Toyota MR2 on keskimoottorinen 2-paikkainen takavetoinen urheiluautomallisto joka on ollut markkinoilla vuodesta 1984 lähtien kolmen sukupolven ajan.

Toyota MR2:n suunnittelun lähtökohtina oli auto, joka on hyvä ajaa ja jossa on kohtalainen bensankulutus. Alun perin tarkoitus ei ollut tehdä urheiluautoa. Suunnittelutyö alkoi vuonna 1979 kun Akio Yoshida Toyotan testausosastolta alkoi kokeilla erilaisia moottorin sijoitusvaihtoehtoja ja päätyi keskimoottoriseen versioon. Tuloksena oli vuonna 1981 prototyyppi Toyota SA-X, autosta alkoi kehittyä pikkuhiljaa urheiluauto ja testejä tehtiin lisää sekä Japanissa että Kaliforniassa. Vuonna 1983 Toyota SV-3 konseptiauto esiteltiin julkisuudessa Tokion autonäyttelyssä ja se sai siellä runsaasti julkisuutta. Tuotantomallin nimeksi tuli MR2, joka tulee sanoista "Midship Runabout, 2-seater". Lyhenne tarkoittaa samalla myös sanoja Mid-Engine, Rear-wheel drive, 2-seater.

MR2 (AW10 / AW11) (1984–1989) muokkaa

 
Toyota MR-2

Ensimmäisen sukupolven kevyt ja pieni AW11 -korimallin MR2 oli jotain, mitä ei osattu odottaa Japanilaiselta autonvalmistajalta. MR2 ei todellakaan ollut taloudellinen perheauto johon Toyotalta oli totuttu. Tärkeimmät AW11 :n ominaisuudet olivat sen kevyt kori, erinomaiset ajo-ominaisuudet ja verrattain tehokas pieni moottori. Nämä ominaisuudet tekevät MR2:sta erittäin helpon auton ajaa. Sen ominaisuudet olivat samaa luokkaa kuin kalleimmissa urheiluautoissa.

Moottoriksi Toyota valitsi 4A-GE:n joka on 1.6 -litrainen Rivi 4 kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla, 16 venttiilillä ja Boschin L-Jetronic -ruiskulla. Siinä on myös T-VIS joka säätää ilman virtausta imusarjassa. Japanin markkinoilla myytiin myös AW10 -mallia jossa oli pienempi 1500 kuutioinen 3A-U -moottori, mutta tämä malli ei ollut kovinkaan suosittu.

Mallivuodeksi 1986 MR2:ta uudistettiin hieman, sekä ulkonäkö että suorituskyky parani. Merkittävin uudistus oli lisävarusteena saatava irrotettava T-katto. MR2 sai myös helmalistat ja spoilerin, lisävarusteina sai nyt myös nahkasisustan ja neliportaisen automaattivaihteiston.

Vuonna 1987 tuli uusi ahdettu 4A-GZE -moottorivaihtoehto joka löytyi MR2 SC -mallista. Tätä mallia ei tosin koskaan nähty Euroopan markkinoilla.

Moottorivaihtoehdot:

  • 1.5 (3A-U)
  • 1.6 (4A-GE) - 128 hv
  • 1.6 SC (4A-GZE) 145-160 hv

MR2 (SW20) (1990–1999) muokkaa

 
Toisen sukupolven Toyota MR-2

Vuonna 1989 MR2 suunniteltiin kokonaan uudelleen. Toisen sukupolven MR2 erosi sinänsä edeltäjästään että edeltäjän ollessa täysverinen urheiluauto, sen isompi seuraaja voitaisiin lähinnä luokitella GT -autoksi. MR2:seen on mm. saatavana korisarja jolla se saadaan näyttämään melkein aidolta Ferrari F355:ltä.

SW20:n tullessa myyntiin keväällä 1990, sitä tarjottiin neljällä eri moottorivaihtoehdolla riippuen markkina-alueesta. Kaikki moottorit olivat 2 -litraisia ja 16 -venttiilisiä, poikkeuksena Pohjois-Amerikan markkinoiden 2.2 -litrainen 5S-FE. Tehokkain moottori oli turboahdettu 3S-GTE joka oli saatavilla vain Japanissa nimellä MR2 GT ja Yhdysvalloissa nimellä MR2 Turbo, tehoja tässä mallissa oli Japanissa 220 hevosvoimaa ja Yhdysvalloissa 200 hv. Euroopassa jouduttiin tyytymään 3S-GE -moottoriin josta tehoja sai irti vain 156 hv.

Autoalan lehdet väittivät että MR2 on vaarallinen ajaa. Toyota muutti asiakkaiden pyynnöstä vuosimallista 1993 eteenpäin siten, että siinä oli leveämmät takarenkaat ja pidemmät tukivarret taka-akselistossa. Tukivarsimuutos teki autosta helpomman hallita kaarrenopeuden kustannuksella. Myös 15" vanteet ja isommat jarrulevyt lisättiin autoon.

Vuonna 1995 MR2 sai täysin uudet moottorit ja jonkin verran uudistusta sisustaan. 3S-GTE moottori sai MAP -sensorin ja T-VIS poistettiin. Uusi CT20B turboahdin lisäsi huipputehon 240 hevosvoimaan. 3S-GE ei saanut niin paljoa uudistuksia mutta senkin maksimiteho nousi 172 hevosvoimaan.

Viimeisenä tuotantovuotenaan MR2 sai vielä muutamia muutoksia, turboahdettu moottori pysyi samana mutta Japanin markkinoilla myytävä 3S-GE sai Toyotan VVT-i järjestelmän. Tämä ja monet muut muutokset lisäsivät tehoja 198 hevosvoimaan.

Toyota Racing Development (TRD) tarjosi virallista korisarjaa ja virityspakettia jolla MR2:n omistajat pystyivät muuttamaan MR2:sensa TRD2000GT -malliksi joka oli malli jota käytettiin Japanin GT-C sarjan kisoissa.

MR2 (ZZW30) (1999–2005) muokkaa

 
Kolmannen sukupolven Toyota MR-2

Kolmannen sukupolven MR2:ssa on jälleen painotettu samoihin arvoihin kuin ensimmäisessä: hyvään ohjattavuuteen, kevyeen ja pieneen koriin ja urheilullisuuteen. Paino putosi alle tuhannen kilon, uusi MR2 oli osa Toyotan Project Genesistä, jonka tarkoituksena oli saada nuoret autoilijat ostamaan Toyotan autoja. Erona edeltäjään on se, että kolmannen sukupolven MR2 on rättikattoinen auto edeltäjien ollessa kovakattoisia. Toyotalta oli saatavilla kyseiseen malliin irrotettava kovakatto lisävarusteena.

Tämä malli on Japanissa nimeltään Toyota MR-S, Yhdysvalloissa MR2 Spyder ja Euroopassa MR2 Roadster. Ranskassa autoa myydään nimellä Toyota MR koska MR2 lausuttuna ranskaksi kuulostaa sanalta merde, joka tarkoittaa ulostetta.

Moottori on alumiinilohkoinen 1ZZ-FE, joka on myös uudessa Toyota Celicassa. Se on 1,8 -litrainen (1 794 cc) Rivi 4. Edeltäjiensä tavoin moottorissa on kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia ja 16 venttiiliä. 140 hevosvoiman teho oli melko pudotus MR2 GT:n 240 hevosvoimasta, mutta auton keveyden takia se on kyllä riittävä tehomäärä. Vaihteistovaihtoehdot olivat nyt manuaali ja puoliautomaatti.

Monet MR2:n omistajat ovat vaihtaneet 1ZZ-FE:n tilalle 2ZZ-GE:n, jolloin tehoa on saatu irti 190 hv. Tämä moottori löytyy mm. Toyota Celicasta ja se on melko helppo vaihtaa MR2:seen.