Ero sivun ”Wikipedia:Kahvihuone (käytännöt)” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Kuolleet: Aihe ei koske mitään käytäntöä, joten siirrän sen bulkkina Sekalaisiin jatkumaan.
Rivi 160:

:: Juurikin näin. Ja artikkelin aihe artikkelin alussa siis lihavoidaan aina eikä siihen käytetä muita tehosteita. En tosin ole kumonnut, jos joku on linkittänyt lihavoidun aiheen, mikäli sitä ei muuten pysty luontevasti linkittämään, mutta lähtökohtana pitää olla kuitenkin se, että linkit ovat muualla kuin lihavoiduissa sanoissa. --[[Käyttäjä:Lax|Lax]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Lax|keskustelu]]) 23. joulukuuta 2019 kello 14.00 (EET)

== Kuolleet ==

Lukuisissa kuolleita käsittelevissä artikkeleissa on muutettu ainoastaan ensimmäinen on-verbi oli-verbillä. Muut verbit on jätetty muutamatta, ikään kuin henkilö olisi elossa, kuten artikkeleissa

[[Peter Schreier]]:

"Hän ''on esiintynyt'' myös Suomessa Naantalin musiikkijuhlilla useana vuotena 1990- ja 2000-luvulla.

[[Ari Behn]]:

"Lisäksi hän ''on kirjoittanut'' lehtiartikkeleita ja yhdessä Märtha Louisen kanssa kirjan Fra hjerte til hjerte (2002)."

[[Ram Dass]]:

"Hän ''luonnehtii'' itseään biseksuaaliksi."

[[Bolot Šamšijev]]:

"Neuvostoliiton hajottua Šamšijevilla ''ei ole ollut'' mahdollisuutta kuvata uusia elokuvia. Sen sijaan hän ''on työskennellyt'' kirjailijana ja ''jatkanut'' Manas-eepoksen tutkimista. ''Nykyään'' hän ''toimii'' Kirgisian presidentin neuvonantajana."

[[Kenny Lynch]]:

"Lynch ''on nimetty'' Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeriksi (OBE)."

[[Anna Karina]]:

"Anna Karina ''on ollut'' suosittu myös laulajana."

Tuossa vain muutama esimerkki pelkästään joulukuulta 2019, mutta vastaavia on varmaankin tuhansia eli nyt korjaustalkoot pystyyn ja pikaisesti.
--[[Käyttäjä:Sariyr|Sariyr]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Sariyr|keskustelu]]) 27. joulukuuta 2019 kello 14.12 (EET)

: Mahtaakohan löytyä mitään mahdollisuutta listata tuollaisia tapauksia, eli paree vaan korjata aina kun kohdalle sattuu. On hyvä kuitenkin muistuttaa tuosta asiasta. Monissa muissakin kuin kuolintapauksissa korjataan vain yksi silmiin sattunut kohta artikkelista ja jätetään loput saman tapauksen vaatimat korjaukset tekemättä. Satunnaisilla wikivierailijoilla on monasti kova kiire tehdä muokkauksensa ja sitten häipyä, joten vakimuokkaajien kontolle jää tarkkailla vierailijoiden uusia muokkauksia myös tuolla silmällä. --[[Käyttäjä:Lax|Lax]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Lax|keskustelu]]) 27. joulukuuta 2019 kello 15.39 (EET)

:: Nyt oli menty korjaamaan

::[[Ari Behn]]:
::"Lisäksi hän ''oli kirjoittanut'' lehtiartikkeleita ja yhdessä Märtha Louisen kanssa kirjan Fra hjerte til hjerte (2002)."
::[[Kenny Lynch]]:
::Lynch ''oli nimetty'' Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeriksi (OBE)."
::Pakko oli mennä parantelemaan eli
::[[Ari Behn]]:
::"Lisäksi hän ''kirjoitti'' lehtiartikkeleita ja yhdessä Märtha Louisen kanssa kirjan Fra hjerte til hjerte (2002).
::[[Kenny Lynch]]:
::"Lynch ''oli'' Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeri (OBE)."
::--[[Käyttäjä:Sariyr|Sariyr]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Sariyr|keskustelu]]) 27. joulukuuta 2019 kello 15.50 (EET)

::Jos tuollaisen näkee ja jos ei itse ehdi juuri silloin korjata, niin varmaan kannattaa laittaa vaikka [[Malline:Korjattava/kieli]] tai [[Malline:Päivitettävä]] ja siihen lisäselvennys vaikka että "aikamuotoja korjattava edesmenneestä henkilöstä kertoviksi" tms. Aika usein jos jonkun erittäin tunnetun henkilön kuolintieto tulee, noita muokataan isolla joukolla, mutta vähemmmän tunnetut saattavat vahingossa jäädä huomioimatta tarkemmin.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Urjanhai|keskustelu]]) 27. joulukuuta 2019 kello 17.24 (EET)