Tunturikihu
Tunturikihu (Stercorarius longicaudus) on pitkäpyrstöinen kihu. Lajin nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1819.
| Tunturikihu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Heimo: | Kihut Stercorariidae |
| Suku: | Stercorarius |
| Laji: | longicaudus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Stercorarius longicaudus |
|
 |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Tunturikihun muoto muistuttaa lapintiiraa: siivet ovat kapeat ja pitkät ja pyrstö pitkä. Tunturikihulla on musta lakki, kellertävä leuka ja kaula, harmaanvaalea vatsapuoli ja tumma selkä ja siivet. Linnun pituus on noin 38 cm, mutta kesäasussa pitkät pyrstösulat voivat lisätä pituutta jopa 20 cm. Paino on 218–444 g, naaras on kookkaampi.
Levinneisyys muokkaa
Tunturikihut pesivät pohjoisessa Kanadassa, Siperiassa ja Alaskassa, paikoin muuallakin Pohjois-Euroopassa. Suomen Lapissa se pesii hyvinä myyrä- ja sopulivuosina. Kannanvaihtelu on suurta ja se seuraa tunturisopulien esiintymistiheyttä. Suomen kannaksi on arvioitu 100–2 000 paria.[3] Maailman populaation koko on 100 000–500 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Ne talvehtivat Atlantin ja Tyynenmeren eteläosissa.
Elinympäristö muokkaa
Tunturikihun pesimäaluetta ovat tundra ja tunturiylängöt. Pesinnän ulkopuolella se elää enimmäkseen avomerellä.
Lisääntyminen muokkaa
Pesä on avoimesti maassa. Munia on tavallisesti kaksi, joskus yksi ja ani harvoin kolme. Muna painaa noin 41 g. Molemmat emot hautovat siten, että munat ovat varpaiden/räpylöiden päällä, koska pesä sijaitsee usein jäisellä palsalla. Haudonta kestää 23–25 päivää. Poikaset jättävät pesän parin päivän ikäisinä, mutta eivät poistu muutamaa kymmentä metriä kauemmaksi, kunnes oppivat lentämään 24–26 päivää vanhoina.
Ravinto muokkaa
Tunturikihu syö pesimäalueellaan enimmäkseen sopuleita ja myyriä, myös lintuja, kaloja, hyönteisiä ja marjojakin. Muuttoparvissakin se pyydystää oman ruokansa, eikä varastele lokeilta toisin kuin muut kihut.
Lähteet muokkaa
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hong Kong.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Stercorarius longicaudus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tunturikihu
Aiheesta muualla muokkaa
- Simonen, K. 1968: Tunturikihu Viitasaarella. - Lintumies 4. s. 102. SLY.
- Tunturikihu Lintukuva-verkkopalvelussa