Tukkateatteri on tamperelainen harrastajateatteri.

Tukkateatterin sisäänkäynti Tammelan puistokadun varressa Tampereella vuonna 2014.

Vuonna 1999 perustettu Tukkateatteri on tehnyt näytelmiä etupäässä omien dramatisointiensa pohjalta, mutta ohjelmistossa on ollut myös klassikkonäytelmiä. Teatteri valmistaa vuodessa noin kuusi omaa produktiota. Teatteriproduktioiden tuottamisen lisäksi Tukkateatteri muun muassa järjestää kaikille avoimia, tamperelaisille harrastajateattereiden jäsenille tarkoitettuja teatterialan kursseja sekä teatterin jäsenille suunnattua pienryhmätoimintaa, kuten improvisaatioteatteria. Lisäksi Tukkateatterilla kokoontuu teatterin oma tekstihautomo Tukkateksti, englanninkielinen Tukka Goes Hair -ryhmä sekä työttömille ja eläkeläisille tarkoitettu Päiväpaja. Teatteri valmistaa vuodessa noin kuusi omaa produktiota.

Kiertävänä teatterina aloittanut Tukkateatteri toimi vuosina 2008–2015 Tammelan puistokatu 29:n huonenäyttämöllä. Vuonna 2016 teatteri muutti uusiin tiloihin Laukontorille osoitteeseen Laukontori 12[1]. Teatteri myös jälleenvuokraa tilaansa tamperelaisille tilattomille teatteriryhmille. Ryhmä esiintyy myös Tampereen ulkopuolella kuten kesäteatterinäytös 2021 "Rauhanrikkojat".

Teatterin perustivat opiskeluaikoinaan nykyisin nukketeatteriammattilainen Alma Rajala, näyttelijä Kirsi Kärnä, kansanmuusikko Pekko Käppi, kirjailija Silja Sillanpää sekä Anniina Hankkio.

Lähteet muokkaa

  1. Vuorinen, Kaisa: Tukkateatteri on löytänyt uuden kodin! 29.12.2015. Tukkateatteri. Viitattu 16.6.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.