Tyresön linna

Palatsin rakentaminen alkoi 1620-luvulla ja se valmistui vuonna 1636 riksdrotsen Gabriel Oxenstiernan toimesta.

Tyresön linna (ruots. Tyresö slott) on 1600-luvulta peräisin oleva palatsityyppinen linna Tyresön kunnassa, Ruotsissa. Se sijaitsee noin 25 kilometriä kaakkoon Tukholman keskustasta. Vapaaherra ja drotsi Gabriel Gustafsson Oxenstierna aloitti linnan rakennustyöt 1620-luvulla. Tarkoituksena oli korvata pieni ja vanhanaikainen keskiajalta peräisin ollut kivitalo.[1] Linna valmistui vuonna 1636. Tyresössä on todennäköisesti ollut kartano jo 1300-luvulla, mutta vanhimmat tähän mennessä tunnetut jäännökset ovat 1400-luvulta.[1]

Tyresön linna

Arkkitehtonisesti linnassa on sekä 1500-luvun puolustuslinnojen että suurvaltakauden asuntolinnojen piirteitä.[1] Kun rakennustyöt aloitettiin, oli todennäköisesti tarkoitus rakentaa vanhemman mallinen linna, mutta rakennustöiden ollessa pysähdyksissä rakentaminen ranskalaisten esikuvien mukaan tuli muotiin, ja linnan suunnitelmia nähtävästi muutettiin sen mukaan.

Linnaa uudenaikaistettiin 1770-luvulla. Sinne lisättiin puutarha-arkkitehti Fredrik Magnus Piperin suunnittelma Ruotsin ensimmäinen englantilaistyylinen puutarha, joka on säilynyt alkuperäisessä kunnossa.[1] Vuosina 1794–1800 linnan omisti suomalainen Robert Wilhelm De Geer.[2] Vuonna 1892 markiisi Claes Ladergren hankki linnan itselleen ja uudelleenrakennutti suuria osia siitä kansallisromanttiseen tyyliin. Markiisi kuoli vuonna 1930, ja hänen testamenttinsa kautta Tyresön linna päätyi Nordiska museetille.[3] Linnaa oli alettu restauroida jo 1800-luvun lopussa ja töitä jatkettiin museon omistukseen siirtymiseen asti.[1]

Nykyään linnan sisustuksessa heijastuvat monet uudisrakentamiset ja 1600-luvun sisustuksesta on jäljellä vain yksi koristeltu ovi Oxenstiernan ajalta.[1] Myös talousrakennuksia on enää jäljellä vain vähän: iso lato vuodelta 1899 paloi 1960-luvulta. Samalta ajalta olevaa tallia käytetään nykyään työpajana. Lisäksi on olemassa 1700-luvun paja ja kaksi varastoa, joista toinen on toiminut tallina.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Stockholms läns museum: Tyresö slott (ruotsiksi) Viitattu 13.10.2014.
  2. Herbert Lundh: Robert Wilhelm De Geer Svenskt biografiskt lexikon. Ruotsin valtionarkisto. Viitattu 11.3.2022.
  3. Mattias Henrikson: Alla dessa utflykter runt Stockholm. Ordalaget 2013, s. 47.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tyresön linna.