Turkkilainen van
Turkkilainen van (turk. Van Kedisi, arm. Վանա կատու) on kissarotu, joka on kotoisin Turkin Vanjärven seuduilta. Se on yksi harvoista kissaroduista, jotka pitävät vedessä uimisesta. Rodulla ilmenee usein silmien erivärisyyttä.
| Turkkilainen van | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa: | Turkki |
| Rodun lyhenne: | TUV |
| Kategoria: | II |
| Ulkonäkö ja terveys | |
| Turkki: | puolipitkä |
Rodun jalostus alkoi Englannissa 1950-luvulla, ja se sai virallisen hyväksynnän 1969. Suomeen ensimmäiset turkkilaiset vanit tulivat 1980-luvun puolivälissä. Turkkilaisilla vaneilla on erityinen karvapeitteen kuviointi, jota ei ole muilla kissaroduilla.
Turkkilaiset vanit ovat tunnettuja siitä, että ne pitävät vedestä ja hakeutuvat aktiivisesti veteen.[1]
Rakenne muokkaa
- Pää: Muodoltaan tylppäkulmainen kolmio, nenä suora ja keskipitkä, nenänpää vaaleanpunainen, leuka vahva.
- Silmät: Suuret ja soikeat, hieman vinoasentoiset, siniset, vaalean meripihkan väriset tai eriväriset, jolloin toinen silmä on sininen ja toinen vaalean meripihkan värinen. Silmäluomien reunat ovat vaaleanpunaiset.
- Korvat: Lähellä toisiaan korkealla päälaella.
- Vartalo: Pitkä, mutta vankka, lihaksikas, tyypiltään keskiraskas. Kaula vahva. Jalat keskipitkät, tassut sorjat pyöreät ja tupsulliset. Polkuanturat vaaleanpunaiset.
- Häntä: Keskipitkä ja hyvin tuuhea.
- Turkki: Puolipitkä vartalolla, laadultaan hieno ja silkkinen, ei alusturkkia.
Hoito muokkaa
Omistajat kuvaavat turkkilaista vania rakastettavaksi ja älykkääksi kissaksi, jolla on taipumus kiintyä vain yhteen ihmiseen. Sillä on kokoonsa nähden varsin suuri ruokahalu.Turkin hoito on helppoa, ja kampaaminen on kahdesti tai kolmesti viikossa suositeltavaa.
Lähteet muokkaa
- ↑ Price, Catherine: "What's Going On Inside Your Pet's Head?". Parade, 8.7.2012, s. 7–9. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Kuvia van-kissoista (Arkistoitu – Internet Archive)