   Hilary Caldwell 2.06,80
Rintauinti
50 m   Julija Jefimova 29,52   Rūta Meilutytė 29,59   Jessica Hardy 29,80
100 m   Rūta Meilutytė 1.04,42   Julija Jefimova 1.05,02   Jessica Hardy 1.05,52
200 m   Julija Jefimova 2.19,41   Rikke Møller Pedersen 2.20,08   Micah Lawrence 2.22,37
Perhosuinti
50 m   Jeanette Ottesen 25,24   Lu Ying 25,42   Ranomi Kromowidjojo 25,53
100 m   Sarah Sjöström 56,53   Alicia Coutts 56,97   Dana Vollmer 57,24
200 m   Liu Zige 2.04,59   Mireia Belmonte García 2.04,78   Katinka Hosszú 2.05,59
Sekauinti
200 m   Katinka Hosszú 2.07,92   Alicia Coutts 2.09,39   Mireia Belmonte García 2.09,45
400 m   Katinka Hosszú 4.30,41   Mireia Belmonte García 4.31,21   Elizabeth Beisel 4.31,69
Viestit
4×100 m vapaauinti   Yhdysvallat
Missy Franklin
Natalie Coughlin
Shannon Vreeland
Megan Romano
3.32,31   Australia
Cate Campbell
Bronte Campbell
Emma McKeon
Alicia Coutts
3.32,43   Alankomaat
Elise Bouwens
Femke Heemskerk
Inge Dekker
Ranomi Kromowidjojo
3.35,77
4×200 m vapaauinti   Yhdysvallat
Katie Ledecky
Shannon Vreeland
Karlee Bispo
Missy Franklin
7.45,14   Australia
Bronte Barratt
Kylie Palmer
Brittany Elmslie
Alicia Coutts
7.47,08   Ranska
Camille Muffat
Charlotte Bonnet
Mylène Lazare
Coralie Balmy
7.48,43
4×100 m sekauinti   Yhdysvallat
Missy Franklin
Jessica Hardy
Dana Vollmer
Megan Romano
3.53,23   Australia
Emily Seebohm
Sally Foster
Alicia Coutts
Cate Campbell
3.55,22   Venäjä
Darija Ustinova
Julija Jefimova
Svetlana Tšimrova
Veronika Popova
3.56,47

Taitouinti muokkaa

Tulokset: [12]

Ohjelma Kultaa Pisteet Hopeaa Pisteet Pronssia Pisteet
Tekninen yksinuinti   Svetlana Romašina 96,800   Huang Xuechen 95,500   Ona Carbonell Ballestero 94,400
Yksinuinnin vapaakilpailu   Svetlana Romašina 97,430   Huang Xuechen 95,720   Ona Carbonell Ballestero 94,290
Tekninen pariuinti   Venäjä
Svetlana Kolesnitšenko
Svetlana Romašina
97,300   Kiina
Jiang Tingting
Jiang Wenwen
94,900   Espanja
Ona Carbonell Ballestero
Margalida Crespí Jaume
93,800
Pariuinnin vapaakilpailu   Venäjä
Svetlana Kolesnitšenko
Svetlana Romašina
97,680   Kiina
Jiang Tingting
Jiang Wenwen
95,350   Espanja
Ona Carbonell Ballestero
Margalida Crespí Jaume
94,990
Tekninen joukkueuinti   Venäjä
Vlada Tšigireva
Daria Korobova
Aleksandra Patskevitš
Jelena Prokofjeva
Alla Šiškina
Maria Šurotškina
Anželika Timanina
Aleksandra Zueva
96,600   Espanja
Clara Basiana Canellas
Alba Cabello Rodilla
Ona Carbonell Ballestero
Margalida Crespí Jaume
Thais Henriquez Torres
Paula Klamburg Roque
Meritxell Mas Pujadas
Cristina Salvador Gonzalez
94,400   Ukraina
Lolita Ananasova
Olena Gretšykina
Ganna Klymenko
Kateryna Reznik
Oleksandra Sabada
Kateryna Sadurska
Anastasija Savtšuk
Anna Voloshyna
93,300
Joukkueuinnin vapaakilpailu   Venäjä
Vlada Tšigireva
Svetlana Kolesnitšenko
Daria Korobova
Aleksandra Patskevitš
Jelena Prokofjeva
Alla Šiškina
Maria Šurotškina
Anželika Timanina
97,400   Espanja
Clara Basiana Canellas
Alba Cabello Rodilla
Ona Carbonell Ballestero
Margalida Crespí Jaume
Thais Henriquez Torres
Paula Klamburg Roque
Sara Levy Sellares
Meritxell Mas Pujadas
94,230   Ukraina
Lolita Ananasova
Olena Gretšykina
Ganna Klymenko
Oleksandra Sabada
Kateryna Sadurska
Anastasija Savtšuk
Anna Voloshyna
Olha Zolotarova
93,640
Yhdistetty vapaaohjelma   Venäjä
Vlada Tšigireva
Mihaela Kalantša
Daria Korobova
Anisja Olhova
Aleksandra Patskevitš
Jelena Prokofjeva
Alla Šiškina
Maria Šurotškina
Anželika Timanina
Aleksandra Zueva
97,060   Espanja
Clara Basiana Canellas
Alba Cabello Rodilla
Ona Carbonell Ballestero
Margalida Crespí Jaume
Thais Henriquez Torres
Paula Klamburg Roque
Sara Levy Sellares
Meritxell Mas Pujadas
Laia Pons Arenas
Cristina Salvador Gonzalez
94,620   Ukraina
Lolita Ananasova
Maryna Golyadkina
Olena Gretšykina
Ganna Klymenko
Kateryna Reznik
Oleksandra Sabada
Kateryna Sadurska
Anastasija Savtšuk
Anna Voloshyna
Olha Zolotarova
93,350

Uimahypyt muokkaa

Tulokset: [13][14]

Henkilökohtaiset kilpailut
Teline Kultaa Pisteet Hopeaa Pisteet Pronssia Pisteet
Miehet
1 m ponnah-
duslautahypyt
  Li Shixin 460,95   Illja Kvaša 434,30   Alejandro Chavez 431,55
3 m ponnah-
duslautahypyt
  He Chong 544,95   Jevgeni Kuznetsov 508,00   Yahel Castillo 498,30
10 m kerroshypyt   Qiu Bo 581,00   David Boudia 517,40   Sascha Klein 508,55
Naiset
1 m ponnah-
duslautahypyt
  He Zi 307,10   Tania Cagnotto 307,00   Wang Han 297,75
3 m ponnah-
duslautahypyt
  He Zi 383,40   Wang Han 356,25   Pamela Ware 350,25
10 m kerroshypyt   Si Yajie 392,15   Chen Ruolin 388,70   Julija Prokoptšuk 354,40
Parikilpailut
Teline Kultaa Pisteet Hopeaa Pisteet Pronssia Pisteet
Miehet
3 m ponnah-
duslautahypyt
 
Qin Kai
He Chong
448,86  
Jevgeni Kuznetsov
Ilja Zaharov
428,01  
Jahir Ocampo
Rommel Pacheco
422,79
10 m kerroshypyt  
Sascha Klein
Patrick Hausding
461,46  
Viktor Minibajev
Artem Tšesakov
445,95  
Cao Yuan
Zhang Yanquan
445,56
Naiset
3 m ponnah-
duslautahypyt
 
Wu Minxia
Shi Tingmao
338,40  
Tania Cagnotto
Francesca Dallapé
307,80  
Jennifer Abel
Pamela Ware
292,08
10 m kerroshypyt  
Chen Ruolin
Liu Huixia
356,28  
Meaghan Benfeito
Roseline Filion
331,41  
Pandelela Rinong Pamg
Mun Yee Leong
331,14
Korkeat uimahypyt
Kultaa Pisteet Hopeaa Pisteet Pronssia Pisteet
Miehet
Korkeat
uimahypyt (27 m)
  Orlando Duque 590,20   Gary Hunt 589,30   Jonathan Paredes 578,35
Naiset
Korkeat
uimahypyt (20 m)
  Cesilie Carlton 211,60   Ginger Huber 206,70   Anna Bader 203,90

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa