Toivo Särkkä
Toivo Jalmari ”T. J.” Särkkä, "maisteri Särkkä", (alk. Toivo Hjalmar Silén; 20. marraskuuta 1890 Mikkeli – 9. helmikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen elokuvatuottaja ja -ohjaaja. Hän oli Suomen Filmiteollisuus -yhtiön toimitusjohtaja.
| Toivo Särkkä | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. marraskuuta 1890 Mikkeli, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 9. helmikuuta 1975 (84 vuotta) Helsinki, Suomi |
| Ammatti |
ohjaaja tuottaja toimitusjohtaja |
| Ohjaaja | |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Kulkurin valssi (1941) |
| Palkinnot | |
|
Parhaan lyhytelokuvan Jussi (1948) Parhaan ohjauksen Jussi (1950) Parhaan tuottajan Jussi (1955), (1956) |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Tunnetuimpia Särkän ohjaamia elokuvia ovat muun muassa Suomisen perhe, Helmikuun manifesti, Kulkurin valssi, Vaivaisukon morsian, Nuoruus sumussa, Katupeilin takana, Hilja – maitotyttö, Juha, Kuu on vaarallinen ja Ihana seikkailu. Juha oli ensimmäinen suomalainen kokoillan värielokuva, ja se oli CinemaScope- eli laajakangasmenetelmällä kuvattu.
Ura muokkaa
Särkkä kirjoitti ylioppilaaksi 1911 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan venäjän kieli vuonna 1914. Hän aloitti jatko-opinnot oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta jätti ne kesken. Hänet promovoitiin maisteriksi itsenäisessä Suomessa 1919. Ennen elokuvauraansa hän toimi pankinjohtajana ja toimitusjohtajana Kotimaisessa Työssä.[1] Särkästä käytettiin usein nimitystä "maisteri Särkkä", kuten Toivo Kärki muistelmissaan[2].
Oy Suomen Filmiteollisuuden perustajaomistajan Erkki Karun kuoltua Särkkä otti yhtiössä johdon. Hän tuotti kaikkiaan 233 ja ohjasi 49 kokoillan elokuvaa.[1] Hän on yhä eniten kokoillan elokuvia tuottanut ja ohjannut suomalainen.
Särkkä palkittiin 1948 parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnolla elokuvasta Uskolliset ruskeat silmät. Vuonna 1950 hän sai parhaan ohjauksen Jussin elokuvasta Katupeilin takana.[3]
Toivo Kärjen mukaan Särkkä ei ollut musikaalinen mutta halusi elokuvat täyteen musiikkia. Se sai aikaan riitoja Kärjen ja Särkän välille: "Piti vain olla kovasti ääntä ja meteliä, silloin kaikki oli hänestä hyvin." Särkkä halusi Hollywood-tyylistä musiikkia ja suuria orkestereita. Hänellä oli sopimus Helsingin teatteriorkesterin kanssa. Myöhemmin Särkkä antoi Kärjelle vapaat kädet, kun rallifilmit alkoivat tuottaa hyvin.[4]
Vuonna 1965 Särkkä haki Suomen Filmiteollisuuden konkurssiin. Siihen vaikuttivat television kilpailu, suhdanteiden heikkeneminen ja näyttelijöiden lakko.[1]
Särkkä sai ensimmäisen Suomessa myönnetyn elokuvaneuvoksen arvonimen vuonna 1967.
Yksityiselämä muokkaa
Särkkä avioitui venäläis-liettualaisen Margariitta Beljavskyn kanssa 1914. Avioliitosta syntyi yksi tytär. Särkän harrastuksiin kuului kenneltoiminta.
Särkkä kuoli kotonaan Helsingin Marjaniemessä 84-vuotiaana aivohalvaukseen 9. helmikuuta 1975. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[5]
Lähteet muokkaa
- Kärki, Toivo & Niiniluoto, Maarit: Siks oon mä suruinen, s. 162–163. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Uusitalo, Kari: ”Särkkä, Toivo Jalmari (1890–1975)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 543–545. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.12.2016).
- ↑ Kärki & Niiniluoto 1982, s. 165
- ↑ Terttula, Eugen: ”Jussi-patsaan saajat 1944–50”, Mitä Missä Milloin 1952, s. 333. Helsinki: Otava, 1951.
- ↑ Kärki & Niiniluoto 1982, s. 162–163
- ↑ Pekka Vauhkonen: T.J. Särkän viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 27.5.2010. Viitattu 22.5.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
- Särkkä, T. J. hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)