Tämä artikkeli käsittelee Timo Pieni Huijausta, joka tunnetaan myös nimellä Ii. Häntä ei pidä sekoittaa rap-artisti Idän Ihmeeseen, joka tunnetaan nimellä II.

Timo Pieni Huijaus eli TPH (oikealta nimeltään Timo Juhani Snellman, s. 2. kesäkuuta 1982 Porvoo)[1] on helsinkiläinen, Rähinä Records -levy-yhtiön rap-artisti.

Timo Juhani Snellman
Timo Pieni Huijaus esiintymässä Kiekkotorilla Sanomatalon edustalla toukokuussa 2013.
Timo Pieni Huijaus esiintymässä Kiekkotorilla Sanomatalon edustalla toukokuussa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt2. kesäkuuta 1982 (ikä 41)
Porvoo
Muusikko
Taiteilijanimi Timo Pieni Huijaus
TPH
Ii
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1996-lähde?
Tyylilajit rap, hip hop
Yhtyeet Koala Kläk
Levy-yhtiöt Rähinä Records
Yellowmic

Ura muokkaa

Musikaalisesta perheestä olevan Timon innostus hip hop -musiikkiin alkoi jo 1990-luvun alussa. Hän alkoi tehdä omaa musiikkia kuitenkin vasta vuonna 1996 saatuaan ensimmäisen tietokoneensa. 2000-luvun alkupuolella Timo kiersi Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön mukana ja esiintyi lavalla taiteilijanimellä Ii.[2] Myöhemmin Timo on kiertänyt keikoilla Elastisen tuplaajana tämän soolouran aikoihin ja uudestaan vuodesta 2013 lähtien.

Rähinä Records julkaisi vuonna 2006 TPH:n ja Elastisen mixtapen E.T.T.E.. Timo Pieni Huijaus on esiintynyt myös useilla Rähinän kokoelmilla sekä vieraillut mm. Uniikin ja Trilogian levyillä.[3]

Vuonna 2008 Timo Pieni Huijaus julkaisi yhdessä Pyhimyksen kanssa albumin Arvoitus koko ihminen Yellowmic-nimisen levy-yhtiön kautta. Levy nousi Suomen viralliselle albumilistalle, ollen viikolla 34 sijalla 16 ja viikolla 35 sijalla 27[4]. Timo Pieni Huijaus julkaisi Emävale-nimisen esikoisalbuminsa 3. marraskuuta 2010. Levyn ensimmäinen single "Katusoittaja" sai maailman ensi-iltansa 6. lokakuuta 2010 YleX Iltapäivän Rytmibarometri-ohjelmassa[5], jossa TPH vieraili kyseisen lähetyksen aikana. Samana päivänä ilmoitettiin levyn vierailijoista muun muassa Riku Rajamaa, Illi, Elastinen, Joniveli, sekä Gbrl.[6] Levyn tuottajina ovat muun muassa Elastinen, Snellmen sekä TK.[7] Emävale sijoittui 11. sijalle Suomen virallisella albumilistalla.[8] Timo Pieni Huijauksen toinen sooloalbumi Kaikki loppuu julkaistiin 28. maaliskuuta 2012, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle yhdeksän.[9] Albumilta on julkaistu singlenä kappale "Pleiboi" ja siitä on julkaistu myös musiikkivideo. "Pleiboi" sijoittui sijalle 15 Suomen virallisella singlelistalla.[10] Myös albumin kappaleesta "Paratiisi" on kuvattu musiikkivideo.

Vuodesta 2013 lähtien Timo Pieni Huijaus toimi vaatesuunnittelijana hänen, Joonas Wörlinin ja Arthur Borgesin perustamassa Rotsiauki-vaateyrityksessä jonka toiminta on sittemmin päättynyt.[11]

Vuonna 2020 Timo Pieni Huijaus teki paluun musiikkimarkkinoille singlellä "Kaatunut puu" ja lisäksi toimi myös graafisena suunnittelijana Elastisen uusille singleille[12][13]

Yksityiselämä muokkaa

Timo Pieni Huijaus on avoliitossa ex-missi Linnea Aaltosen kanssa.

Snellmen muokkaa

Timo Pieni Huijaus kuuluu The Legendary Snellmen/Takapihan tahdit (tai pelkkä Snellmen) -nimiseen tuottajaporukkaan yhdessä veljensä Juha "Five Fingers", "Aivot" Snellmanin kanssa.[14] Timon molempien veljien kotipaikka on Porvoo, jossa TPH on itsekin syntynyt. Pikkuveli (eli oikealta nimeltään Lasse Snellman) tekee musiikkia sooloartistina, sekä tuottanut yhdessä TPH:n kanssa Arvoitus koko ihminen -levylle "Mies ja biitti" -kappaleen.[15] Juha Snellman on tuottanut, äänittänyt ja soittanut instrumentteja, kuten kitaraa, bassoa, perkussioita, rumpuja ja koskettimia, muun muassa Palman Be Bold And Mighty Forces Will Come To Your Aid sekä Freepoint Crew:n Tailor-made -levyillä.[16]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. SG: Timo Pieni Huijaus ja tyyli City. 7/2011. Viitattu 26.12.2012.
  2. Timo Pieni Huijaus & Cilenze Rähinä Records. Viitattu 25.3.2007. [vanhentunut linkki]
  3. Timo Pieni Huijaus Boulevard Records & Management. Viitattu 25.3.2007.
  4. Suomen virallinen lista: Arvoitus koko ihminen
  5. Timo Pieni Huijaus - Katusoittaja feat. Riku Rajamaa Rähinä Records. Viitattu 6.10.2010.
  6. Timo Pieni Huijaus - Ylex haastattelu, Osa 1 YouTube. Viitattu 6.10.2010.
  7. Ni hao! Timo Pieni Huijaus. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 13.9.2010.
  8. Timo Pieni Huijaus: Emävale Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 26.12.2012.
  9. Timo Pieni Huijaus: Kaikki Loppuu Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 26.12.2012.
  10. Timo Pieni Huijaus: Pleiboi Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 26.12.2012.
  11. Rotsi auki Oy Kauppalehti. Viitattu 3.10.2018.
  12. Kun puu kaatui – haastattelussa paluun tehnyt Timo Pieni Huijaus rumba.fi. 21.8.2020. Viitattu 4.10.2020.
  13. Elastinen julkaisee pitkään suunnitteilla olleen uuden albuminsa marraskuussa klangi.fi. 28.9.2020. Viitattu 4.10.2020.
  14. http://www.discogs.com/artist/615880-Snellmen
  15. Pikkuveli MySpace. Viitattu 2008.
  16. Juha Snellman Meteli. Viitattu 2009.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Timo Pieni Huijaus.