Traumaterapia

Traumaterapia on terapiaa, jolla pyritään vähentämään psyykkisestä traumasta koituvia haittoja kuten depressiota, pelkoja ja ihmissuhdehaittoja.

Osa traumaterapian muodoista kuten psykologinen jälkipuinti voi tutkimusten mukaan olla potilaille pikemmin haitallista kuin hyödyllistä. Se mikä on yhdelle hyvin järkyttävää, ei välttämättä ole sitä toiselle, jolla on erilainen elämänkokemus. Siksi kaikki eivät tarvitse kriisiterapiaa. Traumapsykoterapia on kuitenkin tavallisimmin pitkäkestoinen hoito eikä lyhyt kuten jälkipuinti. Suomessa erityisesti traumojen hoitoon erikoistunutta hoitoa ja koulutusta tarjoaa traumaterapiakeskus Hoidossa integroidaan erilaisia hoitomuotoja ja traumaterapiatekniikoita ja siten se onkin integratiivinen terapiaviitekehys. Traumaterapeutit ovat erikoistuneet hoitamaan nimenomaan komplisoituneita traumareaktioita ja traumaperäisiä psykiatrisia tiloja kuten dissosiaatiohäiriöitä, joihin tavanomaisemmat terapiatekniikat kuten kognitiivinen psykoterapia tai analyyttinen psykoterapia eivät välttämättä yksistään riitä, jollei niihin integroida traumaterapian tekniikoita. Trauman hoitoon voidaan kuitenkin käyttää akuutissa vaiheessa, esimerkiksi akuutin stressihäiriön ja lyhytkestoisen traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoitoon, erilaisia lähestymistapoja arkielämän ongelmia helpottamaan, joka kriisin alkuvaiheessa on ensisijaista. Rauhoittava ja turvallinen hoitokontakti on kaikissa lähestymistavoissa hoidon kulmakivi. Pitkäkestoisen traumatisoitumisen hoitoon erikoistuneessa traumaterapiassa voidaan oireita hoitaa mm. EMDRllä, kognitiivisella psykoterapialla ja/tai SSRI-masennuslääkkeillä.

Suomessa traumaterapian pohjateoriana on persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatioteoria, joka on traumakäsitteiden ja traumaterapiankin metateoria. Se yhdistää traumateoriat (mm.polyvagaalinen teoria) ja se on terapiatekniikoiden ja potilaiden vakauttamisessa merkittävästi ymmärrystä lisäävä teoria. Emotionaalisen trauman kohdalla tapahtuva persoonallisuuden jakautuminen prototyyppisiin, alkumuotoisiin osiin ei tapahdu sattumanvaraisesti, vaan noudattelee todennäköisimmin evolutiivisesti määräytyneitä ”jakolinjoja” eri toimintajärjestelmien välillä. Mitä enemmän osia, sitä komplisoituneemmasta traumatisoitumisesta on kysymys.

Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen on ensimmäinen käsikirja, joka on suunnattu traumaperäisistä dissosiaatiohäiriöistä kärsiville potilaille.  Boon, Steele ja van der Hart nostavat esiin tärkeitä ja ajankohtaisia traumaa ja dissosiaatiota koskevia teorioita, rakenteellisen dissosiaation teorian. Ammattilaisten tietämystä traumatisoitumisesta ja rakenteellisesta teoriasta on lisännyt merkittävästi heidän kirjansa The Haunted Self 2006, suomennos Vainottu Mieli.

Jälkipuinti

Ammattilaisen suorittama trauman psykologinen jälkipuinti saattaa lisätä potilaan ahdistusta ja muuta myöhempää psyykkistä oireilua kuin vähentää niitä. Duodecimin Käypä hoito -suosituksen (2009) mukaan kertaluonteinen jälkipuinti ei toimi ja oletettavasti sama koskee myös monen tapaamisen jälkipuintia.

Silti jälkipuinti otettiin käyttöön Suomessa 1990-luvulla jo ennen kuin se vaikuttavuutta oli tutkittu.

Turun yliopiston professori Pekka Räsäsen ja dosentti Atte Oksasen johtama sosiologinen tutkimus osoitti, että jälkipuinnin suorien psykologisten haittojen lisäksi psykologinen kriisiapu rapauttaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden tunne ja naapuriapu tukivat hyvinvointia kriisin aikana ja jälkeen sekä Suomen että Yhdysvaltojen ammuskelutapauksissa. Osallistuminen kriisiterapiaan heikensi yhteisöllisyyden tunnetta ja hyvinvointia. Jälkipuinti on kuitenkin vain yksi terapiatekniikoista eikä sitä käytetä pitempikestoisten ja varsinaisten traumaterapioiden osana.