Tommie Smith

yhdysvaltalainen pikajuoksija

Tommie Smith (s. 6. kesäkuuta 1944 Clarksville, Teksas) on yhdysvaltalainen entinen pikajuoksija ja olympiavoittaja. Hänet tunnetaan myös ihmisoikeusaktivistina.

Mitalit
Tommie Smith
Tommie Smith
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa México 1968 200 metriä

Ura muokkaa

Smith oli ensimmäinen, joka juoksi 200 metriä alle 20 sekunnin. Se tapahtui suoralla radalla 7. toukokuuta 1966, jolloin hän juoksi 220 jaardia (201,17 m) aikaan 19,5 sekuntia. Samana vuonna hän paransi 220 jaardin maailmanennätystä myös kaarteella ja oli mukana Yhdysvaltojen 4 x 400 metrin viestijuoksujoukkueessa, joka alitti ensimmäisenä kolmen minuutin haamurajan (2.59,6). Opiskellessaan San Josén yliopistossa vuonna 1967 hän voitti 220 jaardin Yhdysvaltojen yliopistomestaruuden ja viikkoa myöhemmin Yhdysvaltojen mestaruuden (silloin AAU:n kisat). Tuona vuonna hän juoksi myös 440 jaardin maailmanennätyksen ja voitti 200 metrillä kultaa Tokion universiadeissa[1]. Seuraavana vuonna hän voitti Yhdysvaltojen 200 metrin mestaruuden ja hänet valittiin Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen.lähde?

Vuoden 1968 olympialaisissa Méxicossa hän voitti 200 metrin olympiakultaa maailmanennätysajalla 19,83. Aika oli matkan ensimmäinen virallinen 20 sekunnin alitus, ja se rikottiin vasta vuonna 1979. Olympiaennätyksenä aika kesti vuoteen 1984 asti.lähde?

Palkintojenjaossa Smith ja pronssia voittanut John Carlos kohahduttivat maailmaa ja etenkin Yhdysvaltoja esittämällä hiljaisen protestin Yhdysvaltojen harjoittamaa rotusortoa vastaan. Yhdysvaltojen lippujen noustessa tankoon ja kansallislaulun alkaessa soida molemmat mustat miehet painoivat päänsä alas ja nostivat nyrkkiin puristetun ja mustaan nahkakäsineeseen puetun käden ylös. Protestin symboliset yksityiskohdat oli huolellisesti suunniteltu. Smithin oikea nyrkki symboloi mustien voimaa ja Carloksen vasen nyrkki mustien yhtenäisyyttä. Smithin kaulassa ollut musta huivi kuvasi mustien ylpeyttä, ja hänen kädessään oli laatikko, jossa oli oliivipuun taimi rauhan vertauskuvana. Carloksella oli kaulassa helminauha, jolla hän osoitti kunnioitusta lynkkauksen uhreiksi joutuneille mustille. Lisäksi molemmat olivat palkintojen jaossa ilman kenkiä, mustissa sukissa, kuvatakseen mustien köyhyyttä Yhdysvalloissa. Yhdessä he muodostivat voiman ja yhtenäisyyden holvikaaren.[2] Kaikilla kolmella palkitulla, myös toiseksi tulleella australialaisella Peter Normanilla, oli Olympic Project for Human Rights –järjestön merkki rinnassa. Kolmikko poistui palkintojenjaosta valtavassa buuaus- ja vihellysmyrskyssä.lähde?

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage erotti Smithin ja Carloksen Yhdysvaltojen joukkueesta, ja he joutuivat lähtemään olympiakylästä. Myös Australian joukkue lähetti Peter Normanin kotiin, eikä häntä enää valittu maan olympiajoukkueeseen. Yhdysvalloissa protesti vastaanotettiin kaksijakoisesti. Monet, pääosin värilliset, iloitsivat protestista, mutta suuri osa valkoisista tuomitsi sen voimakkaasti. Molemmat urheilijat saivat lukuisia tappouhkauksia ja vihan osoituksia osakseen.lähde?

Smith havitteli 1969–1971 uraa amerikkalaisen jalkapallon pelaajana NFL:n Cincinnati Bengalsissa, mutta nopeudestaan huolimatta hän joutui seuraamaan ottelut pääosin vaihtopenkiltä. Nykyisin Smith on toiminut opettajana ja urheiluvalmentajana Santa Monica Collegessa Kaliforniassa.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 272. IAAF, 2005. (englanniksi)
  2. Commemorating a Legacy The Tommie Smith John Carlos Project. 14.3.2005. San José State University ja Associated Students SJSU. Arkistoitu 29.7.2007. Viitattu 6.6.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa