Highway to Hell
Highway to Hell on australialaisen AC/DC-yhtyeen kuudes Australiassa ja viides kansainvälisesti julkaistu studioalbumi, ja se ilmestyi vuonna 1979. Levy on yhtyeen suosituimpia julkaisuja ja sen nimiraita on AC/DC:n tunnetuimpia kappaleita. Albumi on yhtyeen viimeinen, jossa laulajana toimii helmikuussa 1980 menehtynyt Bon Scott.
Highway to Hell AC/DC | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | maaliskuu – huhtikuu 1979, Roundhouse Studios, Lontoo | |
Julkaistu | 27. heinäkuuta 1979 3. elokuuta 1979 8. marraskuuta 1979 | |
Formaatti | LP, MC, 8-raita, CD | |
Tuottaja(t) | Robert John ”Mutt” Lange | |
Tyylilaji | hard rock, blues rock | |
Kesto | 41.42 | |
Levy-yhtiö | Albert, Atlantic | |
Muut kannet | ||
takakansi Australian painos | ||
Listasijoitukset | ||
Yhdistynyt kuningaskunta Britannia: 8. | ||
AC/DC:n muut julkaisut | ||
If You Want Blood You’ve Got It 1978 |
Highway to Hell 1979 |
Back in Black 1980 |
AC/DC:n uusi tuottaja Robert John ”Mutt” Lange muutti yhtyeen energisen soundin hieman radioystävällisempään suuntaan. Albumi olikin siihen asti menestyinen AC/DC-levy: Britanniassa se nousi myyntilistan kahdeksanneksi ja Yhdysvalloissa seitsemänneksitoista. Sitä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa noin seitsemän miljoonaa kappaletta. Albumi sai ilmestyessään myös kriitikoilta hyvän vastaanoton.
Albumilta julkaistiin singlet ”Highway to Hell”, ”Girls Got Rhythm” ja ”Touch Too Much”. Niistä ”Highway to Hell” ja ”Touch Too Much” saavuttivat myös listamenestystä. ”Highway to Hell” oli samalla yhtyeen ensimmäinen listahitti Yhdysvalloissa. Siitä on muodostunut yksi yhtyeen klassikkokappaleista.
Taustaa
1970-luvun lopulla AC/DC:n suosio kasvoi jatkuvasti, ja yhtyeen albumit myivät hyvin Australiassa ja Britanniassa. Esimerkiksi vuonna 1978 julkaistut Powerage ja If You Want Blood You’ve Got It ylsivät Britanniassa sijoille 26 ja 13.[1] Levy-yhtiö Atlantic Records alkoi kuitenkin vaatia läpimurtoa myös Yhdysvalloissa.[2] Atlantic halusi levyn, joka olisi myyntimenestys koko maassa, ja hittisinglen.[3] Yhtyeen edelliset albumit olivat jääneet Billboardin listan sadan myydyimmän levyn ulkopuolelle.[4]
Albumin työstö
Miamin fiasko
Atlantic Records halusi, että albumin tuottaisi muun muassa Jimi Hendrixin, Rolling Stonesin ja Kissin tuottajana toiminut Eddie Kramer. Yhtyeen sisällä tätä vastustettiin, sillä AC/DC joutui luopumaan yhteistyöstä George Youngin ja Harry Vandan kanssa, jotka olivat tuottaneet yhtyeen levyjä jo puolen vuosikymmenen ajan. Lisäksi Angus ja Malcolm Young joutuivat luopumaan veljestään työtoverina. Toisaalta George Young oli itsekin sitä mieltä, että yhtye tarvitsi tuoreutta.[2][5]
Kun yhtye saapui Miamin Criteria Studiosiin, työskentelyssä uuden tuottajan kanssa paljastui ongelmia. Kramer joutui esimerkiksi Youngin veljesten alkuhämmennyksestä johtuvien hyökkäysten kohteeksi. Hän myös halusi jämptisti, että äänityssessiot alkavat aina puolelta päivin ja yhtye olisi valmiina kappaleidensa kanssa, kun he saapuvat studioon. Tämä ei ollut AC/DC:lle tavanomaista. Kramer ei myöskään pitänyt solisti Bon Scottin alkoholinkäytöstä, minkä lisäksi hän halusi levylle kosketinsoittimia. Kolmessa viikossa yhtye ei ollut saanut studiossa mitään aikaan. Malcolm Young soitti AC/DC:n managerille Michael Browningille New Yorkiin ja ilmoitti yhtyeen suuresta tyytymättömyydestä uuteen tuottajaan. Niinpä Kramer erotettiin vain kolmen viikon työn jälkeen.[2][5] Kramer on kuitenkin kertonut myöhemmin, että Bon Scott oli ”aivan pirun mahtava” ja AC/DC ”todellinen rock and roll -bändi”.[6]
Vaikka Miamissa ei levytetty yhtäkään kappaletta, siellä saatiin kuitenkin joitain ideoita. Angus Young keksi laulun nimen ”Love Hungry Man” ja riffin kappaleeseen ”Highway to Hell”. Kun yhtye keksi jonkin riffin, se palasi siihen myöhemmin, eikä työstänyt sitä heti pidemmälle, vaan jatkoi harjoittelemista uusien ideoiden toivossa. Yhtye palasi nauhalle päätyneisiin hyviin riffeihin seuraavana päivänä, jolloin parhaat niistä erottuivat massasta.[7]
Tuottaja vaihtuu
Browning ehdotti uudeksi tuottajaksi 30-vuotiasta Robert John ”Mutt” Langea. Hän ei ollut vielä saavuttanut suurempia meriittejä ja oli työskennellyt muun muassa Graham Parker & the Rumourin, XTC:lle ja The Boomtown Ratsin kanssa.[2] Langelle lähetettiin nauha, jossa oli kuusi kappaleideaa. Ne oli äänitetty ilman tuottaja Krameria Bon Scottin toimiessa rumpalina.[8]
AC/DC perui Japanin-kiertueensa ja matkusti Lontooseen, missä se harjoitteli materiaaliaan ennen nauhoituksia Roundhouse Studiosissa.[5] Kun nauhoitukset viimein alkoivat, kappaleet olivat jo hyvässä kunnossa, vaikkakin Bon Scott kirjoitti hänelle tyypillisesti sanoituksia vielä studiossa. Materiaalia oli kertynyt paljon, jopa neljän albumin verran. Levyn nimeksi tulisi Highway to Hell.[9]
Yhtyeen ja tuottaja Langen välillä syntyi heti jonkinasteinen kipinä.[9] Jäsenet antoivat periksi Langen vaatimuksille ja tekivät muutaman viikon pitkiä, säännöllisiä työpäiviä. Poikkeuksena oli huhtikuun 14. päivä, jolloin Malcolm Young meni naimisiin Westminsterin maistraatissa. Jälkeenpäin yhtyeen jäsenet eivät valittaneet Langen tiukasta kurista, vaan esimerkiksi Angus Young kertoi sen olleen hyvä opetus kaikille. Hän oli myös avustanut laulaja Bon Scottille uudenlaisen hengitystekniikan ja löytämään laululleen pohjan alempaa vatsasta.[5] Tällä hän pyrki saamaan Scottin teknisesti paremmaksi laulajaksi esimerkiksi kappaleessa ”Touch Too Much”, jossa hän vastasi perusmelodiasta. Asiaa auttoi se, että Lange oli kouluttautunut laulajaksi kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Toinen Langen lauluun liittyvä idea oli lauluharmonoiden käyttö. Taustakuoro muodostettiin studiossa olijoista, ja tarvittaessa Lange astui itse mikrofonin taakse. Hänen äänensä kuitenkin erottui niin selvästi, että hänen täytyi usein siirtyä toiseen päähän studiota.[10]
Albumin miksasivat Lontoossa Basing Street Studiosissa Tony Platt ja Kevin Dallimore.[11] Platt oli työskennellyt Island-studioilla Lontoossa muun muassa Freen, Trafficin, The Rolling Stonesin, Thin Lizzyn ja Bob Marleyn kanssa. Platt kävi vain parissa sessiossa, joissa alkoi olla paniikkitunnelma kiireen vuoksi. Tämä kuitenkin vain terästi yhtyettä hoitamaan työn loppuun. Albumi miksattiin vain hieman yli viikossa, ja huhtikuun lopussa Highway to Hell oli valmis. Malcolm Young oli otettu lopputuloksesta. Työskentely uuden tuottajan kanssa oli opettanut hänelle paljon, muun muassa sen, että ennen studioon menoa tulee olla valmistautunut. Lisäksi hän oli oppinut luottamaan omiin vaistoihinsa, kun aiemmin hän oli turvautunut edelliseen tuottajaan, veljeensä George Youngin.[12]
Levy-yhtiö Atlanticilla oli suuria toiveita Highway to Hellin suhteen.[13] Se myös ehdotti AC/DC:lle, että se vaihtaisi albumin nimen raamattuvyöhykkeen markkinoiden vuoksi. Yhtye kuitenkin vastusti ajatusta.[6]
Musiikki
Albumilla kuuluu tuottaja Robert John ”Mutt” Langen vaikutus. Yhdessä studioteknikkojensa Mark Dearnleyn ja Tony Plattin kanssa Lange muutti AC/DC:n perinteisen energian radioystävällisempään muotoon, joka oli puuttunut yhtyeen aiemmilta albumeilta. Keskiääntä tehostettiin, mikä kuului erityisesti Phil Ruddin rumpusoundissa. Lisäksi muun muassa kappaleissa ”Highway to Hell” ja ”Girls Got Rhythm” käytettiin taustaluluja antamaan kappaleisiin lisää virtaa. Aiemmin yhtye ei aina saanut työstettyä ideoita valmiiksi, sillä se jäi odottamaan mitä silloinen tuottaja George Young sanoisi. Langen kanssa AC/DC:llä piti olla kaikki valmiina ja kappaleet sovitettuina.[2][5][14]
»Mutt huolehti kaupallisesta puolesta ja me taas riffeistä, ja jotenkin onnistuimme kohtaamaan puolivälissä ilman tunnetta siitä, että olisimme joutuneet tekemään kompromisseja.»
(Malcolm Young, kitaristi[5])
Bon Scott ei ollut tyytyväinen kaikkiin Powerage-albumilla tekemiinsä sanoituksiin, vaan piti niitä liian vakavina. Hän halusi olla nyt kevyempi, ja esimerkiksi kappale ”If You Want Blood (You’ve Got It)” edusti sitä tyyliä mihin hän pyrki.[15]
Kappalemateriaali
Avausraita ”Highway to Hell” on AC/DC:n klassikoihin luettu kappale. Yhtye itse on kertonut, että sanoitus syntyi Angus Youngin heitosta, että ”vuosien roikkuminen kiertuebussissa laulajan haisevat jalat naaman edessä on kuin ajelisi valtatietä helvettiin.” Toinen teoria on, että kappaleen taustalla on Bon Scottin suosikkipub The Raffles lähellä Australian Fremantlea. Sinne päästäkseen piti ajaa Canningin valtatietä, joka pubia lähestyettäessä johtaa jyrkkään ja vaaralliseen alamäkeen. Väitteen mukaan monet ovat kuolleet risteyksessä lähellä laaksonpohjaa, joten alamäki sai lempinimekseen ”Valtatie Helvettiin”.[2]
”Girls Got Rhythm” pilkkaa tietoisesti Bon Scottin omaa inspiraationlähdettä, naisia, rock and rollia ja alkoholia.[2] ”Walk All Over You” on hyvin nopeatempoinen kappale, jossa on esillä Malcolm Youngin rytmikitara.[16] Kappaleesta ”Touch Too Much” on sanottu, ettei se kuulosta aiemmalta AC/DC:ltä, sillä se on yhtyeelle poikkeuksellisen melodinen esitys.[2] Se onkin samalla esimerkki uuden tuottajan linjasta.[17] Kappale kertoo liiallisuuden vaaroista.[18] ”Beating Around the Bushin” riffi perustuu löyhästi Fleetwood Macin kappaleeseen ”Oh Well”.[16]
”Shot Down in Flames” leikittelee naistenmiehiin liitetyillä stereotypioilla.[19] Kappale kertoo miehestä, joka lähtee kaupungin yöhön iskemään naisia – epäonnistuen joka kerta.[20] ”Get It Hot” on Chuck Berry -tyylinen kappale, jonka sanoituksessa laulaja ajaa autolla tyttö vierellään.[2] Sitä seuraa ”If You Want Blood (You’ve Got It)”, jonka sanoituksessa Bon Scott kertoo kuinka pahoin rock and roll -elämä saa hänet voimaan: It’s animal / Living in a human zoo / Animal / The shit that they toss to you.[5] Taustalaulu on kappaleen kertosäkeessä huomattavassa roolissa.[17] ”Love Hungry Manissa” Scott puolestaan puhuu rakkaudenvietistään.[21]
Albumin päättää yli kuusiminuuttinen ”Night Prowler”, joka on hidas blues. Kappale sai 1980-luvun puolivälissä kyseenalaista julkisuutta, kun Richard Ramirez -niminen sarjamurhaaja väitti ”Night Prowlerin” yllyttäneen häntä murtautumaan koteihin ja ampumaan tai puukottamaan ihmiset. Todellisuudessa kappale kertoo himokkaasta miehestä, joka ”hiippailee” yöllä entisen tyttöystävänsä makuuhuoneeseen.[2][22] Sitä on verrattu Rolling Stones -yhtyeen kappaleeseen ”Midnight Rambler”.[16] Kappale oli myös luultavasti äänityssessioiden vanhin, sillä sen nimi oli noin kaksi vuotta vanha, ja siitä oli nauhoitettu aiemmin neljä epäonnistunutta versiota.[10]
Kappaleet
Angus Young, Malcolm Young ja Bon Scott ovat kirjoittaneet kaikki kappaleet.
A-puoli | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
1. | Highway to Hell | 3.26 | |||||||
2. | Girls Got Rhythm | 3.23 | |||||||
3. | Walk All Over You | 5.08 | |||||||
4. | Touch Too Much | 4.24 | |||||||
5. | Beating Around the Bush | 3.55 | |||||||
B-puoli | ||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Kesto | ||||||||
6. | Shot Down in Flames | 3.21 | ||||||||
7. | Get It Hot | 2.24 | ||||||||
8. | If You Want Blood (You’ve Got It) | 4.32 | ||||||||
9. | Love Hungry Man | 4.14 | ||||||||
10. | Night Prowler | 6.13 | ||||||||
41.42[23] |
Kansikuva
Albumin kannessa on yksinkertainen kuva yhtyeestä, jossa Angus Youngilla on pirun sarvet ja häntä. Alun perin kanteen suunniteltiin New Yorkin Staten Islandilla otettua kuvaa, joka esitti hyvän ja pahan taistelua. Yhtye oli kuvattuna taivaallisessa valkoisessa valossa yksinäisellä, öisellä tiellä. Kuolemaa kuvaa demoninen olento, joka ajaa ohi autolla. Yhtye hylkäsi idean liian taiteellisena, mutta takakanteen päätyi kuitenkin kuva samoista sessioista.[24]
Australian-painoksessa Jim Houghtonin ottama kansikuva eroaa hieman kansainvälisestä painoksesta. Kuvaan on lisätty helvetinliekkejä sekä kitarankaula, jossa on levyn nimi.[25][6] Levyn kappalemateriaali ei kuitenkaan eroa kansainvälisestä painoksesta.[25] Länsi-Saksan eräässä versiossa vinyyli oli väriltään sinapinkeltainen.[26] Itä-Saksassa julkaistiin vuonna 1981 painos, jossa oli vain yhtyeen logo ja albumin nimi.[27]
Julkaisu ja vastaanotto
Highway to Hell ilmestyi Britanniassa 27. heinäkuuta, Yhdysvalloissa 3. elokuuta ja Australiassa 8. marraskuuta 1979.[28][29] Se julkaistiin vinyylinä, C-kasettina sekä 8-raitana.[25] Albumin kansinvälisen version julkaisi Atlantic Records, mutta yhtyeen kotimaassa Australiassa sen julkaisi Albert Productions.[25]
Albumi ylsi Britanniassa sijalle kahdeksan ja Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla seitsemänneksitoista. Highway to Hell oli siten AC/DC:n ensimmäinen top 10 -albumi Britanniassa ja top 100 -albumi Yhdysvalloissa.[1][4] Yhtyeen kotimaassa Australiassa sijoitus oli seitsemästoista.[6] Korkeimman sijoituksensa Highway to Hell saavutti silloisessa Länsi-Saksassa, missä se nousi seitsemänneksi.[30] Yhtye oli siihenastisen uransa huipulla.[13]
Levy on myynyt Yhdysvalloissa seitsenkertaista, Australiassa viisinkertaista ja Kanadassa kaksinkertaista platinaa. Albumia on myyty Yhdysvalloissa noin seitsemän miljoonaa kappaletta. Highway to Hell onkin yhtyeen suosituimpia julkaisuja.[25][31] Britanniassa albumi on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän.[32]
Highway to Hellin kappaleita varten kuvattiin kaikkiaan viisi mainosvideota, joista yksi oli ”Shot Down in Flames”. Angus Young on pukeutunut siinä japanilaiseen koulupukuun, sillä video oli tarkoitettu Japanin markkinoille.[33]
Listasijoitukset
1979 ja 1980:
Myöhemmät ajankohdat:
|
Sertifiointi
|
Kritiikki
Albumi sai erityisesti Britanniassa hyvää palautetta kriitikoilta. NME sanoi Highway to Hellin olevan kaikkien aikojen paras australialainen albumi. AC/DC:tä kuvattiin bändiksi, joka menestyy venyttämällä liioittelun jalon taidon naurettaviin mittasuhteisiin.”[13]
Allmusicin Stephen Thomas Erlewine on sitä mieltä, että niin Bon Scott kuin Youngin veljeksetkin saavuttivat albumilla huippunsa ja että se oli yhtyeen siihenastisen uran paras kokonaisuus. Erlewine haluaa myös korostaa Robert John ”Mutt” Langen osuutta levy onnistumiseen. Erlewine antaa albumille täydet viisi tähteä.[52]
Rolling Stone -lehden Gret Kotin mielestä Highway to Hellin laulut ovat aiempaa tiiviimpiä. Kotin arvosana albumille on neljä tähteä.[53]
Arvostelut
Singlet
”Highway to Hell” (3. elokuuta 1979[55], Albert, Atlantic) |
Nimikappale ”Highway to Hell” oli albumin ensimmäinen single. Se saavutti useita listasijoituksia nousten Australiassa sijalle 24, Britanniassa sijalle 56 sekä Yhdysvalloissa sijalle 47 ollen siellä yhtyeen ensimmäinen listahitti.[6][4] |
”Girls Got Rhythm” (9. marraskuuta 1979[57], Albert, Atlantic) |
”Girls Got Rhythm” ilmestyi 9. marraskuuta 1979. B-puolena vaihteli painoksesta riippuen joko ”Get It Hot” tai yhtyeen vanhempi kappale ”T.N.T.”[58] |
”Touch Too Much” (25. tammikuuta 1980[59], Albert, Atlantic) |
”Touch Too Much” ilmestyi 25. tammikuuta 1980 ollen samalla albumin viimeinen single. Se menestyi Britanniassa ”Highway to Hell” -singleäkin paremmin nousten sijalle 29.[1] Länsi-Saksassa se ylsi sijalle kolmetoista.[60] AC/DC esitti kappaleen Top of the Pops -listaohjelmassa 7. helmikuuta 1980. Tämä oli Bon Scottin viimeinen esiintyminen yhtyeen riveissä.[61] |
Kokoonpano
Muusikot
|
Muut
|
Lähteet
- Discogs.com
- Engleheart, Murray & Durieux, Arnaud: AC/DC – Maximum Rock & Roll. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21005-4.
- Songfacts.com
- Sutcliffe, Phil: AC/DC – High Voltage Rock 'n' Roll – kuvitettu bändihistoria. Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-516-7. (Highway to Hellistä sivuilla 110–111 kirjoittanut Joe Bonomo)
- Walker, Clinton: Highway to Hell – Bon Scottin elämä ja kuolema. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-9188-1.
- Welch, Ernie: Highway to Hell -CD:n kansilehti (Epic EPC 510764 2)
Viitteet
- ↑ a b c ChartArchive - AC/DC Chartarchive.org. Viitattu 22.2.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Bonomo: 110–111
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 250
- ↑ a b c AC/DC Awards AllMusic AllMusic.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Sutcliffe: s. 82–83
- ↑ a b c d e f Sutcliffe: s. 206
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 256–257
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 257
- ↑ a b Engleheart & Durieux: s. 258
- ↑ a b Engleheart & Durieux: s. 259
- ↑ a b Welch: s. 14
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 260
- ↑ a b c Walker: s. 270–271
- ↑ Welch: s. 2
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 249
- ↑ a b c Welch: s. 6
- ↑ a b Welch: s. 5
- ↑ Touch Too Much by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Bozza, Anthony: AC/DC – Tulkoon rock, s. 85. Like, 2010. ISBN 978-952-01-0488-7.
- ↑ Shot Down In Flames by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Love Hungry Man by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Sutcliffe: s. 136
- ↑ AC/DC Music: Highway to Hell – The Official AC/DC Site ACDC.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 266
- ↑ a b c d e AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs (GER) Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs (DDR) Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 265–266
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 271
- ↑ a b Album - AC/DC, Highway To Hell Charts.de. Viitattu 3.3.2014. (saksaksi)
- ↑ a b ARIA Charts - Accreditations - 2013 Albums ARIA.com. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Certified Awards (Hakusanalla Highway to Hell) BPI.co.uk. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
- ↑ Engleheart & Durieux: s. 264
- ↑ ChartArchive - AC/DC - Highway To Hell Charts.de. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b InfoDisc: Tous les Albums classés par Artiste InfoDisc.fr. Viitattu 3.3.2014. (ranskaksi)
- ↑ dutchcharts.nl - AC/DC - Highway To Hell Dutchcharts.nl. Viitattu 3.3.2014. (hollanniksi)
- ↑ Highway To Hell - AC/DC Awards AllMusic Allmusic.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ swedishcharts.com - AC/DC - Highway To Hell Swedishcharts.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ norwegiancharts.com - AC/DC - Highway To Hell Norwegiancharts.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ australian-charts.com - AC/DC - Highway To Hell Australian-charts.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ finnishcharts.com - AC/DC - Highway To Hell Finnishcharts.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell - austriancharts.at Austriancharts.at. Viitattu 3.3.2014. (saksaksi)
- ↑ charts.org - AC/DC - Highway To Hell Charts.org.nz. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell - hitparade.ch Hitparade.ch. Viitattu 3.3.2014. (saksaksi)
- ↑ spanishcharts.com - AC/DC - Highway To Hell Spanishcharts.com. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
- ↑ lescharts.com - AC/DC - Highway To Hell Lescharts.com. Viitattu 3.3.2014. (ranskaksi)
- ↑ a b c d e f g RIAA - Recording Industry Association of America (Hakusanalla Highway) RIAA.com. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c to hell&ica=False&sa=&sl=&smt=0&sat=-1&ssb=Artist Gold and Platinum Search Music Canada.com. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi)
- ↑ Les Albums Platine InfoDisc.fr. Viitattu 4.5.2014. (ranskaksi)
- ↑ Awards Swisscharts.com. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Discos de Oro y Platino Capif.org.ar. Viitattu 2.5.2014. (espanjaksi)
- ↑ a b Erlewine, Stephen Thomas: Highway to Hell - AC/DC - Review AllMusic.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Kot, Gret: Highway to Hell - Album Reviews - Rolling Stone Rolling Stone.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC: Highway To Hell Soundi.fi. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Highway To Hell at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Girls Got Rhythm (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AC/DC - Girls Got Rhythm at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b AC/DC - Touch Too Much (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi)
- ↑ Single - AC/DC, Touch Too Much Charts.de. Viitattu 27.4.2014. (saksaksi)
- ↑ Walker: s. 287
- ↑ AC/DC: Highway to Hell -CD-levyn kansilehti (ATCO 7567-92419-2)